Liisan seikkailut
Liisan seikkailut

Lasse Pöystin luona Pariisissa

Yksi suomalaisen teatterin ja elokuvan legendoista on poissa. Lasse Pöysti on kuollut 92-vuotiaana (24.1.1927-5.4.2019) Helsingissä.

Aina se hätkähdyttää, vanhankin ja pitkään sairastaneen ihmisen kuolinuutinen. Varsinkin, kun kyseessä on Suomisen Ollista lähtien koko kansan tuttu Lasse Pöysti – Lilla Teaternin johtaja, suomenruotsalaisen revyyteatterin uranuurtaja, Tampereen Työväen Teatterin ja sittemmin Tukholman Dramatenin johtaja ja monilta näyttämöiltä, monista näytelmistä tuttu taiteilija.

Pöysti oli näyttämöllä viimeisen kerran 85-vuotiaana Helsingin kaupunginteatterin Metsä-näytelmässä, jonka ohjasi toinen legenda – venäläinen Juri Solomin. Haastattelin silloin Pöystiä viimeisen kerran Kaupunginteatterin Teatteriin-lehteen, samoin Solominia, jonka oivalsin vasta kesken haastattelun olleen mukana Akira Kurosawan Dersu Uzala -elokuvassa! Se on kuitenkin toinen tarina.

Lasse Pöystin entisen puolison, näyttelijä Birgitta Ulfssonin (1928-2017) tunsin Pöystiä paremmin ja tulin hänen kanssaan erinomaisesti toimeen. Räväkän Bissen kanssa juttu aina lensi ja naurua piisasi.

Pöysti oli toista maata. Kun saimme kuvaaja Ulla-Maija Lähteenmäen kanssa Teatteriin-lehden keikan keväällä 2001 Pariisiin, jossa Lasse Pöysti tuolloin asui, jännitti aika lailla. Kun soitin hänen lankapuhelimeensa, Pöysti murahteli, oli pitkään hiljaa, murahteli taas ja antoi osoitteensa, jonka kirjoitin nopeasti lehtiöön.

Hiljainen katu, jossa Pöystin kotitalo oli, löytyi lopulta helposti. Soitimme summeria ja kapusimme kapeita portaita pieneen ullakkoasuntoon.

Kuva A-lehtien kuva-arkisto.

-Tämä on kuin purjeveneen kajuutta, tilaa ei ole liikaa, mutta juuri sopivasti. Enempää en tarvitse,  Lasse Pöysti esitteli kotiaan. Muistan, että siellä oli paljon kirjoja, paljon valokuvia ja vahvaa espressoa, jota hän meille keitti.

– Tällaista kahvia ei Suomessa saa, hän väitti. Ehkä ei 2000-luvun alussa saanutkaan.

Pöysti oli Pariisissa kuin toinen mies, erilainen kuin kaupunginteatterissa tekemissäni haastatteluissa. Hän oli kotona omalla maaperällään, ei vain näyttelijä, vaan mies, joka halusi tehdä vaikutuksen naisvieraisiinsa.

Ei hän silti ollut mikään asiat puhki puhuva, mutta kertoili mielellään elämästään Pariisissa ja rakkaudestaan mereen ja Suomen saaristoon. Kun hän kuuli, että isäni oli käynyt Sortavalan lyseota, hän suorastaan riemastui – olihan Sortavala Pöystin synnyinkaupunki. Hän ei ollut kuitenkaan mikään vilkas karjalaispoika.

Tulevasta näytelmästä emme saaneet paljon irti.

-Näytelmää ei voi ennakkoon analysoida puhki, enkä halua ruotia rooliani siinä. Katsojan on nähtävä esitys ja tehköön sen jälkeen siitä arvionsa ja tulkintansa.

Viisaasti puhuttu, vaikka me toimittajat aina yritämme nyhtää näyttelijöiltä ja ohjaajilta tulkintoja ennen ensi-iltoja!

Lähtiessämme Lasse Pöysti neuvoi meille pienen kortteliravintolan ja kehui, että sieltä saa hyvää talonviiniä. Niin sai.

Lyhyt Pariisin-matkamme on helmi muistojen joukossa, ainutkertainen ja erikoinen tapaaminen kuin kohtaus jostain elokuvasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

Opettaja pelotteli ekaluokkalaisen lukkoon

Vanhustenhoidon karmeat uutiset-, laittomat päiväkodit, yleinen piittaamattomuus toisistamme. Näitä mietin viikonlopun alkaessa. Mieleen nousivat neljän sukupolven muistot siitä, miten meitä on oikein olan takaa lannistettu koulussa. Kyseessä on henkinen väkivalta, kannustamisen taidon puute ja kyvyttömyys…

Milloin me ollaan perillä?

