Viimeistä edellinen diktaattori

Elämänne on minulle pyhää“, sanoo Aljaksandr Lukašenka puhuessaan täydelle salille Minskissä.

Presidentti Lukašenkaa kuuntelevaa konserttisalin yleisöä: yhdessä vahva ja kukoistava Valko-Venäjä!

Omasta puheestaan silmin nähden liikuttunut diktaattori valitaan sunnuntaina jatkamaan 26 vuotta sitten alkanutta valtakauttaan Valko-Venäjän johtajana.

Vuodesta 1994 Valko-Venäjän johdossa olleen itsevaltiaan valinnan vahvistavat ennakkoon annetut äänet, ja paljon näkevä sortokoneisto, joka toimii kuin kello.

Mutta tänä vuonna itsevaltias sortui karmeaan virheeseen: naisten vähättelyyn!

Diktaattorin puheet ovat kuin toiselta vuosisadalta.

Meidän perustuslakiamme ei ole tehty naista varten. Eikä yhteiskuntamme ole valmis äänestämään naisia, Lukašenka päästetään sanomaan televisiossa.

Käynnissä naisten vallankumous

Keskiviikkona alkaneessa äänestyksessä presidentin vastavoiman rooli on symbolinen.

Lukašenkan haastajaksi on noussut joukko naisia, jotka pystyvät kertomalla oman tarinansa peittoamaan ukko-imagollaan röyhistelevän miehen.

Naisten viesti on selkeä: uudet – vapaat vaalit puolen vuoden kuluttua. Poliittiset vangit on vapautettava.

Tärkeintä on nollata Valko-Venäjä ennen vuotta vuonna 1996 vallinneeseen ja diktatuuria edeltäneeseen aikaan.

Kolmen naisen trion esiintyminen vaikuttaa ulkopuolisesta vahvalta, varsinkin kun vertaa siihen, miten Lukašenkan mielestä tyttöparkoja on johdettu harhaan, ja jonka mukaan ulkomailta iskevät trolliarmeijat aivopesevät Valko-Venäjän kansaa.

Naisista Veronika Tsapkalalla (kuvassa  vasemmalla) on omakohtaista kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta. Hän oli todistamassa, kuinka hänen talousepäilyistä väärin perustein pidätetty äitinsä joutui 1990-luvulla kohtamaan kuoleman sairaalan lattialla: syöpää sairastanut ei saanut olla koko aikaa edes sängyssään vaan tätä pidettiin kiinnitettynä käsiraudoilla patteriin. Tytär oli vedonnut turhaan inhimillisempään kohteluun.

Kaikilla vaalitilaisuuksiin osallistuvilla naisilla on kertomuksensa lisäksi myös kyky vangita yleisönsä.

Huilisti, kulttuurijohtaja Maria Kalesnikava (ylemmässä kuvassa oikealla), kuului aiemmin vaaleista ulos heitetyn ja pidätetyn pankkiiri Viktar Babarykan vaalitiimiin.

Varsinainen ehdokas presidentiksi on kotiäiti, Svjatlana Tsihanouskaja, joka on koulutukseltaan englannin ja saksan opettaja.

Yhteensattuma on ilmeinen ja huvittavakin.  [Linkki YLE Areenaan] Naapurimaassa Ukrainassa suositun “Kansan palvelija” -televisiosarjan opettajan pääosan esittäjä Volodymyr Zelenskyi valittiin maan presidentiksi. Nykyisen presidentin roolihahmoon voi tutustua Suomessakin.

**

Katsokaa toisianne silmiin. Me olemme samanlaisia kuin tekin”, sanoo Tsihanouskaja yhdellä lukuisista YouTubeen ladatuista videoista.

Lukašenkaa vastaan asettumisessa on paljon riskejä. Siksi trio on lähettänyt lapsensa ulkomaille. Muistissa on se, kuinka aikoinaan presidenttiehdokkaaseen yritettiin vaikuttaa lasten kautta.

Kirjoitin blogiini liki 10 vuotta sitten, kuinka presidenttiehdokas Andrei Sannikovin 3-vuotiaasta pojasta tehtiin kiistan väline vaaleissa. Poika aiottiin adoptoida häntä hoitavalta isoäidiltä, koska myös pojan äiti vangittiin. Vaalien jälkeen poika vapautettiin.

Tsihanouskajan aviomies on tunnettu yrittäjä ja blogaaja joka ei päässyt ehdokkaaksi vaan pidätettiin; Tsapkalan aviomies pakeni maasta pariskunnan lasten kanssa.

Valeri Tsapkala on entinen Valko-Venäjän varaulkoministeri ja Washingtonin-suurlähettiläs Yhdysvalloissa.

Entinen virkamies kypsytteli ehdokkaaksi lähtöään jonkun aikaa. Prahassa majaansa pitävä, osittain Yhdysvalloista rahoituksensa saava Nastojaštšije Vremjan toimitus jututti ehdokkaaksi presidentinvaaleissa rekisteröimättä jäänyt Tsapkalaa Ukrainassa.

Haastattelussa Tsapkala muistutti, että Valko-Venäjä on kuin Etelä-Amerikan diktatuurit.

Jos maassa tapahtuisi vallankumous, presidentillä olisi varmaan mahdollisuus paeta vain maihin kuten Venezuela.”

Sjarhei Tsihanouski kertoi toukokuussa vaaleihin lähdöstään videollaan. “Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö kaikki vaalit Valko-Venäjällä olisi olleet edelliset 20 vuotta vääristelyn kohteena.”

Naiskolmikon esittämät vaatimukset vapaista vaaleista, poliittisten vankien vapauttamisesta ja presidentin toimikausien rajoittamisesta ovat menneet hyvin perille.

Lukašenkan mukaan moiset lupaukset ovat huijausta.

Vaaleista ei oikeastaan voi puhua. Optimistinen näkemys on, että käy kuten ennenkin, sanoo toimittaja Minskistä Nastojaštšije Vremja kanavan haastattelussa.

(Kolme kanavan Minskissä vaaleja seuraamassa ollutta toimittajaa karkotettiin maasta perjantaina, ja he  saivat 10 vuoden maahantulokiellon.)

Muun muassa tällaisista syistä vaihtoehtoiset ehdokkaat kiinnostavat Valko-Venäjän ulkopuolella.

Kyse yksinkertaisesti vastustamisesta

Kiinnitin huomiota samaan kuin Julia Taratuta Dožd-kanavan viikko-ohjelmassaan. Pari vuosikymmentä sitten naiset olisi voitu sivuuttaa. Nyt Lukašenka aliarvioi kansaa.

Taratuta arvioi, että Tsihanouskajasta on kuoriutunut esiintyjä, joka vetää tilaisuuksia kuin rokkari. Ehdokkaasta on tullut päänvaiva kansainvälisesti – ainakin Venäjälle.

Tsihanouskaja ei ole ottamassa valtaa vaan antamassa.”

Miesten vankilaan pano johti kolmen naisen nousuun parrasvaloihin täysin yllätyksenä.

Tämähän on katastrofi, sanoo Anna Kraselnikov trion lehdistösihteeri pohtiessaan kolmikon vaikutusta Valko-Venäjän poliittiseen keskusteluun.

Nopeasti yhdessä aloittaneen kolmikon tarinat ovat erinomaisia ja minusta heidän vaaliohjelmansa visuaalinen kieli on kaikki mahdolliset rajat ylittävä.

Vaalitilaisuuteen Minskin lähistöllä osallistui tuhansia ihmisiä.

**

Valko-Venäjän johdolta unohtui myös toinen tärkeä asia: ihmiset vastustavat Lukašenkaa.

Lukašenkan luottamus omaan asemaansa voi olla petollinen. Hänellehän kyse on hengissä säilymisestä.

Voidaan sanoa, että kyseessä on myös Neuvostoliiton hajoamiseen liittyvät vaalit. Ilman strategista kumppanuutta Venäjän  kanssa tilanne olisi toinen. Meduzan artikkelissaan toimittaja Max Trudoljubov muistuttaa, että Lukašenka varttui maassa, jossa kehitys oli Neuvostoliiton aikana käsin kosketeltavaa.

Vaalimainoksessaan vuodelta 1994 Lukašenka, nyt 65-vuotias, julisti seitsemänkymppisten aikakauden olevan ohi. Hän vaati uusia ihmisiä ja uutta politiikkaa. Wikipediassa: (valkoven. Алякса́ндр Рыго́равіч Лукашэ́нка, Aljakšandr Ryhoravitš Lukašenka, ven. Алекса́ндр Григо́рьевич Лукаше́нко)

Viime aikoina  presidentti on osoittanut jääneensä  menneisyytensä vangiksi.

Sukupuolella on Valko-Venäjällä väliä, todisti itsevaltias puhuessaan kansalaisille hyvin valitulla tehdaskäynnillä ja niin kuin edellisessä ei olisi tarpeeksi diktaattori jätti monet ihmiset oman onnensa nojaan koronaviruksen kanssa vähättelemällä tautia flunssaksi.

Kansalaisten liikehdintä muistuttaa Ukrainan kansannousua niiltä osin, ettei maassa ole oppositiolla sen enempää ohjelmaa kuin johtajaakaan. Lukašenka esiintyy julkisuudessa mielellään poikansa kanssa.

Mieheksi varttunut Nikolai oli isänsä otteessa vuonna 2015.

Ihmiset oppivat, diktaattorit eivät

Diktaattorin ongelmat ovat aina samoja: valtaa ei voi menettää, valtaa ei pysty enää säilyttämään.

Lukašenka on mitä ilmeisemmin lähempänä diktaattorin luonnollista kohtaloa kuin Putin.

Valko-Venäjä on pienempi ja lähempänä Eurooppaa, arvioi Moskovassa tv-kanava Doždin viikkokatsauksessaan toimittaja Mihail Fišman.

Fišman kertaa, että “Valko-Venäjällä on perunoita. Venäjällä öljyä ja ydinaseita”, ja jatkaa, että molemmissa on nähtävissä uuden ajan alku.

Maat muistuttavat paljon toisiaan. Julkisuudessa presidenteillä on tavatessaan auvoiset välit.

Fišman laskee, että Lukašenka ajautui vastaehdokkaansa pidätyksillä, ja heidän sulkemisellaan pois vaaleista tilanteeseen, jossa kaikki kolme yhdistävästä Svjatlana Tsihanouskajasta tuli todellinen vastavoima.

Lukašenka tietää, että hänen on toimittava niin, ettei maassa pääse syntymään mitään valtaa heikentävää klikkiä.

Valko-Venäjällä ei ole opposition johtajaa. Mahdolliset vastustajat on ”eliminoitu” -säännönmukaisesti.

Provokaatio Valko-Venäjällä

Vaaleissa autoritaariset johtajat toimivat samoin: mukaan ei päästetä varteenotettavia ehdokkaita.

Venäjällekin olisi kauhistus, jos valta vaihtuisi, ja maa ottaisi kurssin kohti Eurooppaa.

Helpointa on ohjata kansan mielialoja, jos sitä yhdistää joku yhteinen vihollinen.

Näyttää siltä, että tällaisen yhdistävän iskun voi tilata. Trollitehtailijana tunnettu pietarilaisliikemies Jevgeni Prikožin on lähettänyt “yksityisarmeijansa” Syyriaan, Libyaa ja Ukrainan Donbassiin.

Miksipä ei siis myös naapuriin Valko-Venäjälle.

Mutta 32 palkkasotilaan pidättäminen vaalien alla ei kuitenkaan ole ollut läpihuutojuttu.

Videoilla Valko-Venäjälle ilmestyneiden palkkasotilaiden pidätyksestä hotellissa Minskin lähellä on herkuteltu kansainvälisesti.

Valkovenäläisen uutistoimisto Beltan mukaan miehet jäivät kiinni, koska he eivät käyttäytyneet tyypillisen venäläisturistin tapaan. Miehet eivät esimerkiksi juoneet lainkaan alkoholia. Lisäksi miehet vaikuttivat käytökseltään ja pukeutumiseltaan sotilailta.

https://www.youtube.com/watch?v=BZclUsrrTi0

Lukašenka sanoo Venäjän valehtelevan, kun se kertoo Valko-Venäjän turvallisuusjoukkojen (KGB) pidättämien venäläisten sotilaiden olleen läpikulkumatkalla Istanbuliin.

Kuten tällaisissa tapauksissa on tapana, julkisuudessa on heti useita kilpailevia kertomuksia tapahtuneesta. Totuutta häivytetään ristiriitaisilla tarinoilla.

Radioasema Eho Moskvyssa haastatellun Novaja Gazetan päätoimittajan Dmitri Muratovin mukaan artikkeli muistuttaa jo samanlaista tarinaa kuin ne, joita kerrottiin Itä-Ukrainassa BUK-ohjuksella ammutusta MH17 malesialaiskoneesta.

Venäjä aloitti perjantaina näyttävän kampanjoinnin. Kuten propagandan ohjekirjassa, mediat jatkavat uutista pienemmästä suurempaan. Televisiossa nostettiin esiin Komsomolskaja Pravdan selvitys palkkasotilaista. Syyttävä sormi osoittaa Ukrainaa, jossa olisi kehitelty vaikuttava peitetarina.

Yhden näkemyksen mukaan joukkojen tilaaja on ollut Venäjän valtiollinen öljy-yhtiö Rosneft, joka olisi ollut lennättämässä palkkasotilaita Istanbulista Kuuban Havannaan ja sieltä Venezuelan Caracasiin.

