Liisan seikkailut
Liisan seikkailut

Tampereen Billy Elliot tanssii katsojien sydämiin

Billy Elliot, jälleen kerran! Ensin vuonna 2000 elokuva, sitten näin Elton Johnin säveltämän musikaalin viisi vuotta sitten Lontoossa ja Helsingissä pari vuotta myöhemmin. Jokaikinen katsomiskerta liikuttaa sydänjuuria myöten, sillä tarina tanssijaksi syntyneestä pojasta, työpaikoistaan taistelevista hiilikaivostyöläisistä, miehen ja naisen, poikien ja tyttöjen sukupuolirooleista ei jätä kylmäksi.

Vertailematta sen kummemmin edellisiin näkemiini versioihin, Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot onnistuu kaikilta osin – miehityksessä, Jyrki Sepän lavastuksessa, Jari Saarelaisen koreografiassa.  Ja ohjaaja Samuel Harjanne tekee saman ihmeen kuin tänä syksynä Helsingin kaupunginteatterin Kinky Boots –musikaalissa – hän kertoo tarinan lämmöllä ja avarakatseisesti. Molemmissa musikaaleissa on lopulta kyse erilaisuuden hyväksymisestä ja taistelusta konservatiivisia, menneeseen juuttuneita arvoja vastaan.

Työväen Teatterin Billy Elliot alkaa hienosti videoilla toisen maailmansodan loppumisesta ja edetään pikavauhtia 1980-luvun alkuun. Monesti videot ovat katsojalle vain ylimääräinen riesa ja liikaa käytetty tehokeino, mutta nyt ne johdattavat nopeasti aikaan, jolloin Iso-Britannian rautarouva, pääministeri Margaret Thatcher (1925-2013) yritti lakkauttaa maan pohjoisosan kannattamattomia hiilikaivoksia. Kaivostyöläisten liitto aloitti lakon vuonna 1984, ja lakko kesti vuoden. Lopulta miesten oli palattava fyysisesti ja henkisesti raskaaseen työhönsä maan alle. Työväenliikkeen ja solidaarisuuden merkitys juuri nyt, Suomessa syksyllä 2018 tuntuu merkillisen ajankohtaiselta… ja Hyvät joulut Maggie Thatcher –laulu jää soimaan mieleen.

Petra Karjalainen on upea tanssiopettaja rouva Wilkinson. Ensi-iltamiehityksen nimiroolin teki Simo Riihelä. (kuva Kari Sunnari)

Billy Elliotin äiti on kuollut, ja hän asuu vaatimattomassa kodissa isänsä, veljensä ja dementoituneen isoäitinsä kanssa. Perhe ei voisi kuvitellakaan, että 10-11-vuotias poika alkaisi tanssia balettia nyrkkeilyharrastuksen sijaan – sehän on hinttien hommaa – ja pyrkisi lopulta Lontooseen maineikkaaseen balettikouluun. Billyn isä ja veli ovat kaivosmiehiä, ja se kuuluu heidän kielenkäytössään ja asenteissaan. Mikko Koivusalon suomennos ei kaihda kiroilua, ja kieli kuvastaa hyvin kaivosyhdyskunnan sosiaalista asemaa Iso-Britannian luokkayhteiskunnassa. Ehkä hieman turhaa on Billyn parhaan kaverin Michaelin tokaisu, että ”stondis ja tutu” eivät sovi yhteen, vaikka tuntui sekin naurattavan yleisöä.

Musikaali edellyttää hyviä lapsinäyttelijöitä, joiden on osattava laulaa ja tanssia. Ensi-iltamiehityksessä nimiroolissa loisti 11-vuotias Simo Riihelä. Poika, jonka toiveammatti on tietenkin näyttelijä, tekee roolinsa suurenmoisella antaumuksella ja taidolla. Samoin hänen kaveriaan näyttelevä 11-vuotias Ilmari Kujansuu, joka käsiohjelman mukaan haaveilee pääsevänsä ”Työväen Teatterin viralliseksi näyttelijäksi”. On ilo katsoa tämän ikäisiä esiintyjiä, jotka eivät replikoidessaan lallata kummallisella nuotilla monien suomalaisten lapsinäyttelijöiden tapaan. Kun Billy lähtee Lontooseen ja antaa pusun Michaelin poskelle, katsomon uumista kuului kirkkaalla pojan äänellä ”hyi”. Spontaani katsojareaktio – eiväthän pojat pussaa keskenään!

Billy tanssii kohti unelmaansa. (kuva Kari Sunnari)

Petra Karjalainen on jälleen kerran upea roolissaan. Billy Elliotissa hän on keskeisessä tehtävässä baletinopettajana, joka ei hempeile, mutta näkee tyttöoppilaittensa joukkoon livahtavan Billyn lahjakkuuden ja taistelee tämän mahdollisuuksien puolesta. Jyrki Mänttäri tekee vahvan roolin Billyn isänä, jonka asenne poikaansa kohtaan on aluksi ankara, lopulta kannustava.

Monista näyttävistä joukkokohtauksista nousee esille nuori, liikunnallisesti lahjakas näyttelijä Konsta Reuter, jonka näin viimeksi kesällä Lappeenrannan kesäteatterin Kauniissa Veerassa.