Isovanhemmat, Juha ja minä, jälleen matkalla lastenlasten Lilianin ja Noelin kanssa. Tällä kertaa vain yhdeksi yöksi Tallinnaan hiihtolomalla, koska kesälomareissuun 2019 on säästettävä rahaa ja hermoja. Viime kesänä Menorcalla Noelin, 7 v., huomiot keräsivät paljon…

Kuka pelastaa NHL-tähden syvästä masennuksesta?

Kansallisteatterin Willensauna on yksi lempinäyttämöitäni. Ensi viikolla siellä tulee ensi-iltaan Sammakkokuningas, ohjaaja Pasi Lampelan uutuusnäytelmä. Näin sen hänen luvallaan jo ennakossa, mutta esitys tuntui täysin valmiilta. Eikä Willensaunan intiimi tunnelma nytkään pettänyt! Sammakkokuningas on hieman…

Kaksi erilaista tapaamista Matti Nykäsen kanssa

Pysäyttävä uutinen, vaikka ei mitenkään yllättävä. Legendaarisen mäkihyppääjän, moninkertaisen maailmanmestarin ja olympiavoittajan Matti Nykäsen elämä päättyi vain 55-vuotiaana (11.7.1963-4.2.2019).Huippulahjakkaan urheilijan elämä oli kilpavuosien jälkeen kaikkea muuta kuin urheilua, ja kyllä media hänen sotkujaan hyvin ryöstöviljelikin….

Miten meitä tytöteltiin!

Avainromaani tai ei, niin kirjailija, toimittaja Ulla-Maija Paavilaisen viime viikolla ilmestynyt uutuusromaani Hyvä tyttö (Otava) on ainakin media-alan ihmisille hykerryttävä syväsukellus 1970-80-lukujen taitteen kulttuuriin eri lehtitaloissa. Uskon, että tarina tempaisee mukaansa myös muut lukijat kuin…

Kerran me kaikki olemme vanhuksia

Hääkuvassa juhannuksena vuonna 1954 katsoo tulevaisuuteen nuoripari Heli Viljamaa ja Sakari Talvitie. Heidät on juuri vihitty Helsingin Pitäjän kirkossa (nykyisin Pyhän Laurin Kirkko). Edessä on yhteinen elämä, yhteiset onnenhetket, suuret surut, työelämän ankarat taistelut. Elämä,…

Kerran elämässä vieraana Linnan-juhlissa

Olihan se todellinen once in lifetime -elämys – saada kutsu Linnan-juhliin, nähdä ja kokea kaikki se, mitä vuosi toisensa jälkeen on katsottu televisiosta! On istuttu etukenossa ja arvosteltu pukuja silmät kiiluen. Minä sain edustaa Rovaniemellä …

Näyttelijät pistävät parastaan Kansallisteatterissa

Olen istunut kuumissani, hengästyneenä vajaan viikon aikana kaksi kertaa Kansallisteatterin ensi-illoissa. Huohotukseni ei johdu siitä, että katsomossa olisi ollut liian kuuma, vaan loistavat näyttelijäsuoritukset. Osuutensa niihin on varmasti myös kahdella ohjaajalla, Johanna Freundlichilla ja Paavo…

Tampereen Billy Elliot tanssii katsojien sydämiin

Billy Elliot, jälleen kerran! Ensin vuonna 2000 elokuva, sitten näin Elton Johnin säveltämän musikaalin viisi vuotta sitten Lontoossa ja Helsingissä pari vuotta myöhemmin. Jokaikinen katsomiskerta liikuttaa sydänjuuria myöten, sillä tarina tanssijaksi syntyneestä pojasta, työpaikoistaan taistelevista…

Läheisen masennus ja lopulta itsemurha jättävät jälkensä koko perheeseen

Istumme Ryhmäteatterin rivillä kolme kyyneleet silmissä, minä ja 25-vuotias poikani, kuopukseni. Maailman mielenterveyspäivään 10.10. osunut ensi-ilta Yhdeksän syytä elää koskettaa vahvasti. Perheemme koki pahimman vajaat kuusi vuotta sitten, kun yksi tyttäristämme teki itsemurhan. Se jätti…