Palkkasotilaista Valko-Venäjällä on paljon tietoa. Valko-Venäjän ONT-kanavan, toisen valtiollisen yhtiön, uutisessa kerrottiin tarkkaan, kuinka ryhmä valmistautui matkaansa: varasi hotellit ja viestitteli toisilleen.

Myöhemmin Prikožinin rahoittamiksi väitettyjä joukkoja on ollut mukana useassa konfliktissa.

Venäjän epätoverillinen apu

Virallisesti Venäjä kiistää olevansa mitenkään yhteydessä palkkasotilaisiin, mutta yleisenä käytäntönä pidetään kolmansien osapuolten osallistumista muun muassa Ukrainasta itsenäisyyteen pyrkivissä maakunnissa. (Näissä joukoissa on tiettävästi mukana myös muutamia suomalaisia.)

Putinin mielestä kenellä tahansa on mahdollisuus myydä omaa osaamistaan missä tahansa maailmassa, jos he eivät riko Venäjän lakeja. Sotatoimiin osallistuminen on kuitenkin ankarasti tuomittavaa.

RBK-kanavan videossa kerrataan Wagnerin historia lyhyesti. (ve) Ensi kerran sotilaista kerrottiin vuonna 2015. Joukot tulivat esiin Syyrian öljykenttien valvojina ja laivojen tukena merirosvoja vastaan.

Putinin tiedottaja Dmitri Peskov tyytyi aluksi vain kertomaan, että Venäjä ei sekaannu toisten maiden vaalien järjestelyihin. Pidätetyt ovat hänen mukaansa yksityisen turvayrityksen työntekijöitä.

Venäjän Minskissä olevaa konsulia haastateltiin Venäjän ykköskanavan propagandaohjelmaan.

Konsuli antoi ymmärtää palkkasoturien joutuneen kovaan paikkaan ja olleen siksi epäjohdonmukaisia lausunnoissaan. Hankalassa tilanteessa nämä eivät osanneet järkyttyneinä vastata heille esitettyihin kysymyksiin.

https://www.youtube.com/watch?v=J69nlnGw-Nc

Perjantaina kerrottiin Lukašenkan ja Putinin puhuneen palkkasotilaista puhelimessa. Valko-Venäläiset kertoivat Putinin ottaneen yhteyttä.

**

Politologi Stanislav Belkovski on varma, että ei Venäjä halua auttaa Valko-Venäjää. Putin on järjestelmän mies, Lukašenka tuli oppositiosta. He eivät ole koskaan pitäneet toisistaan.

Kyse on Lukašenkan suunnitelmasta. Nähtävästi tarkoituksena on ollut mahdollisuudesta järjestää tarvittaessa maahan poikkeustila, Belkovski sanoo RTVi-kanavan haastattelussa.

https://www.youtube.com/watch?v=bre6Z4VUsbk

Valko-Venäjän johtajan varajärjestelmään on myös kuulunut ajatus maan internetistä eristämiseksi.

Belkovski muistutti, että Lukašenka jatkaa eri voimaryhmien kanssa pallottelua. Mutta ei luovu vallastaan. Tällä kertaa hän ei hakenut vihollista lännestä.

Yhdysvaltojen kanssa suhteita on lämmitetty. Donald Trump lähetti jo suurlähettilään Minskiin. Edellisestä on 12 vuotta.

Putin – Lukašenka – haluatteko Maidanin?

Toistaiseksi vastaehdokkaan mahdollisuudet yllätykseen ovat olemattomat, mutta innostus kymmeniä tuhansia ihmisiä keränneissä vaalitilaisuuksissa on herätys muillekin itsevaltiaille.

Jos Lukašenka nyt pidättää naiset, hän saisi kimppuunsa jokaisen Valko-Venäjällä. Eikä vain siellä.

Haasteita riittää. Elokuu on vasta alussa.

Lukašenkalla on vaalien jälkeen voitettavanaan monen valkovenäläisen arvostuksesta edes osa takaisin. Ukrainalaistoimittaja Dmitri Gordonin haastattelussa tämä teki selväksi, että hän on sanojensa mittainen mies. Ison naapurinsa johtaja on Lukašenkan mielestä itseään kaupunkilaisempi.

Yhdysvaltain ulkoministeri Madaleine Albrightilta aikoinaan saamansa “Euroopan viimeinen diktaattori” nimityksen Lukašenko sanoo tarjonneensa jo Venäjän johtajan kannettavaksi.

“Kuten  sanotaan, huumorissa on aina osa totta.”

