Kavioliitossa 30v
Kavioliitossa 30v

Saako toisten ratsastamista kuvata?

Soittakaa poliisi, sehän menee ihan miten sattuu!
Soittakaa poliisi, sehän menee ihan miten sattuu!

Erittäin hyvä kysymys. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun naistenlehden kuvaaja on ollut tallillamme räpsimässä kuvia ratsastuksestani. Ja koska Pullukka on niin erikoismuija ja minä maailman keskinkertaisin ratsastaja, kuvat ovat saattaneet olla aivan hirveitä. Moukan silmään niissä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, mutta annas olla jos kuvan näkee vasta peräänantoon tutustunut teini, nousee haloo. ”Eihän se osaa ridata.” Yhtenä päivänä osaa, toisena ei. Semmoinen laji se lapset kuulkaa on. Asian ei tietenkään pitäisi antaa mennä sieluun, mutta meneehän se. Ainakin välillä.

Hevosurheilu otti asian esiin perjantain lehdessä. Asiaa kommentoivat eritasoiset alan ihmiset harrastajasta koulutuomariin. Keskustelun avauksena oli toki Top Dressagen päätös, että heidän koulureeneissään ei saa kuvata, koska silloin tilanteesta puuttuu kunnioitus. Terveisiä 1800-luvulta, sanon minä. Tänä päivänä kaikki asiat kuvataan. Jokainen kuvaaja ei välttämättä ole liikenteessä etsiäkseen viittä virhettä. Itse en ainakaan jaksaisi erikseen lähteä yhtään kenenkään valmennuksiin etsimään virheitä, mieluummin menen opettelemaan. Valokuva tilanteesta on NIIN SANOTTU MUISTO. Sellaista on KIVA KATSELLA MYÖHEMMIN. On kiva muistella käyneensä Top Dressagea katsomassa, koska ne ovat niin saakelin taitavia, että itkettää. On aivan selvää, että joku ihminen on niin pahastunut omaan elämäänsä, että hän ei kestä kouluratsastusta, vaan kuvaa siksi kaiken. Eikö se nyt ole aina ollut juuri tällaista sekoilua? Juuri torstaina sain ihan radiossa selittää URHEILUTOIMITTAJALLE, että ei, ravihevoset eivät halua luontaisesti laukata, ja EI, hevosia ei pakoteta ravaamaan täysiä vetämällä suusta. Tämä oli hänen näkemyksensä. Auttaisiko se, jos olisin sanonut toimittajalle, että EI PUHUTA SIITÄ, ET KUITENKAAN YMMÄRRÄ? Noinkohan.

Näin muodoin asetun reippaasti vastahankaan Mascha Collianderin kanssa, joka kyseenalaistaa koko kuvaamisen. Hänen mielestään kuvaamista ei vaan kerta kaikkiaan tule harjoittaa, vaan pitää keskittyä katsomaan, kuulemaan ja oppimaan. Arvaa mitä Mascha, oppiminen voi olla monipolvinen trokee. Joku havainnoi paikan päällä ja kuvaa, ja kotona kuvia katselleessaan vasta hokaa mistä oli kyse. Sitten hän menee kotitallille ja kokeilee, kenties onnistuu. Eikö se ole hieno homma? Onko vääränlaisten kuvien joutuminen INTERNETIIN todella niin suuri asia, että kieltolaki on ratkaisu? Ei kai? Jos minä saisin euron jokaisesta rumasta kuvasta tai tekstistä, joka minusta on netissä, olisin miljonääri. Silti ihmiset suhtautuvat minuun ihan kivasti ja antavat vielä töitäkin. ÄÄNEKKÄIMPIEN KIUKKUPUSSIEN RYHMÄ ON PIENI. Älkäämme kunnioittako heitä nostamalla heidät päättävään asemaan.

Kertokaa meille moukille mieluummin millaisia kommervenkkejä te huiput olette joutuneet hevostenne kanssa tekemään, jotta olette saaneet ne nousemaan huipulle. Kertokaa karmeimmat alhonne ja mitä sitten tapahtui. Inhimillistäkää itsenne, kertokaa miten homma oikeasti toimii. Miten joskus on vaan kerta kaikkiaan oltava kova voidakseen olla loppuvuoden pehmeä. Älkää sulkeko meitä harrastajia ulkopuolelle ja jättäkö tekemisiänne arvailun varaan.

