Pysähtynyt jättiläinen
Vuonna 2015 Venäjä pysähtyi. Krimin miehityksen, Ukrainan sodan ja Syyrian pommittamisen jälkeen ilmapiiri muuttui.
Kremlissä kilisteltiin. Puhuttiin vilpittömästi Venäjän paluusta maailman areenalle merkittävänä toimijana.
Vuonna 2020 globaali terveysuhka muutti maailmaa ja pani päätöksentekijät koville.
Autoritaarinenkaan komento ei ole selvinnyt kolhuitta.
Entinen suurvalta ei tee suuria strategisia päätöksiä vaan reagoi. Maailmanpolitiikan kannalta merkittävä peluri on jo pitkään ollut Kiina.
Venäjän aika nykyisen maailman vaikuttajana on ohi, jos se ei pysty takaamaan kansalaistensa hyvinvointia.
Välillä tuntuu mahdottomalta ymmärtää sitä, miksi brutaali pieni KGB:n kouluttama klikki voi hallita valtavaa maata.
Vitsinä kerrotaan, kuinka FSB:n tehokkaat työntekijät ovat valeidentiteettiensä turvin vallanneet maan hallituksen ja ovat suorittaneet tehtävänsä onnistuneesti.
–Kaikki muuttuisi, jos olisi ihmisiä, jotka eivät ajattele kuten vastavakoiluun koulutetut ihmiset, arvioi Moskovan Carnegie keskuksen Venäjän sekä Aasian ja Tyynen valtameren alueen ohjelmajohtaja Aleksandr Gabujev (kuvassa vasemmalla).
Toinen tarina on arvostus. Suurvalta-ajattelusta seuraa Venäjän pääkysymys – kunnioitatko minua?
“Kansalaisille, yhteiskunnalle ja sen johtajalle on edelleen trauma suurvallan menettäminen: Neuvostoliiton aseman katoaminen ja siitä johtuvien haamukipujen hoito.”
Kremlille on kiusallista se, että maailma etsii uusia toimintamalleja eikä Venäjän pitäminen kumppanina ole näissä suunnitelmissa.
Venäjää ei aina edes tunnisteta vastustajaksi.
–Ulkopolitiikka on lakannut olemasta Venäjän suurvallan julkisuuskuva, arvioi politiikan tutkija Lilia Ševtsova.
Maan sisällä Kreml onnistui hyötymään pandemiasta: maan johto betonoi asemansa.
“Suhteet ulkomaailmaan ovat paljon surullisempia. Itseään voi ilahduttaa sillä toivolla, että maailmassa on kaikki huonosti ja pian muutkin putoavat helvettiin.”
Pahin asia, mitä Venäjällä voi tapahtua, olisi liukuminen ikuiseen heiluriin: yhdestä äärimmäisestä pisteestä toiseen ääripisteeseen.
Kun 1990-luvulla Venäjän turvallisuuspalvelu huolestui niin sanottujen oligarkkien, poliittisesti vaikutusvaltaisten liikemiesten rahavirroista ulkomaille, se oli ennen muuta huolestunut omista mahdollisuuksistaan.
Venäjää pidempään seuranneet ovat nähneet sen, kuinka maata voidaan yrittää kääntää täysin toiseen suuntaan.
Vuonna 2006 ajateltiin maan kyenneen karistamaan kommunistisen menneisyytensä, mutta pian oltiin toisessa laidassa, ja maan johto jatkoi matkaansa vain huomatakseen, ettei Venäjä ole 30 vuoden jälkeen sen enempää supervalta kuin suurvalta vanhassa imperialistisessa merkityksessään.
-Ja että maailma on täysin erilainen eikä siihen voida soveltaa mitään menneisyyden malleja, sanoo professori, päätoimittaja Fjodor Lukjanov Dožd-kanavan Mitä (tulisi) tehdä? ohjelman haastattelussa.
Lukjanov (kuvassa oikealla) on eri mieltä Ševtsovan kanssa Venäjän kyvystä toimia maailmalla. Lukjanovin mukaan Venäjä on palannut maailman areenalle merkittävänä toimijana, jota ei voida sivuuttaa.
“Voit rakastaa, tai olla rakastamatta, mutta tämä on tosiasia.”
Ranskassa Siences Po korkeakoulun opettajana toimivan professori Sergei Gurijevin (kuvassa vasemmalla) ohjelmasarjassa käsitellään Venäjän tulevaisuutta.
