Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Pitääkö olla huolissaan?

Tässä pyydetään hevoselta kuuliaisuutta.
Tässä pyydetään hevoselta kuuliaisuutta.

Niin kun tiedämme, yhdellä on yksi vaiva ja toisella toinen. Moni lenksuttaa menemään koko elämänsä niin, että toinen jalka on pidempi kuin toinen, eikä tunnu missään. Joku taas vammautuu välilevypullistumasta loppuiäksi. Tunnen ihmisiä molemmista osastoista, eläimistä vähemmän, hevosista ehkä vähiten. Hevosella on siitä erityinen tilanne, että senhän pitää liikkua taakka selässään toisin kuin ihmisten tai koirien. Niinpä hevosen pitää olla vähän kestävämpi kuin mitä omiin tarpeisiin tarvittaisi.

Ratsastuskoulu on hyvä paikka pällistellä monia erilaisia hevosia samalla kertaa. Vielä paremman kuvan lössistä saa, jos katsoo yhden aloittelijaryhmän ja yhden pitkälle edistyneiden ryhmän samoilla hevosilla. Saattaa valjeta, että on hevosia, jotka vetävät säästöliekillä, jos ei varsinaisesti tarvitse yrittää, mutta näyttävän kykynsä, jos osataan pyytää. Sitten on niitä, jotka jolkottavat surutta aloittelijoilla ja suuttuvat, kun aletaan tivata  lisää. Syitä suuttumiseen saattaa olla monia: lihakset jumissa, kiima ja vatsaa vääntää, tai ihan vaan epäselvät ohjeet. Mistä ihminen sitten tietää missä mennään? Onko ookoo pyytää hevoselta enemmän, jos se kertoo ilmeellään, että en halua? – Jos hevonen on lihaksistaan hiukka juntturassa, vaivihkaisella pyynnöllä lihaksille tai millekään muullekaan ei tapahdu mitään, vastaa ratsastuksenopettaja. On otettava kovemmat keinot käyttöön. Ihan niin kuin omien lihasjuntturoiden kohdalla, sillä se lähtee millä tulikin. Reippaalla ja suunnitellulla liikunnalla.

Ammattitaitoinen opettaja tietää paljonko miltäkin hevoselta voi pyytää. Miten sen oppii itse? Ajan kanssa. Mikäli hevonen kulkee tasaisesti kaikilla neljällä jalalla eikä arista selkää, siltä voi pyytää asioita tuntematta huonoa omaatuntoa. Se ei mene rikki. Mikäli käy ilmi, että siltä ei kerta kaikkiaan luonnistu mikään, ei taipuminen, eteenpäin liikkuminen tai kaasu/jarru, jotain on pielessä. Hevonen kyllä alkaa normaalisti liikkua paremmin, kun lihasjumit pehmenevät – ihan niin kuin itsekin alat.

Otetaan esimerkiksi Pullukka. Sitä ei yletön työnteko kiinnosta juurikaan. Se yrittää päästä helpolla, koska esim. kokoaminen on sille rakenteensa johdosta haastavaa. Kun se sitten määrätietoisen ja sinnikkään pyytelyn tuloksena taipuu, se menee melkein itsestään, niin hieno se on. Kun se saa kohotettua itsensä hyvään muotoon, se leijailee.

Oma suhtautumiseni urheiluun on hyvinkin samankaltainen. En millään viitsisi juosta kymmentä kilometriä, mutta jos on joku jankkaamassa, että juokse nyt vaan, niin perhana miten hieno fiilis on lopussa. Voisin jatkaa loputtomiin! Pullukka on juuri samanlainen. Etsii tekosyitä sieltä ja täältä. Eikö vois mennä vasemmalle, entäs oikealle. Voisko voltata kulmissa, en viittis millään taipua. Saanko nostaa laukan vain etujaloilla.

Jämäkkyys ei aina tarkoita voimaa. Se tarkoittaa sitä, että tiedät mitä haluat, ja tarkistat ovatko omat ohjeesi selkeät, ja sitten pyydät niin monta kertaa kun on tarvis, että asia toteutuu. Säälimään ehtii sitten tunnin jälkeenkin.

Ja kuka sen sanoi: kunnon vastalaukka pesee huonon hierojan mennen tullen!

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *