3. päivä vuoden 2024 vuoksi

Äänestäminen on Venäjällä julkista, koska etukäteen järjestetyn tuloksen on näytettävä uskottavalta.

Yksi näytelmän keskeisiä elementtejä olivat jälleen jonot äänestyspaikoilla.

Kyse on paradoksista. Uskovat uskovat, muita on mahdotonta vakuuttaa.

Äänestyksien väärentäminen muuttaa hyvin harvan näkemystä, mutta jonkinlainen jännitys vaaleiksi kutsuttuun prosessiin ja sen tarkkailuun liittyy.

Monet äänestämisen piirteet ovat ulkopuolisesta outoja. Dožd-kanavan toimittaja tapasi ihmisiä, jotka saivat Venäjän passin äänestysmatkallaan.

Muutamassa vuodessa on jo yli puoli miljoonaa Itä-Ukrainan feikkivaltioiden asukasta saanut Venäjän passin.

Kaukasuksella äänestykseen osallistutaan perinteisesti sankoin joukoin.

Kyynikot väittävät, että äänestäminen on kaikkialla yhtä tyhjän kanssa.

Oman puolueensa tulosta arvioineen Maxim Ševtšenko mukaan valtiovalta pyrki siihen, etteivät ihmiset edes ymmärrä, minkä puolesta heidän tulisi äänestää.

Nyt olisi pohdittava, millaista politiikkaa Venäjällä tehdään viiden vuoden kuluttua, Ševtšenko sanoi Dožd-kanavan vaaliohjelmassa sunnuntai-iltana.

Näiden “vaalien” merkitys on ollut lähinnä siinä, että päättäjät varmistavat sen, miten hoidetaan vallan säilyminen nykyisellä johdolla myös vuoden 2024 jälkeen.

Älykäs äänestää vastaan

Opposition vähiten huono, jopa toimiva taktiikka äänestyksessä on niin sanottu “älykäs äänestäminen”. Se oli käytössä viime vuonna.

Image: Vaalit Venäjällä – valtava koitos  “Telegram-kanavien perusteella kiinnostus Navalnyin tiimin kehittämään ”älykkääseen äänestykseen” lisääntyi Navalnyin myrkyttämisen myötä.  Älykäs äänestys on nimenomaan autoritaariseen maahan räätälöity keino vaikuttaa. Siperian Jekaterinburgista tavoittamani kollega Alevtina Trynova kertoi, että on selvää, että niin kutsuttu ”valtapuolue” (”Yhtenäinen Venäjä”) on menettämässä asemaansa. Tämän osoittaa Trynovan mielestä sekä vaaleissa havaittujen väärennösten määrä että Navalnyin tiimin keksimä ”älykäs äänestys” -projekti.”

Toimittaja Sergei Parhomenkon mielestä Venäjällä äänestyksellä on suurempi merkitys kuin vain kansanedustajien valinta: samalla päätetään se, minkälainen valta maan johtajalle annetaan. Parhomenkon mielestä päätökset tekee edelleen johtaja, jos hän niin haluaa.

Valtiovalta toteuttaa vastedeskin ne aloitteensa, jotka se katsoo tärkeiksi.

Älykkään äänestyksen merkitys on siinä, että muutamat kansanedustajat saavat mandaattinsa opposition johtajalta eivät presidentiltä.

Sunnuntaina oli selvää, että protestiääniä keräävät kommunistit.

Kommunistit ottamassa roiman vaalivoiton Venäjällä – Putinin puolue johtaa ääntenlaskentaa

Politiikan tutkija Jekaterina Šulman sanoo, että erilainen kaupankäynti ja kompromissien hakeminen voi palata kansanedustuslaitokseen vuodesta 2016 jatkuneen Yhtenäisen Venäjän, valtapuolueen ehdottoman enemmistön sijaan, jos valituksi tulee viisi poliittista ryhmittymää

Älykkään äänestämisen voima nahdään kun selviää, miten yhden ehdokkaan vaalipiireissä on äänestetty, Šulman sanoi.

Ennen äänestystä haastateltu talouskorkeakoulun professori ei ihmettele, että ihmiset ovat valmiita äänestämään ketä vaan valtapuolueen ehdokkaiden sijaan maan parlamentin alahuoneeseen, duumaan. Valtapuolueen vastustamiseen käytettävät keinot ovat vähissä.

Professori Konstantin Sonin sanoo, että älykkään äänestämisen mukaisesti äänestävät ihmiset huutavat:  “Tämä on petos. Nämä eivät ole vaalit. Ei ole ehdokkaita, jotka puhuisivat ulkopoliittisten seikkailujen lopettamisen puolesta. Ei ole ehdokkaita, jotka sanoisivat: jo riittää armeijan ruokkiminen, meidän on ruokittava koulutusta ja tiedettä. Tällaisia ​​ehdokkaita ei ole. Ne kiellettiin. Ääneni kommunistipuolueelle on vain huuto – ‘palauttakaa vaalit!'”

Äänioikeuttaan demokratiassa käyttävän on vaikea ymmärtää, miksi ääni pitäisi antaa vain jonkun asian vastustamiseksi.

Venäjällä tapa on pinttynyt. Vanhemmat muistavat (ehkä) saaneensa osallistua ensi kertaa vaaleihin vuonna 1989. Sitä ennen kyse oli äänen antamisesta etukäteen sovitulle henkilölle.

Käytännössä vaalit on nyky-Venäjän aikana aina käsikirjoitettu. Varsinainen työ on tehty huijaamalla ja väärentämällä etukäteen.

Äänestyksen lieveilmiöistä keskustellaan varmasti vielä pitkään, vaikka Venäjän valtion (virallisen) uutistarjonnan mukaan “vaalit” on käyty ilman vakavia väärinkäytöksiä.

Media, jota minä seuraan, jatkaa etupäässä väärinkäytöksiä käsittelevien aiheiden purkamista. Venäjä on joka tapauksessa toinen näiden vaalien jälkeen.

Maa on askeleen lähempänä tiukempaa komentoa. Vaikuttaa siltä, että maan väkivaltaorganisaatiot voivat juhlia sitä, ettei “älykästa äänestämistä” päästy käyttämään sen koko teholla. 

Opposition peittoaminen jatkuu.

Navalnyin lehdistösihteerinä toiminut Kira Jarmuš järkyttyi siitä, että Telegram-pikaviestipalvelun omistaja Pavel Durov poisti “älykäs äänestys” -hankkeen sivustoilta. Syytä voidaan vain arvailla.

Saman tekivät jo aiemmin Venäjällä Apple ja Google.

“Kaikki oli hyvin kunnes tuli Navalnyi”

Näin sanotaan yhdessä Eho Moskvyn – radio-ohjelman katkaisevassa jinglessä. Lausahduksessa on häivähdys totuutta.

Kymmenen vuotta sitten kaduille suunnanneita ihmisiä villitsi yhtenä monista nuori lakimies – Aleksei Navalnyi, joka perusti valtaeliitin ja johtavan puolueen vastustamisen iskulauseeseen: Varkaiden ja huijareiden puolue.

Uusi Suomi: Marttyyri vuonna 2013  “Navalnyi rikkoo harmoniaa. Vuosien ajan Venäjän nykyhallinnon liepeissä roikkunut blogisti, juristi, isä ja opposition voimahahmo on yritetty pukea milloin mihinkin asuun: mitättömäksi pienen piirin tuntemaksi, äärioikeistolaisia sympatisoivaksi, Putinin projektiksi. Varmaa vastausta ei kenelläkään ole kaikkeen juuri nyt, mutta arvostetun tutkijan Lilia Shevtshovan mukaan Navalnyista on tulossa marttyyri, uusi Venäjän Mandela.”

Ikäviä paljastuksia

Varkaat ovat samoja kuin ennenkin, mutta nyt heidän joukkoonsa on liitetty myös suosituimmat Sergeit: ulkoministeri Sergei Lavrov ja puolustusministeri Sergei Šoigu.

Nämä maan johtavan puolueen listan kärkinimet joutuivat juuri vaalien alla tutkivien sivustojen käsittelyyn. Molempien salattu elämä on paljastettu internetissä.

Samaan aikaan kun Lavrov julistaa perhearvojen merkitystä, hänen omaan elämäänsä kuuluu vähintään kaksi perhettä. Niin kuin Šoigukin. Vaimon lisäksi miehillä on rakastajatar ja tämän lapsi tai lapset.

Julkisia heistä on tullut sosiaalisen median myötä. Paljastuminen on ollut vain ajan kysymys.

**

IL: Mitä tapahtuu Venäjän vaalien jälkeen? Professori: ”Suomen on varauduttava kaikkiin yllätyksiin”

HS: ”Tilanne on aivan kammottava” – Sunnuntaina päättyvät duumanvaalit herättävät pääkaupunkiseudulla asuvissa venäläisissä epätoivoa

YLE:  Vaalit, jotka eivät ole vaalit – Yle vastaa viiteen kysymykseen Venäjän tämänviikkoisista duuman vaaleista

IL: Kommunistit ottamassa roiman vaalivoiton Venäjällä – Putinin puolue johtaa ääntenlaskentaa

puheenaiheet venaja
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.