Varsaa pukkaa, ja miksei pukkaisi

Näin toimii osuuskauppaväki! Kun ei ihan tiedä mitä tekisi tammallaan, tekee varsan. Näin meillä alkoi tämä sekoilu. Olin kyllästynyt ratsastukseen lajina, mutta hevoset oli kivoja. Siispä uutta pesäkkeeseen. Isäksi valikoitui nuori Lissabon. Syntyi Pasi, joka tarkemmalla tutkinnalla osoittautuikin Hilpaksi. Minkäänmoista plääniä ei ollut tulevaisuuteen. Kunhan se tulevaisuus tulee, niin mietitään sitten!

Niin palautui Pullukka äitiyslomastaan ja sai näyttää vielä kerran maailmalle miten KWPN hyppää. Kuntoutuksen jälkeen hänestä tuli verraton estetykki ja Lapsen paras ystävä. Pieni Hilpuri niitti porukoissaan kauhua ollessaan lauman kingi. Olihan hän tuolloin ainoa tamma.

Up to heaven. Kuva:Nea Levonius

Pullukan hoidettua annetut tehtävät tuumasin, että olispa hyvä jos joku haluais meidän emännästä vauvan. Kas, samalla törmäsin serkkuuni, joka halusi estesukuisen varsan. Olepa hyvä, tästä vaan tekemään! Pullukka astutettiin Levisonnilla ja se muutti Lappeenrantaan äitiyslomalle. Pieni Lenni syntyi ja osoitti jo viikon ikäisenä menijän kykyjä karkaamalla tarhasta ja ottamalla äitinsä mukaan.

Kesällä Pullukka ja Lenni tulivat hetkeksi etelään, koska rouva siemennettiin uudestaan. Reissu menikin vähän haastavammaksi kuin kaavailtiin. Pullukka sairastui suolistotulehdukseen ja Lenni varsojen pöpöön. Klinikka kutsui, mutta onneksi siellä vietettiin vain pari päivää. Otin parivaljakon kotiin Hästbackaan elpymään. Se oli perkeleellistä, sillä juuri silloin oli sata astetta lämmintä ja Lennin lämmönsäätely oli lääkekuurin takia olematon. Kuin ihmeen kaupalla Lenskari jäi henkiin ja toipui täysin. Pullukan toipuminen kestää kauemmin, koska lääkintään ei ryhdytty. Olihan rouva tiine!

Me potilaat.

Kysymykseen Pidätkö seuraavan varsan vastaan: osittain. Seuraava pirpana on kimppavarsa WKT:n porukoiden kanssa, johon rouva kohta muuttaakin. On siis taasen tulossa varsakesä! Kun sieltä sitten jotain syntyy, katsotaan kelle siitä tulee passeli peli. Jos on liian hieno, myydään, jos on maatiaispeikko, pidetään, mutta kuka pitää, se nähdään sitten.

Nythän tietenkin mietin myös, että jos Hilpan kanssa kyllästyn, teetän sille varsan. Mikä hullu! Mutta näin se on. Justiin eilen juteltiin Lapsen kanssa, että varsahomma on ihan eri laji. Se on kuin harrastaisi jopa eri eläinläjia. Siinä hommassa terävänäköisyys ja rohkeus punnitaan. Ja me tykätään siitä lajista!

Hilppa on ikiomamme.

Hilpan kanssa on nyt liitytty Kansainväliseen Tätiesteryhmään. Tällä viikolla se on sunnuntaina. Tuskin maltan odottaa! Kun kannustus ja huumori kohtaavat, syntyy hyvää kakkaa! Raporttia tulee, no worries.

Täältä löydät em. juttuihin liittyvät postaukset:

Hilpan syntymä

Pullukan kisatykkipäivä 2017

Lennin syntymä

Seuraavan siemennys

Kommentit (2)
  1. Riikka Tapio
    30.10.2019, 21:13

    Miten Pullukan suolistotulehdusta hoidettiin?

    1. Syöttämällä kuivaa heinää, greenlinea, PALJON öljyä, erä oluthiivaa, lesettä. Prosessi yhä meneillään, suolistohommat kestä kauan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.