Minulla ei ole varaa sanoa kellekään mitään. Olen lyönyt hevosta, vetänyt suusta ja ollut muutenkin huono. En tee sitä vuosittain, mutta näin on käynyt. Olen myös käyttänyt gramaaneja ja kannuksia. Ja voi veikkoset, onneksi en edes muista mitä kaikkea olen tehnyt 80-luvulla. Mutta olen oppinut ja ennen kaikkea haluan oppia yhä. Huippujen ylimielisyys ei auta siinä prosessissa yhtään. Kiitos ja kuulemiin.

Kommentit (26)

  1. Pöllö

    Hämmentävintä mun mielestä on se, että tässä keskustelussa on kokonaan unohdettu se olennainen eli mikä sen valokuvaamisen funktio oikeastaan onkaan? No, valokuvaamista harrastavana voin omalta kohdalta sanoa, että kuvaan ratsukoita ennen kaikkea siksi, että se on kivaa. 😉 Aiemmin on tullut kuvattua pelkästään estehyppyjä, ja homma on ollut aina ihanan positiivista ja humoristista. Jos oon saanu hyvän kuvan, siitä ovat aina iloinneet itseni lisäksi myös kuvattu ratsastaja sukulaisineen ja ystävineen ja jokunen kerta voin vaikka vannoa, että se kuvattu ratsukin on maireana hymyssäsuin myhäillyt kuvaa katsellessaan (tai saattoi se johtua siitä porkkanastakin joka hepalle annettiin). Myös epäonnistumisen hetkistä napatut otokset ovat jälkeenpäin saattaneet hymyilyttää.

    Itsekin esteitä kisanneena oon aina ollut superonnellinen jos on ollut kuvaaja jossain (oli se sitten vaikka kotitreeneissä) ja saan nähdä kuvia suorituksistamme. Sillä minulle neurologista sairautta potevalle muistiongelmaiselle ne kuvat ovat ennen kaikkea MUISTOJA elämän hyvistä hetkistä. Rakkaita muistoja, joita katsellessa jaksaa sitten taas rämpiä eteenpäin synkissä pohjamudissa (joita mulla ainakin riittää).

    Nyt ekaa kertaa oon perehtynyt vähän kouluratsastuksen maailmaan ja käynyt muutamissa kisoissa kuvaamassa. Se on yllättäen vaikeampaa touhua, kuin esteillä (jossa riittää että saa otoksen liitovaiheessa, jossa melkein jokainen ratsastaja kykkii siinä samassa asennossa suu ammollaan). Koulukisoja on ollut hauska kuvata ja kuvia pitää napsia paljon, mikäli haluaa edes yhden ns onnistuneen otoksen saada. Ja voin sanoa, että vaikka kuinka taitava ratsukko ja gp-ratsu ja paljon blingblingiä, niin ihan jokaisesta ratsukosta saa otettua myös kasoittain ns huonoja kuvia, joissa ponin pää on sekunnin murto-osan ajan luotiviivan alla tai ratsastajan kannus näyttää työntyvän karvaooppelin kylkeen hirmuisella voimalla.

    Nämä kaikki ovat kuitenkin kuvauksellisia hienosäätöä vaativia seikkoja, ja jotenkin silmälappumaisesti olen aina kuvitellut, että aikuiset ihmiset tajuaisivat sen. Uskoisin, että 99%:sesti kuvaajat haluavat saada mahdollisimman onnistuneen otoksen kuvattavasta kohteestaan. Minäkin julkaisen vain ne onnistuneet kuvat, toivoen, että kuvattu objekti ilahtuisi lopputuloksesta ja saisi siitä itselleen ihanan MUISTON elämästään. 🙂

    Siksi en siis lainkaan ymmärrä tätä koko keskustelua asiasta… Kun mulle valokuvaus on rakas harrastus ja valokuvat rakkaita muistoja eletystä elämästä. <3

  2. Hevosmuija

    Olen samaa mieltä, että TDF kuvauskielto on naurettava, ja vielä edeltäneen kommentin perusteluihin täytyy sanoa, että oikeasti jos yksi tilannekuva laskisi 50k hepan hintaa niin sitten on sellainen asiakas joka ei hirveästi ymmärrä asioista… sen hintaluokan hepat kun myydään kisasuoritusten ja videoiden pohjalta, niin eipä siinä yksi kuva jostain klinikasta paljoa tunnu missään.

