Heidi Herala heittäytyy estottomasti ja valtavalla ammattitaidolla Everstinnaksi

Tällaista teatteri on parhaimmillaan, tunnetilasta ja tilanteesta toiseen vyöryvä tarina, jonka jännite ei herpaannu hetkeksikään. Kyse on Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön Everstinna-näytelmästä, jonka vahva naisjoukko ja yksi mies vievät suurenmoiseen lopputulokseen.

Vahva naisjoukko tarkoittaa alkuperäisen tarinan, romaanin Everstinna kirjailijaa Rosa Liksomia, näytelmän ohjaajaa ja sen näyttämölle sovittanutta Susanna Airaksista, dramaturgi Merja Turusta, sävellys- ja äänisuunnittelun luonutta Johanna Puuperää, lavastus- ja pukusuunnittelija Vilma Mattilaa ja naamioinnin suunnittelijaa Aino Hyttistä. Joukon ainoana miehenä on valosuunnittelija Vesa Ellilä.

Suo on Everstinnan seksuaalisen heräämisen lähde. (kuva © Otto-Ville Väätäinen)

Timanttina loistaa monologina näytelmän esittävä Heidi Herala. Hänellä ei ole heikkoa hetkeä näyttämöllä, vaikka kahden tunnin mittainen esitys vaatii näyttelijältä fyysistä ja henkistä kanttia. Hän tanssii, pyörii, konttaa, hän on Lapin hurjassa luonnossa kasvanut neito, hän on itseään 28 vuotta vanhemman Everstin runotyttö, valkoiseen Suomeen kasvatettu runoilija V.A. Koskenniemen ihailija, Hitlerin ja natsiaatteen kannattaja.

Everstinna muistelee elämänsä käänteitä yhden vuorokauden mittaisen ajan. (kuva © Otto-Ville Väätäinen)
Eversti on näytelmässä vain univormuna ja Santeri Kinnusen äänenä . (kuva © Otto-Ville Väätäinen)

Everstiin nuori tyttö rakastuu alkukantaisella vimmalla, ja samalla vimmalla Eversti tyttöä nai. Everstiä ei näyttämöllä nähdä, mutta vahvan ja petollisen lempeän äänen hänelle antaa karismaattinen Santeri Kinnunen.

Tarina siirtyy Lapuan liikkeen uhon ja tuhon jälkeen sotavuosiin, jolloin ”ryssä lyödään”, ja Suur-Suomi-aate on voimissaan. Everstinna rakastaa paraateja ja juhlia, mutta juhlien aika on sodan jälkeen ohitse. Ihanteet ovat mennyttä, mennyttä Everstin rouvaansa istuttama sairas kuvitelma Natsi-Saksan hallitsemasta maailmasta, jossa juutalaisilla ei ole mitään sijaa.

Näytelmän loppua ei pidä paljastaa, sen silti, että Everstinna on ehtinyt pitkän elämänsä aikana kokea paljon. Paljon liikaa.

Hänestä kasvaa itsenäinen nainen, joka ei enää alistu muiden tahdon alle. Ylväästi Heidi Herala tämän naisen kehityskaaren tulkitsee, ylväästi ja valtavalla tunteen palolla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *