Ratsastuksen monta alalajia (joista et tiennyt ennen kuin oli myöhäistä)

Kuva: Nea Levonius

”Mitä harrastat?” ”Ratsastusta.” ”Ai, minäkin olen ratsastanut pari kertaa Kanarialla, mutta en ole ihan varma oliko se hevonen tamma vai ravuri.” Jep. Mitäs me ratsastajat.

Tuossa on yksi ratsastuksen alalaji – se, kun olet RATSASTANUT, eli kun olet istunut pari kertaa hevosen selässä. Kai sekin on biljardia, jos nojailet kepin kanssa pöytään ja sohit välillä palloja kohti. Ei kai aina voi osua! Olen myös golffaaja, koska olen pelannut minigolfia monta kertaa.

Sitten on tämä yleisin, eli ”nuorena ratsastin, mutta uskallankohan enää”. Siinä et kuule kauaa ehdi hengitellä huonoa sisäilmaa, kun olet jo täysillä syvässä päässä, eli seuraavassa lokerossa.

Seuraava lokero: ”Käyn tunneilla 1-2 kertaa viikossa, mutta tekis mieli käydä enemmänkin.” Siitä se lähtee! Kun taidot kehittyy ja hevosen syvin olemus alkaa pilkottaa, himo kasvaa. Se on sitä ratsastuksen heroiinia, paitsi kalliimpaa ja laillista. Tähän elämänvaiheeseen saattaa kuulua myös nykyään kovinkin trendikäs ratsastusmatkailu. Perhana, kun panostetaan, panostetaan kunnolla! Miinuspuoliksi voisi joku laskea, että kiinnostus muita elämänaloja kohtaa väljähtyy askel askeleelta.

Edellinen lokero voi eskaloitua ylläpitohevoseksi. Se on kiva vaihtoehto, jos käy hyvä tuuri. Kannattaa olla tarkkana, että olette molemmat (omistaja ja vuokraaja) saman lajin edustajia: niuhottajia, vätyksiä, suurpiirteisiä, hippejä tai poikkeuksellisen tavallisia. Näin törmäyksiltä vältytään varmimmin. Hevosen on myös hyvä olla täyspäinen ja terve.

Seuraava askel on se, josta on vaikea palata yhtään mihinkään, ellei elämäntapa osoittaudu kerta kaikkiaan vääräksi juuri sinulle. Se on hevosen omistaminen. Se ei nimittäin välttämättä tarkoita lainkaan ratsastamista/ajoa, sillä on täysin mahdollista, että hevonen on koko ajan kipeä, mutta ei riittävän kipeä, että sen voisi laittaa kuoppaan. Se on ison ja kalliin koiran omistamista. Silloin pitää kerta kaikkiaan olla kiinnostunut muustakin kuin ratsastamisesta, sillä sitä se pahimmillaan on.

Lähes pahin askel on seuraava: kasvattaminen. Hyvin moni pitää sitä järjenvastaisena. Pidetään kunnon kännejäkin, mutta ne on kivoja joskus. Ainakin nuorena oli. Kasvattaminen on myös aivan eri laji kuin ratsastus, sillä ratsastamaan tässä lajissa pääsee vain hyvällä tuurilla. Ja jos sinne asti pääsee, käy ilmi, että tämähän on ihan eri laji kuin se ratsastus, mitä ennen harrastin! Tässähän tulee hiki ja isoja kysymysmerkkejä koko ajan. AIVAN eri laji. Onnistumiset mitataan henkiinjäämisasteikolla. Kaikkien.

Kaikkein rajuin ratsastuksen alalaji on ammattilaisuus. Vain ne lähtevät sille tielle, jotka eivät kerta kaikkiaan tiedä muusta. Jos kaipaa JATKUVIA haasteita, ammattilaisuus on jees. Haasteet tosin osuvat aivan muualle kuin ratsastukseen: rahaan, hevosiin, toimeentuloon, nukkumiseen, syömiseen jne. Ammattilainenkaan ei välttämättä pääse hevosen selkään ihan niin usein kuin oli teiniaikojensa unissa kuvitellut. Tai ainakaan kivan hevosen selkään. Mut hei! Kerran täällä vaan jne! Kyllä kaikkea pitää kokeilla paitsi omaa siskoa/veljeä ja kansantansseja.

Iloista loppuvuotta itse kullekin lokerolle! t. Lokero 6

Kuva: Anna Aalto
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.