    Mutta oli minulla ihan omaakin asiaa:

    Kuvaan itse estekisoja ja kisaan. Esteratsastajat ovat rennompaa sakkia, radalla kun voi sattua mitä vaan. En ole vielä sellaisissa estekisoissa ollut, jossa ei olisi ratsastajia pudonnut, tai koko este rytissyt kumoon. Ilmeet kuvissa saattaa olla epäedustavia, mutta kuuluu lajiin ettei ehdi miettiä semmoisia. En julkaise kuvagalleriassa ehdoin tahdoin ”rumia” ratsastuskuvia, mutta kyllä putoamisia yms. joista saattaa kuitenkin olla sitten kiva että on se muisto. Valokuvaajana olen 110% kuvattavan puolella. Niiden ei niin täydellisten kuvien viesti on muistuttaa kaikkia meitä siitä, ettei se ole niin helppoa.

    Mutta viime viikolla tietoisuuteeni tuli erittäin häiritsevä asia. Nimittäin eräs valokuvaaja käy kilpailuissa kuvaamassa ratsukoita. Sen jälkeen hän on tehnyt kansioita galleriaansa aiheesta ”kärsiviä hevosia” tai muuta vastaavaa ja laittanut sitten sinne kuvia hevosista joita ”ratsastetaan niin, että ne kokevat kipua” ja ties mitä. Konseptiin liittyy myös aiheeseen liittyvä postausketju hötönetissä, jossa sitten ratsastajien väärinkäytöksiä paheksutaan (tällä hetkellä on SeaHorse Weekin jälkimaininkina taas kunnon paskamyrskyä raipankäytöstä). Ja kuvissa on ihan tavallisia estehevosia jotka korskuvat kuumana ja sieraimet ymmyrkäisenä, suusta saattaa tulla vaahtoa jopa! Ja heppa saattaa olla niin eteen menossa että on kaula kyllä luotiviivan takana, isosti kun pidätetään. Jotkut taas nostaa turvan kohti taivasta estettä lähestyessä, sehän vasta kauhealta näyttääkin! No näyttäähän se hevosen ilme sitten hurjalta mutta on ihan eri asia kuin että hevonen vääntelehtisi tuskasta.

    Kuulin tästä tuttavalta, joka epäili nähneensä hevoseni kuvan tällaisessa galleriassa. Hevoseni mukamas näytti kärsivältä ja ratsastukseni oli mukamas rääkkäystä, koska hevosen suu oli _hieman raollaan_ kuvassa. 😀 Että juu… ja tavalliset nivelet suussa. Huvittavaa on se, että olen jokaisesta kisasta ja estetreeneistä julkaissut videot blogissani ja niistä sadat ihmiset käyvät katsomassa, kuinka tyytyväisenä hevoseni hyppää ja miltä ratsastukseni näyttää. Juuri sen takia että videot ovat netissä, minua lähinnä huvitti mahdollinen pääsymme tällaiseen galleriaan koska valheellisempaa ei voisi olla, mutta niillä joilla ehkä ei ole videoita blogissa, ei varmaan naurattaisi. Eikä minuakaan enää asia niin paljoa huvittanut kun näin tämän uusimman keskustelun ja tajusin miten vinksahtaneita osa keskusteluporukasta on.

    Eli siis nyt on liikkeellä tällainen kettutyttöaktivistikuvaaja, joka on ottanut asiakseen esittää valikoitua materiaalia, jonka tehtävä on tukea hänen väitettään siitä, että hevosia kohdellaan väärin. En tiedä millä mandaatilla hän liikkuu, ratsastaako itse edes ollenkaan. Mutta tämmöistä MV-lehden tyylistä ”kuvajournalismia” hän ilmeisesti tuottaa. Minulle asia oli uusi, mutta ilmeisesti tätä on jatkunut pidempään. En tiedä onko nimekkäitä ratsastajia joutunut jo maalitauluksi, mutta lienee vain ajan kysymys. Ainakin aiempi keskustelu, jonka yhteydessä minun hevosen kuva mahdollisesti oli poimittu, oli mennyt niin törkeäksi, että oli poistettu. Tätä tarinaa vasten ymmärrän tuon kuvauskiellon, vaikka oikeasti pitäisi mennä sylttytehtaalle eikä kieltää taviksia ottamasta kuvia idoleistaan jne.

    • katjastahl

      sekopäitä löytyy aina. eri juttu on annetaanko niiden hallita. (vrt. Donald Trump)

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *