Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Ratsastusvaatteiden museo kaapissani

Muistattekos, vanhukset, sitä aikaa, kun tallille laitettiin ne vaatteet, joita ei voinut enää pitää ”sivistyksessä”? Minä jostain syystä muistan. Taitaa olla käsillä se hetki, kun muistaa muinaiset asiat paremmin kuin eiliset.

Tyttäreni kysäisi yksi päivä, että oliko teillä äti tallilla oikeesti villapaidat toppatakkien päällä talvella? Oli, oli. Miksi, kysyi lapsi. No, koska se oli makeeta ja kaikilla muillakin oli! Mikä hätä ja paniikki meinasi iskeä, kun ei ollut sellaista norjalaisvillapaitaa laittaa tallille päälle. Käytiin kaikki sukulaisetkin läpi ja joltain sitten löytyi semmoinen. Huh. Kylmähän siinä meinas tulla, mutta onneksi sinne alle mahtui kivasti toppatakki. Neroutta. Huopatossut kuuluivat siihen univormuun. Ja pipo ja/tai lapaset, joissa luki hoitohevosen nimi. Ja arvatkaa olinko taas kriisissä, kun olin aivan paska kutomaan ja äiti myös. Jouduin menemään Mikki Hiiri-pipossa, vaikka hoitsun nimi oli Pan.

Tässä on tämä kuuluisa villapaita ja Mikki Hiiri -pipo.
Tässä on tämä kuuluisa villapaita ja Mikki Hiiri -pipo.

Ratsastushousut oli ostettu itse säästetyillä rahoilla. Beigeissä housuissa sitten oli melko lesoa tepastella pitkin tallin pihaa. Nahkaisia ratsastussaappaita ei ollut kellään, ne oli niin kalliita. Oli joko kumiset (amatöörit) tai ”kuminahkaiset”, joita oli kaikilla uskottavilla tyypeillä. Jos ratsastushanskat oli, niin ne oli vanhat nahkahanskat. Talvella ratsastettiin lapasissa, koska oli pirullisen kylmä. Takkina oli mikä lie takki, joka ei kelvannut muuhun käyttöön. Kerrankin olin valjastanut käyttööni isäpuoleni vanhan laskuvarjohyppytakin. Kyllä, it’s possible. Se oli vihreä ja just hyvä. Sen vetoketju oli siis n. 40-vuotias, kuin myös koko takkikin tiestysti, joten kerran kun ratsastin äärimmäisessä tuulessa läpi pellon ja kuului vain rits-räts ja takin vetoketju ei enää kestänyt tuulen voimaa ja se hajosi totaalisesti. Olin aivan murtunut. Tämä tapahtui 90-luvun loppupuolella. Hieman tapahtuneen jälkeen taisin ostaa elämäni ensimmäisen ratsastukseen tarkoitetun takin.

Perusvarusteita perusjengillä 80-luvulla. Talli oli E-VR, poni Igor, mutta henkilöt on jääneet pimentoon.
Perusvarusteita perusjengillä 80-luvulla. Talli oli E-VR, poni Igor, mutta henkilöt on jääneet pimentoon.

80-luvun lopulla tein hurjan käänteen: tilasin Ma-Nulta kokopaikkaiset mittatilaus-ratsastushousut. Se oli ammattimainen veto. Housut olivat maailman parhaat ja kynsin niissä varmaan 10 vuotta. Itkua tihrustaen heitin ne roskiin. Ne olivat siltäkin osin hurjat, että ne olivat väriltään MUSTAT, EIKÄ BEIGET. Kerran olin aikaisemmin nähnyt Poni-Haassa yhdellä tytöllä SINISET ratsastushousut, enkä ollut usko silmiäni. Mutta se olikin kuulemma omistajan tytär.

Taisi olla niukasti 2000-lukua, kun ystäväni raahasi minut erään hevostarvikeliikkeen loppuunmyyntiin (taivas). Silloin en vielä tajunnut, että hevoselle pitää olla koko ajan ostamassa ties mitä viittoja ja voilia, niin keskityin kerrankin omaan hyvinvointiini. Tunsin itseni kartanonrouvaksi, kun kävelin kaupasta ulos kädessäni elämäni ensimmäiset MINICHAPSIT  ja KYRA K:N UNTUVATAKKI. En ollut uskoa kättäni, joka kantoi muovipussia. Okei, hinnathan oli -70%, mutta silti. Menin seuraavana päivänä espoolaiselle tallille, jossa hevoseni silloin seisoi. Porukka siellä ei ollut kovin tuttua ja muutenkin aika erilaista kuin minä (kuka ei ole?). Vaahtosin niille, että kattokaa miten hienot kamat mulla on! Ne tuijotti aivan äimänä, että mitä toi vouhottaa. Ihan perusvehkeet. Päättelin, että ihmiset ostelevat täysin arkisesti itselleen RATSASTUSVAATTEITA.

Kisoissa. Vaatteet kunnossa, istunta kunnossa. Terveiset JRS:ään!
Kisoissa. Vaatteet kunnossa, istunta kunnossa. Terveiset JRS:ään!

Nyt päästään asiaan: koska olen nyt päässyt tähän pukeutumisen makuun, aion ensi viikolla mennä hevostarvikeliikkeeseen ja kokeilla syksyn uutuustuotteita ja kuvaan kaiken teille. Sitten vaan katselette siitä, että ton mä haluun ja ton ja ton ja…ihanaa. Olen valemannekiini.

(Totuus: minulla on Mountain Horsen punainen pusakka, sama malli, numero kolme. Nyt on vetska rikki, joudun ehkä ostamaan neljännen. SIIS SAMAN TAKIN. Housut on samat (Euro-star, minimi-bling) niin kauan kunnes haarat repeää. Kirpparilta löysin varahousut, 20e. Kaapissa on hirveän hienot Dyonin minichapsit ehkä vuoden takaa ja ISÄN 50 VUOTTA VANHAT NAHKASAAPPAAT, JOTKA TOIMII YHÄ.)

Takki numero 3.
Takki numero 3.
Tässä ei ollu vielä varaa niihin oikeisiin housuihin. Tai mihinkään muuhunkaan.
Tässä ei ollu vielä varaa niihin oikeisiin housuihin. Tai mihinkään muuhunkaan.

Kommentit (33)

  1. Mymind

    Voi miten mahtavaa luettavaa! Blogiteksti, kuvat ja kaikki kommentit yhteensä! Ihan kuin olisitte jossain satulahuoneessa varpaita lämmittelemässä, juttelemassa posket punaisina. Minä taidan olla samaa sorttia :)… muistot vain kaatuu päälle sitä mukaa kun kerrotte tarinoitanne! Kiitos! 🙂

  2. Veera

    Hetkinen, missä olen? 😀 Minun piti tarkistaa Eläintieteellisen museon aukioloajat, mutta huomasin katsovani kuvaa varsin solakasta Panista jotenkin peilikuvaisen (mielessäni?) Kanalan nurkilla. Googlen hakusana oli ”sirot huopatossut”! Miten se taas liittyy Eläintieteelliseen museoon, en tiedä…

    Jaxu: muistan sun chapsit. Ne oli ihan mahottoman hienot! Mulla ei koskaan ollut ”japseja”. Eräältä tallikaverilta ostin Eurostarit(?) ja ne oli kyllä pitkäikäiset. Lähtivät minultakin hyväkuntoisina seuraavalle. Takkina isosiskon vanha toppatakki tai äidin silloin jo 40 vuotta vanha anorakki.

    T: Veera (<3 Svend)

  3. Susa

    Ihan käsittämätön määrä upeita muistoja suoraan 80-luvulta – Vantaan Petikon EVR:ltä – tulvahti mieleeni, kun näin nuo ekat kuvat. Pikkukenttä ja talo, jossa me hoitsut ”asustimme” tuntien välillä – taisi se tosiaan olla Kanala alun perin.

    Pansku taisi olla vähän joka toisen pienen, ja miksei vähän isommankin ratsastajan, lempiratsu, hoitaessakin aina niin moitteeton. Etski päätyi alleni ekan kerran sillä alkeiskurssin tunnilla, jolla otettiin ekat raviaskeleet. Ja ai että mikä ravi se olikaan ensikertalaiselle…

    EVR:n hevosten ja ponien kuvia on sittemmin lisätty kiitettävästi sukupostiin, olen ilokseni huomannut.

    Mun oli ihan pakko mennä tekemään tästä aiheesta (EVR 80-luvulla) aloitus ht-nettiin, sillä olisi aivan mahtava muistella yhdessä noita aikoja tallilla – siellä kun helposti vierähti lähes puolet valveillaoloajasta. Mahtavaa, jos saan edes osan teistä täälläkin jo kommentoineista keskusteluun mukaan 🙂

    • katjastahl

      Se oli paras paikka! Valitettavasti HT-netti on niin ahdistava paikka, etten halua sinne juurikaan mennä. Mutta muistelot kelpais kyllä! Saataiskohan kehitettyä oikein tapaaminen? Vaikka kohteessa?

    • Susa

      Aivan loistava idea Katja, että järjestäisimme tapaamisen EVR:llä!

      Olen aina välillä käväissyt siellä muisteloimassa ihan itsekseni, mutta koskaan en ole noilla reissuilla yhteenkään vanhaan tuttuun törmännyt.

      Mikähän olisi paras foorumi peräänkuuluttaa muita mukaan haluajia? Minulla kun ei ole enää jäljellä kuin parin tuon aikaisen hoitsukaverin yhteystiedot.

      Kenties tämä aivan mainio blogisi? Josko tätä kautta tavoittaisimme mahdollisimman monta kiinnostunutta mukaan, jos lähtisimme järkkäämään tapaamista?

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *