Paluu arkeen – ja alkeiskurssille

Dynamic duo.

En ole ihan varma onko naseva yhdistelmä, jos hevonen on aloittelija ja ratsastajakin tuntee olonsa sellaiseksi. Näin se nyt kuitenkin on. Ollaan Hilpan kanssa tarkkislaisia. Mutta palataanpa hetkeksi tapahtumarikkaaseen tiistai-iltaan!

Saavuttiin maanantaiaamuna klo 4.30 Portugalista Helsinki-Vantaalle, joten annoin itselleni armoa maanantain. Tiistaina olikin jo tunti. Hevoseksi valikoitui opettajan oma tykki, laadukas ja kykenevä, niin kuin minäkin kuvittelin olevani. No hupsista, saatana. Menimme puomeja ja kavaletteja, hevonen pitkänä kuin nälkävuosi, minä pohkeet kylkiä kaivaen kaivoin samalla henkistä hautaa omalle ratsastukselleni. Jossain vaiheessa sain sentään jonkun vaihteen silmään, ja hevonen heräsi. Huono puoli siinä oli se, että silloin alkoi myös pukittelu. Eipä siinä, pysyin esteiden jälkeisissä loikissa, mutta kun suoralla uralla ravissa herra päätti yks kaks muuttaa suuntaa 360, jäin niille sijoille, SEISTEN. Putosin siis jaloilleni! Jos on pakko pudota, niin sitten näin.

Kiinnostavaa oli tietysti se, että seuraavaksi oli vuorossa pikku neiti Hilburger, joka oli juuri aiheuttanut ratsuttajalle kuuden viikon nivelsideloman. (Hilppa siis pukitti ja loikkasi sivuun niin reippaasti, että ratsuttajan nilkka muljahti. EI PUDONNUT! Huom.) Olen täysin varma, että hevonen oli kaivannut minua sydämensä pohjasta, sillä se ravasi ja laukkasi juoksuttaessa kuin unelma. Normaalisti se riehuu. Selkään noustessa sanoin Hilpalle, että ymmärrät kai, että olen pudonnut tänään jo kerran, ja se riittää. Täydellisellä varmuudella hän ymmärsi, sillä ratsastuksemme sujui kerrassaan mallikkaasti! Ei mitään häröilyä eikä keuhkoamista. Pieni ratsu suoritti kuin kello, hakien välillä ITSE KUOLAINTUNTUMAA. Olen nero.

Tätä kirjoittaessamme elämme keskellä LUMI-INFERNOA, WHITE THURSDAYTA  ja LUMILÖYLYÄ. Iloitsen siitä, sillä se on Hilpalle kuin vesijuoksua – turvallinen tapa pudottaa painoa. Aion kahlata viikonloppuna  niin kuin huomista ei olisi! Ja jos satun humpsahtamaan selästä, on pehmeää! Lumi on neron keksintö.

Olen lisäksi asettanut kevään tavoitteet: toukokuun lopussa olen parempi, tasalaatuisempi ratsastaja ja olemme Hilpan kanssa edistyneet pisteeseen, joka miellyttää molempia. Olemme laukanneet maastossa, suorittaneet kentällä ja hypänneet jokusen risunkin. Juhuu! ei kun uuttaa päin.

Taaksejäänyttä elämää on tämä. Onkohan minusta ikinä otettu näin hienoa ratsastuskuvaa? Kuva: Kia Herold

 

 

Kommentit (3)
  1. Eeva Leinonen
    18.1.2019, 18:22

    Hei. Loukkaannuin ratsastustapaturmassa ja jouduin leikkaukseen. Tämä kuva Katja sinusta on minun tsemppikuvani ja unelmani. Toivon, että kovalla kuntoutuksella saan jalkani kuntoon ja pääsen töihin sekä hevosen selkään. Tapahtui se sitten vuoden tai kahden päästä, tavoitteenani ja unelmanani on Portugal. Kiitos sinulle ja mukavaa alkuvuotta kaikille! Eeva 45v

    1. Eih! Rivakkaa paranemista sulle Eeva! Sitten vaan äkkiä mukaan Portugalin-ketjuun.

  2. Eeva Leinonen
    18.1.2019, 18:29

    Hei. Loukkaannuin ratsastusonnettomuudessa ja jouduin leikkaukseen. Tämä on minun tsemppikuvani. Toivon, että kovalla kuntoutuksella ja positiivisella asenteella pääsen töihin ja vielä hevosenkin selkään. Portugal on minun unelmani, pääsen sinne vuoden tai kahden päästä. Tsemppiä kaikille ja kiitokset Katjalle. Eeva 45-v.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.