Naapurin miehellä Vladimir Putinilla riittääkin omasta takaa pohdittavaa muun muassa Habarovskista, jossa kansalaiset ovat osoittaneet mieltään jo kuukauden päivät.

Valko-Venäjästä voi tulla Venäjälle isompi ponnistus kuin Ukraina on ollut, arvioi Lilia Ševtsova Facebook-sivullaan. Naapurimaan isäntä on haastanut Venäjän pyhän roolin Euraasian keskuksena.

Habarovsk on Venäjällä osoittanut, että ilman yhtenäistä oppositiota, vallanpitäjät voivat kohdata on vakavamman uhan, jonka aiheuttaa ihmisten spontaani protesti. Sellaista on vaikea tukahduttaa. Lisäksi vaara piilee siinä, että ilman näkyvää johtoa toimiva väkijoukko piilottaa alleen pitkään nöyryytetyn alueellisen eliitin näkemykset.

Venäjän Kaukoidässä erotetun kuvernöörin kannattajat eivät väsy. Eivätkä valkovenäläisetkään aio lopettaa mielenosoituksiaan.

Venäjän parlamentin ulkopuolisen opposition näkyvimpiin kuuluva Aleksei Navalnyi pitää Lukašenkaa Venäjän diktaattorin poliittisena johtotähtenä: Valko-Venäjä on pari kolme vuotta Venäjää edellä.

Navalnyi myöntää, että hän ei ole Valko-Venäjän asiantuntija.

Näkemykset Venäjästä ovat vähintään yhtä synkkiä. Miten voidaan pitää yllä mielikuvaa vahvasta suurvallasta ja tarjota ihmisille edes jotain heidän surkuttelunsa vähentämiseksi.

**

ARKISTOSTA

Free Vladimir Nekljajev (vuonna 2011)

“Terrori omia kansalaisia vastaan on eristämässä Valko-Venäjän muusta Euroopasta. Mutta kaikki voitava on kuitenkin ensin koetettava. Myös siksi, että ehkäpä juuri eristäminen on se, mitä diktaattorin elkein käyttäytyvä presidentti on halunnut oman asemansa turvaamiseksi.

Ulkoministeriön itäosastonjohtajan Nina Vaskunlahden mielestä presidentti Aljaksndr Lukašenkaa ei haluta ehdoin tahdoin ajaa hakemaan ystäviä yksinomaan Kiinasta tai Venezuelan Hugo Chavezista.

Suomi on yrittänyt yhdessä muun Euroopan kanssa vetää Valko-Venäjää mukaan naapuruuskumppanuuteen.

Tarjolla on ollut niin pohjoista ulottuvuutta kuin liitännäisjäsenyyttä Itämeren valtioiden neuvoston piirissä.”

**

Miljoonat Lukašenkaan taskuun (2012)

**

Minne menet Valko-Venäjä? (Vuonna 2013)

“Irtiottona Venäjästä voi pitää myös sitä, että Valko-Venäjä ei kiirehtinyt seuraamaan Venäjää tämän tunnustaessa Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden, vaikka muuten antoikin tukensa Venäjän toimille.

-Tämäkin tulkittiin, ellei nyt lännen miellyttämishaluksi, niin ainakin merkiksi Minskin pyrkimyksestä ajaa itsenäisempää linjaa, [Mikko] Hautala linjaa.

Kirjassa todentuu, että Valko-Venäjän nationalismi on omanlaistaan. Lukašenka on puheissa Venäjälle lojaali.

-Siitä huolimatta hän ei ole ollut kuitenkaan valmis ryhtymään Venäjän federaation kuvernööriksi. Toisaalta, EU:n ja USA:n sille markkinoimat demokratian syventämispyrkimykset Valko-Venäjä on torjunut vaarallisena omalle vallalleen, [Arto] Luukkanen kirjoittaa.”

**
YLE: Tutkija: Lukašenka voittaa vaalit, mutta ilmapiiri Valko-Venäjällä on muuttunut – ja tämä johtuu presidentin virhearvioista

YLE: Valko-Venäjä sanoo pidättäneensä USA:n kansalaisia – Lukašenka: “Spekuloidaan, että amerikkalaiset ja Nato haluaisivat hyökätä tänne”

KU: Lukašenka syyttää Venäjää valehtelusta ja sekaantumisesta presidentinvaaleihin

HS: Vaikka itsevaltainen Aljaksendr Lukašenka voittaa taas,  odotetaan sunnuntain vaaleja hermostuneena – Valko-Venäjän oppositio onnistui kaappaamaan hallinnon tilaisuuden

puheenaiheet venaja
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.