Globaali Venäjä sivuutettu
Yhdysvaltojen presidentin, Donald Trumpin jatkaessa virkakautensa viimeisinä viikkoina valehteluaan, Venäjä turvautuu puheisiin, joista on jo tullut maalle ja sen harjoittamalle ulkopolitiikalle monissa yhteyksissä rasite.
Venäjän ulkoministerin, Sergei Lavrovin mukaan Venäjä ei sulje pois sitä, että Aleksei Navalnyi myrkytettiin Saksassa tai lennolla sinne.
Lavrov tiukensi puheitaan sen jälkeen, kun Euroopan unioni asetti pakotteita kuudelle venäläiselle ja yhdelle organisaatiolle Navalnyin myrkytyksestä.
Venäjää vastaan suunnatut pakotteet ovat vaikuttaneet hitaasti, jos ollenkaan, ja siksi esimerkiksi myrkytyksestä toipuva poliitikko on kehottanut painostamaan presidentti Vladimir Putinin lähipiiriä tarkemmin suunnatuilla toimilla.
HS: Kiina on ohittanut jo Venäjän turvallisuusuhkien näkökulmasta
Venäjä vastaa syytöksiin
Venäjästä puhuttaessa on vaikeaa olla optimisti. Historiaa käytetään voiton todistamiseen, ja kyllästyneiden innoittamiseen.
”Venäjän johtajille on ollut tärkeää – 20 vuotta, peitellä ja hämärtää korkealentoisilla sanoilla niin menneisyys kuin nykyhetki.”
Pitkään vallankahvassa olleen ihmisen käyttäytyminen tunnetaan. Hänen vahvuutensa ja heikkoutensa eivät yllätä.
Kaikki politiikka on henkilökohtaista. Myös ulkopolitiikka.
Ulkopolitiikan merkitys korostuu vasta kun väkivalta on kouriintuntuvaa ja silmiinpistävää.
Seuraamme etäältä
Sotilaallisen voimankäytön sijaan halutaan kontrolloida energia- ja finanssiyhteyksiä siinä missä kauppa- ja kommunikaatioreittejäkin.
Valtapolitiikka kanavoituu keskinäisen riippuvuuden kautta.
Ironiaa on siinä, että Yhdysvaltojen ja Euroopan on syytä pelätä enemmän heikkoa kuin vahvaa Venäjää. Mitä huterammaksi olot käyvät, sitä enemmän Venäjä käy päälle.
–Putin on mestarillinen julkisivun ylläpitäjä. Mutta hänen venäläinen kylänsä näyttää entistä vähemmän Putinilta ja enemmän Potemkinilta.
Näin ajatteli pari vuotta sitten toisen polven diplomaatti Anthony Blinken (58 v.), joka nousee Yhdysvalloissa maan ulkoministeriön johtoon.
Hänen ymmärryksensä Venäjästä vaikuttaa realistiselta.
Blinkeniä luonnehditaan presidentti Barack Obaman ulkopolitiikan haukkoihin kuuluneen ryhmän edustajaksi.
Financial Times -lehden haastattelema diplomaatti arvioi Yhdysvaltojen Venäjä-politiikan kovenevan. Vihan Venäjää kohtaan sanotaan jo menevän tunteisiin. Se ei ole rationaalista.
Venäjä-pakotteista puhutaan varmasti.
Kun Obaman kaudella ulkoministeriksi nousi Hillary Clinton, uudet suhteet yritettiin saada heti “käyntiin”, mutta Venäjän ulkoministeri Lavrov sai aikaan vaivaantumista osoittamalla, että käynnistysnappulan venäjänkielinen – perezagruška, kääntyikin sanaksi ylikuormitus.
Sopimusten noudattaminen on yksi osa diplomatiaa.
Julkisuudessa voidaan käydä näyttäviä otteluita, mutta kukaan ei kaipaa huonoa kompromissia.
Venäjän ulkoministeriötä on arvosteltu suljetuksi organisaatioksi, johon ei saada uusia ihmisiä eikä ajatuksia.
Venäjän diplomaattikunta on ulkoisesti hyvässä iskussa, mutta sukupolven vaihdoksessa on kuitenkin odotettavissa pulmia.
Oikeastaan ei ole mikään ihme, jos Venäjän johtaja käyttää Bill Clintonin presidenttikaudelta tuttuja keinoja: Anatoli Tšubaisin nousu Kremlin itsevaltiaan erityislähettilääksi on paitsi vastaus uutta energiapolitiikkaa kaipaaville myös osoitus pyrkimyksestä liennyttää välejä länteen.
Venäjän nanoteollisuudesta vastannut, yksityistämisen ja neuvostotalouden hautajaisten käsikirjoitusta tehnyt entinen poliitikko nostettiin presidentin neuvottelijaksi monikansallisten organisaatioiden kanssa käytäviin neuvonpitoihin.
Lisäksi hän tuntee henkilökohtaisesti Joe Bidenin vetämän Yhdysvaltojen johtavia virkamiehiä. Ilmastoasioissa hänen vastaparinaan on John Kerry.
Kylmäävää vaikuttamista
Venäjä on rauhanturvaajana onnistunut luomaan niin sanottuja jäätyneitä konflikteja, jotka ovat pitkittäneet Neuvostoliiton hajoamisprosessia monessa paikassa.
Azerbaidžanin ja Armenian välille solmittua tulitaukoa puitaessa on käynyt selväksi, että Venäjä on tyytyväinen Turkin kanssa saatuun tulokseen.
Armenia on sidottu yhä tiukemmin Venäjään. Se saattaa olla viiden vuoden kuluttua valmis jatkamaan läsnäoloaan strategisesti tärkeällä alueella.
Jokainen haluaa vähemmän yllätyksiä
Venäjällä on sama ongelma kuin edeltäjällään: vakoiluun ja epäilyyn erikoistunut väkivaltaan tottunut johto. Mitä tämä tarkoittaa Putinille? Mihin voittoihin hän voi yhdistää itsensä?
Vaikka tutkijat kehottavat venäjäläisiä totuttelemaan uuteen rooliin, Putinin julkiset esiintymiset näyttävät tämän vahvuudeksi moraalisen ylemmyyden ja hyveellisyyden.
Puhuessaan lauantaina – kilpaileville vapaaehtoisille, Putin painotti venäläisten olevan sydämellisiä, anteliaita ja armeliaita.
Liioittelematta voidaan sanoa, että vaikka Putin olisi heikompi, on hänen Venäjällään mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi länsidemokratioihin.
Propaganda pelaa taitavasti mielikuvilla, mutta ei läheskään aina onnistu.
Kummastusta on herättänyt se, että koronan aiheuttamien kuolemien lisääntyessäkin maan johtaja esiintyy ja kättelee ihmisiä ilman maskeja.
Ilmoitus rokotusten aloittamisesta arvioidaan osaksi samanlaista politiikkaa kuin puheet maailman ensimmäisestä Covid-19 rokotteesta. Tärkeää on ilmoittaa olevansa ensimmäinen, vaikka ilman kaikkia testejä.
Rikas, rakas, paras
Putin käyttää valtiota henkilökohtaiseen rikastumiseen – omaksi hyödykseen. Aivan yksin hän ei ole.
Venäjän ulkopolitiikan takapiruna vuosikymmenet olleen Sergei Karaganovin mielestä autoritaarisuus ei ole ihmelääke, ja myös se voi johtaa yhteiskunnan pysähtyneisyyteen ja modernisaation epäonnistumiseen.
Pandemian jyllätessä epäonnistujia voi tulla muitakin kuin Valko-Venäjän, Ukrainan, Armenian ja Kirgisian osalta on nähty.
Venäjän politiikkaa ohjaava perusvire ei muutu, vaikka johtaja vaihtuisi.
Venäjä ei ole demokratia; Venäjän ulkopolitiikka ei tarvitse lisää venäjäläisten tukea.
Krimin miehitys ja tuki Syyrian johtajalle Bašar al-Assadille ovat olleet kansalaisten keskuudessa ilmeisen suosittua voimapolitiikkaa.
https://www.youtube.com/watch?v=car57yDuUqM&feature=youtu.be
Senaattori Aleksei Puškov kiirehti viikonvaihteessa esittämään, ettei Ukrainassa ole mahdollista päästä samaan tulokseen kuin Vuoristo-Karabahissa, jossa Azerbaidžania auttoivat turkkilaiset. Ukraina ei saa apua Natolta tai Yhdysvalloilta, arvioi tunnettu poliitikko ja tv-kasvo.