Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Ratsastajan kunto eli ole sama asia kuin ratsastuskunto

Hyväkuntoinen hevonen ja hyväkuntoinen ratsastaja.

Kollegani Ruuhkavuosiratsastaja kirjoitti taannoin ratsastajan kunnosta ja siitä, kuinka kuntoa ei saa ylläpitää vain ratsastamalla. Rohkenen olla ohuesti eri mieltä. Tajuan kyllä, että on väärin hevosta kohtaan jos ihminen ei hallitse omaa kroppaansa, mutta vaatii hevoselta, että se hallitsisi omansa. Mutta kunpa se olisikin niin yksinkertaista. Annan esimerkin.

Kun hevoseni Jaska yllättäen lopetettiin joskus sata vuotta sitten (ehkä 2008-2009), käänsin selkäni ratsastukselle. Sielu ei kyennyt kohtaamaan yhtään kopukkaa pariin vuoteen. Sinä aikana harrastin ankarasti muuta liikuntaa. Olihan minulla aikaa! Heti kärkeen menin maratonkouluun. Alussa tehtiin kuntotesti. Pelkäsin sitä, koska olinhan pelkästään ratsastanut ja en edes erityisen tavoitteellisesti. Omaksi ilokseni lähinnä. (Tiedoksi: Jaska ei ollut automaattiratsu, joka menee itsekseen.) Kuntotestin tulos oli käsittämätön: kuntoni oli erinomainen. Sen sijaan LIHASKUNTONI oli ihan normaali. Ja huom! Olin siis ihminen, joka rasittui rankoilla tunneilla ja kisoissa.

Tätä taustaa vasten ihmettelen, että miten ihmeessä meinasin kuolla, kun ensimmäisen kerran vedettiin Jaskan kanssa Niinisalon kenttärata tuttari-tasolla. Toki tilanne oli se, että puoleen väliin yritin pidättää henkeni edestä, sitten hevosesta loppui puhti ja siitä alkoi eteen ajo. Rasittaahan se. Samaan aikaan toisaalla Niinisalon ratsastuskoulun omat putet paahtoivat koko radan läpi sen kummempia hosumatta, ilman hikipisaraakaan. Tunsin suurta epäonnistumista. Olin varma, että kenttäratsastajan täytyy olla vähintään triathlonisti.

No, semmoinen minusta ei tullut, koska ratsu kuoli. Sen sijaan minusta tuli puolimaratoonari, sulkapalloilija, body pump-henkilö, joogaaja ja ties mitä. Ja heti kun aloitin ratsastuksen, olin taas ihan piipussa. Väitän, että se on eri asia.

Yhtenä kesäisenä päivänä tavattoman hyväkuntoinen kaverini tuli kokeilemaan pitkästä aikaa ratsastusta. Ystäväni käy säännöllisesti salilla ja on uimari. Takana on ihan kunnon ratsastustausta, mutta kaukana. Kaveri nyypähti viiden minuutin jälkeen tyystin. Melkein nauratti, koska kaveri on jopa 33% paremmassa kunnossa kuin minä.

Ei hevosenkaan kunto kohoa ilman ihmistä. Ei se niin paljoa juokse itsekseen, että lihasmassa lisääntyy. Juoksuttamalla ei pääse paahaisiin tuloksiin myöskään, pelkästään. Se on kuulkaa sillä lailla, että yhdessä on oivallettava sen seitsemän rentouteen ja voimankäyttöön liittyvää seikkaa, jotka johtavat parhaimmillaan siihen, että molemmat kehittyvät. Ja tämä ei MISSÄÄN NIMESSÄ tarkoita sitä, etteikö salilla kannattaisi käydä. Todellakin kannattaa! Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin! (Siis kuvainnollisesti, koska salilla käyntikin maksaa, ja hevoshomma vasta maksaakin, ja…mutta siis kannattaa.)

Hevosen kanssa kannattaa hyödyntää sää! Lumihankitreeni on ehkä parasta laiskan hevosen lihaskuntojumppaa. Se myös takaa, että lihaksia käytetään kunnolla, eikä selän kanssa päästä lintsaamaan. Myös lätäkköhommat ovat ihan okei, kaveri joutuu nostelemaan taas tassujaan vähän enemmän. Jos järveen tai mereen pääsee, niin sehän on parasta. Kyllä se kunto maneesissakin kasvaa, tylsemmin vaan.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *