Viattomat lapset

Kurdiperheet ovat lapsineen jumissa Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Tuhannet epätoivoaan huutavat ihmiset ovat kaukana kotoaan toivoen pääsevänsä Saksaan.

Lasten kohtalolla pelaaminen on terroristien oppikirjasta.

Valko-Venäjän diktaattorin mielestä sydämettömiä ihmisiä eivät kiinnosta siirtolaiset. Heidän hätäänsä ulkoilman armoilla vähättelee Aljaksandr Lukašenkan mukaan myös maan ulkomaille paennut oppositio.

Lukašenkan mukaan nämä eivät halua ratkaisua pakolaiskriisiin.

Lukašenka uskoo, että oppositio syö Yhdysvaltojen kädestä, ja että nämä ovat kiinnostuneita ainoastaan Valko-Venäjän johdon syrjäyttämisestä.

Epähenkilöksi jo monessa piirissä julistettu johtaja on kuitenkin jälleen hetken henkilö, jonka kanssa on neuvoteltava. Hän pystyy luomaan ongelmia, ja siten myös niitä ratkaisemaan.

– Länsi näyttäisi naurettavalta, jos se jättäisi tämän todellisuuden huomiotta.  Kuten Afganistanin tapauksessa, jolloin meidän oli käytävä vuoropuhelua Talebanin kanssa, saadaksemme ihmiset pois Kabulista,  arvioi valkovenäläinen politiikan tutkija Artjom Scraibman.

Huijattuja autettava

Kyyniset näkevät tilanteen Euroopan rajalla huijattujen ihmisten kohtalolla pelaamisena. Panoksina ovat ihmishenget. Helppoa ratkaisu ei ole.

Valko-Venäjällä propagandakoneisto toimii täydellä teholla: jokaisessa valkovenäläisten sanomalehtien numerossa julkaistaan koskettavia valokuvia lännen julmuudesta ja välinpitämättömyydestä kärsivien siirtolaisten lapsia kohtaan. Rajalta näytetään yhtenään tuoretta kuvamateriaalia.

Omiensa mukaan Lukašenkasta (vastustajien mukaan lentokoneenkin kaapanneesta valtion johtajasta ja terroristista) on tullut Euroopan tärkein ihmisoikeuksien puolustaja.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että siirtolaisista osataan hyötyä, kuten vuonna 2015. Samalla häiritään turvallisuuden tunnetta kaikkialla Euroopassa. Poliitikot riitelevät ja varautuvat omalta kannaltaan pahimpaan.

Mikään kuva ei koskaan ole täysin totta. Muuttajien parissa häärää koko joukko bisneksen tekijöitä.

Mediatietojen mukaan vuonna 2021 Valko-Venäjälle tuli matkustajia turisteina moninkertainen määrä aiempiin vuosiin nähden.

Pelkästään lentojen Libanonista Valko-Venäjälle kerrotaan lisääntyneen tänä vuonna kuusinkertaiseksi vuoteen 2020 verrattuna. Kolmen edellisen kuukauden aikana valkovenäläinen lentoyhtiö Belavia toi Minskiin 4,5 tuhatta “turistia”.

**

Demokraatti/STT: “Puolan puolustusministeri Mariusz Błaszczak varoitti keskiviikkona, että kriisi Valko-Venäjän rajalla saattaa kestää kuukausia. Hänen mukaansa siirtolaiset olivat ‘hyökänneet Puolan rajalle’ yön aikana.”

**

IS: Valko-Venäjä on tuonut Puolan vastaiselle rajalleen pääosin Lähi-idästä kotoisin olevia turvapaikanhakijoita, ja Puola ei ole päästänyt heitä rajan yli. Aiemmin syksyllä Valko-Venäjä teki samoin Liettuan ja Latvian vastaisille rajoilla, ja Latvia ja Liettua pitivät rajansa kiinni.

**

YLE: “On hurjaa, että Suomessakin puhutaan, että tämän pitäisi olla sallittua. On kyse perustavanlaatuisista ihmisoikeuksista. Palautuskielto on ehdoton, [pakolaisneuvonnan toiminnanjohtaja Pia] Lindfors sanoo. [Professori Martti] Koskenniemen mielestä näyttää siltä, että Puola rikkoo ainakin Euroopan ihmisoikeussopimukseen sisältyvää epäinhimillisen kohtelun kieltoa.” 

**

YLE: [Erkka] Mikkosen haastattelussa mies on vakuuttunut siitä, että Valko-Venäjä organisoi tapahtumia. Esimerkiksi metsässä, Puolan rajan pinnassa ainakin osa valkovenäläisistä poliiseista neuvoo siirtolaisille suunnan, josta voi yrittää Puolan puolelle.

Useat siirtolaiset ovat myös kertoneet Ylelle poliisien auttaneen raja-aidan leikkaamisessa tai yllyttäneet heitä siihen.

**

Novaja gazeta -lehdessä muistutetaan, että diktaattorin armo ei tietenkään ulotu hänen oman maansa kansalaisiin, eikä väärin menetteleviin turvapaikanhakijoihinkaan.

Minskiin juuttuneen kurdin yritys saada Valko-Venäjän pääkaupungissa poliittinen turvapaikka johti välittömään karkotukseen.

Lukašenkan hallinto ei ole humanisti sitä varten, että tulija hylkäisi päätehtävänsä: puolalaisten ​​rajavartijoiden provosoinnin.”

Julmaa nälkäpeliä

Maahanmuuttokriisi Liettuan, Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on selkeästi ihmisten aiheuttama. Valko-Venäjän itsevaltiaalle kyse on neuvottelualustasta.

Viime vuonna presidentinvaalit Svetlana Tsihounouskajalle hävinnyt Lukašenka napsii itselleen niitä harvoja pisteitä kansainvälisenä toimijana, joita hänelle on tarjolla.

Venäjän itsevaltias esitti viikonvaihteessa, että hänen kanssaan Euroopan johtajilla ei ole samalla tavalla puhuttavaa siirtolaisista kuin Lukašenkan kanssa.  

Sivusta seuraavalle on kuitenkin käynyt selväksi myös se, että katseet kiinnittyvät ennen muuta siihen, mitä Venäjän itsevaltiaalla on sanottavaa.

Viikonvaihteessa tämä sanoi yksiselitteisesti, että hänen mielestään Lukašenkan pitäisi puhua suoraan Euroopan mahtavien kanssa.

Venäjän federaatiolla ei ole sen johtajan mielestä mitään tekemistä siirtolaistilanteen kanssa. EU:n maat ovat sen sijaan omilla toimillaan Irakissa ja Afganistanissa aiheuttaneet siirtolaisuutta. Myös tiedot sosiaaliturvasta houkuttelevat länteen.

Venäjän johtajan mukaan venäläiset lentoyhtiöt eivät kuljettaneet siirtolaisia, jotka ovat nyt Valko-Venäjän ja Puolan rajalla.

Silti Euroopassa yhä useammat ovat vakuuttuneita siitä, että Lukašenka ei ainoastaan ​​edusta Valko-Venäjän kansaa, vaan ettei hänellä myöskään ole kykyä tehdä itsenäisiä päätöksiä – katsomatta taakseen – Moskovaan.

Jolkin/DW: Troijan hevonen. Siirtolaisten suunniteltu vyöryttäminen Eurooppaan epäsopua aiheuttamaan.

Pakolaiskeskustelussa tuodaan väistämättä esiin myös vuodenvaihteen 2015 tilanne. Tälläkin kertaa on helppoa arvioida  myös niin, että Valko-Venäjän masinoimasta kriisistä on vaikea löytää nopeaa taloudellista hyötyä Venäjälle.

Energiaa tuottava maa haluaisi toimittaa kaasua koko ajan enemmän. Itämeren kaasuputken kohtaamat ongelmat eivät ota kadotakseen. Tuoreimpana kysymys kaasuyhtiön kotipaikkakunnasta.

Mutta se on selvää, että Valko-Venäjän diktaattorilla on taas millä vääntää itselleen etuja: Saksaa 16 vuotta luotsanneen liittokansleri Angela Merkelin kanssa käydyt puhelinkeskustelut tulkitaan jo itsessään voitoiksi.

Myös keskiviikkona raportoitiin Lukašenkan puhuneen Merkelin kanssa – toisen kerran kolmen päivän sisällä.

Tähän asti  Saksakaan ei ole tunnustanut Lukašenkaa henkilöksi, jonka kanssa neuvotellaan yhtään mistään.

Eurooppaan! @jolkin

Se, että Merkel ja Valko-Venäjän presidentiksi julistautunut Lukašenka keskustelivat ensimmäisessä puhelussaan lähes tunnin ajan, ilahdutti varsinkin Valko-Venäjän televisiota. Näin tulkitsee NG:n toimittaja.

Viron ulkoministeri Eva-Maria Liimets kertoi Viron yleisradion mukaan Lukashenkan vaatineen asemansa virallista tunnustamista sekä pakotteiden poistamista vastineeksi siirtolaiskriisin lopettamisesta EU-rajoillaan.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov vastasi tiistaina kysyttäessä, ja esitti pahoittelevalta kuulostavan vuodatuksen siitä, etteivät CNN ja BBC muiden muassa ole päässeet raportoimaan rajalla tapahtuvasta molemmin puolin rajaa. Ulkoministerin näkemyksen mukaan puolalaiset eivät päästä myöskään EU:n pakolaisasioita valvovia viranomaisia tutustumaan rajan tapahtumiin.

Valko-Venäjä vedättää

Keskustelun jatkuminen median kautta ja rajut kuvat rajoilta ovat omiaan mutkistamaan kokonaiskuvaa. Vaikeassakin tilanteessa diplomaatit yrittävät toimia.

EU:n korkean edustajan Joseph Borrelin ja Merkelin kanssa hoidetut puhelut voidaan tulkita myös yrityksiksi antaa Lukašenkalle mahdollisuus lieventää konfliktia itsenäisesti menettämättä kokonaan kasvojaan.

Lukašenkan taitavaa politikointia ihmetellessä on piristavää, ja toisaalta karmivaa lukea virallisesta linjasta eroava toisenlainen venäläisarvio. Novaja gazetan näkemys “batkan” toimista on tyly.

Siirtolaiskriisin taustalla on välttämätön tarve oman vallan vahvistamiseen. Lehdessä arvioidaan, että saadakseen “eurooppalaisten johtajien” huomion, Lukašenka lähettää laittomia siirtolaisia ​​EU:n rajalle – siinä sadistisessa toivossaan, että joku heistä jonain päivänä kuolee, ja sitten EU:n viranomaisia ​​voidaan syyttää julmuudesta.

Lehden poliittisen toimituksen esimies Kirill Martynov arvio, että Lukašenka aiheuttaa ongelmia Euroopalle, mutta Moskova maksaa silti laskut.

“Ja tästä syystä: ‘Lukasenka väittää useissa lausunnoissa, että Venäjä ja Valko-Venäjä’ toimivat nyt yhtenä valtiona, mutta säilyttävät samalla suvereniteettinsa. Tavalliseksi venäjäksi käännettynä tämä tarkoittaa seuraavaa: Moskova maksaa kaiken, ikään kuin Valko-Venäjä olisi Venäjän federaation varoin tuettu alue, jossa Lukašenka pidättää itsellään oikeuden poliittisiin aloitteisiinsa ja on kategorisesti eri mieltä tavallisen kuvernöörin asemastaan.”

Martynovin mukaan esimerkki tällaisesta “vallanjaosta” on tuttu tilanne yhdessä Pohjois-Kaukasian tasavallassa.  

Novaja gazetan sotilaallisten kysymysten asiantuntija Pavel Felgenhauer arvioi, että Venäjällä ei luoteta Lukašenkaan, mutta toistaiseksi häntä tuetaan.

En ole varma, että Kremlissä haluttaisiin konfliktia Puolan kanssa,” Felgenhauer sanoo.

https://www.youtube.com/watch?v=nb2RsteipA8

**

MTV: Kuvissa tuskin näkyy yhtäkään sellaista henkilöä, joka olisi turvapaikan tarpeessa oleva siirtolainen. Kyllä siellä muutamia säälittäviä tapauksia näkyy – kuten perhe joka on pakotettu jäämään piikkilangan ja mukiloivien mellakkapoliisien väliin Valko-Venäjän puolella. Mutta he ovat instrumentteja. Tarkoitusperät ovat ihan muualla.

[Jukka] Savolainen epäilee valkovenäläisten menneen Irakiin mainostamaan turvapaikkoja tarjoavia maita.

– He ovat menneet tarjoamaan matkoja, että ostakaapa tästä lentolippu ja viisumi. Pääsette Valko-Venäjälle ja sieltä Euroopan Unionin alueelle.

Valko-Venäjän motiivi toiminnalleen on Savolaisen mukaan raha.

**

Suomenmaa: [Katri] Kulmuni kertoi kuitenkin olevansa luottavainen siihen, että jos Suomeen kohdistuisi tällainen hybridivaikuttamistilanne kuin Puolan ja Valko-Venäjän rajalla on, on selvää, että Suomi huolehtisi omasta rajastaan.

– Emme me anna painostukselle periksi. Kyllä Suomi silloin tarvittaessa sulkee rajansa.

**

Schraibman: Vuoropuhelu Lukašenkan kanssa on myrkyllistä – EU neuvottelee siirtolaisista Putinin kanssa (ve)

Шрайбман: Диалог с Лукашенко токсичен и Евросоюз будет вести переговоры по мигрантам с Путином.

puheenaiheet venaja
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.