Samuel Harjanne kirjoittaa käsiohjelmassa: ”Maailmassa, jossa miehisyyttä mitataan vallalla, voimalla ja voitoilla, tarvitaan miehiä, jotka eivät alleviivaa stereotypioita ja arkkityyppejä. Tarvitaan ihmisiä, jotka uskaltavat seurata omia unelmiaan, uskaltavat olla omia itsejään.” 

Vanhempina meidän pitäisi muistaa se. Lapset eivät ole omien unelmiemme jatke, heillä on oma tapansa elää ja ymmärtää maailmaa.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Läheisen masennus ja lopulta itsemurha jättävät jälkensä koko perheeseen

Istumme Ryhmäteatterin rivillä kolme kyyneleet silmissä, minä ja 25-vuotias poikani, kuopukseni. Maailman mielenterveyspäivään 10.10. osunut ensi-ilta Yhdeksän syytä elää koskettaa vahvasti. Perheemme koki pahimman vajaat kuusi vuotta sitten, kun yksi tyttäristämme teki itsemurhan. Se jätti…

Kulttuuripersoona Risto Nordell soittaa hyvää musiikkia ja kokkaa kalaruokia

Jos kenen, niin musiikki- ja kulttuuritoimittaja Risto Nordellin (s. 1959) kohdalle sopii kulttuuripersoona-määritelmä. Nordellilla on humaani elämänkatsomus ja valtava määrä tietoa erityisesti klassisesta musiikista. Hänen Yle Radio 1:n Riston valinta  -ohjelmansa keskiviikkoisin kello yksitoista on…

Mikael Persbrandt nousi viina- ja huumehelvetistä takaisin elämään

Harvoin 422-sivuinen elämäkerta koukuttaa lukijan niin kuin näyttelijä Mikael Persbrandtin  avoimen raadollinen Muistini mukaan (Tammi) tekee. Minämuotoisen teoksen kirjoittaja on Carl-Johan Vallgren, tunnustettu ruotsalainen kirjailija ja taiteilija, mutta ei niin kuuluisa kuin Persbrandt on. Kirjan erinomainen suomennos…

Salaviinan polttajia ja kansainvälisiä rikollisia

Äkkiseltään voisi kuvitella, ettei toimittaja, tietokirjailija Tuomas Marjamäellä ja kirjeenvaihtaja Mika Hentusella ole mitään yhteistä. On sittenkin. Avun monivuotinen toimituspäällikkö, muun muassa menestyselämäkerran Spede Pasasesta kirjoittanut ja nyt vapaa kirjailija Marjamäki ja Ylen Washingtonin kirjeenvaihtaja…

Mielikuvitus yltyy laukkaan Rummun tekojärvellä

Lautturi Ignas Andres kiskaisee perämoottorin käyntiin, ja ison laiturin kokoinen lautta kääntyy hitaasti Rummun tekojärven turkoosinsinisessä vedessä. Lautalla ei ole turvakaiteita, eikä matkustajilla pelastusliivejä, mutta luotamme navakassa tuulessa Ignas Andresin taitoihin. Varmoin ottein lautturi isoa…

Kansallisteatterin Musta Saara on hirmuinen nauru Euroopalle

Suomen Kansallisteatterin suuri näyttämö savuaa, kerjäläiset polttavat nuotioita ja heidät häädetään paikasta toiseen, katonrajaan kohoaa piikkilanka-aitoja, muurit paukahtavat muukalaisten edessä kiinni. Pidetään kiinni omasta, pidetään ovet ja ikkunat kiinni! Ei päästetä ketään maillemme, sitä rauhaa…

Kinky Boots keimailee koroilla ja antaa luvan olla erilainen

Näyttävistä peruukeista, höyhenistä, korkeista koroista ja unelmista rakennettu Kinky Boots -musikaali on myös paljon muuta kuin vain näyttävä show. Samuel Harjanteen Helsingin kaupunginteatteriin ohjaama tulkinta on kaunis ja syvällinen tarina erilaisuudesta ja rohkeudesta vastustaa valtavirtaa…

Jasper Pääkkönen viisivuotiaana ensimmäistä kertaa lehtijutussa

Kaivelin arkistojeni aarteita, ja leikekirjasta vuodelta 1986 sattui silmiini hupaisa juttu. Olin toista vuotta Ilta-Sanomien toimittajana ja ideoimme vappujuttua viikonvaihteen lehteen. Kuvaukseen pyysin mukaan Suomen Kansallisteatterin näyttelijät Jukka-Pekka Palon ja Seppo Pääkkösen, vaimot Riitta Anttonen-Palon ja…

Emil Zátopekin ja Lieko Zachovalován luona Prahassa vuonna 1998

Pitkän toimittajanurani yksi kohokohta oli Me Naiset -lehden reportaasimatka Prahaan keväällä 1998. Tsekkoslovakian miehityksestä oli kulunut kolmekymmentä vuotta ja lähdimme etsimään kuvaaja Jouni Haralan kanssa vuoden 1968 aikalaisia.Miehityksen aikana 21. elokuuta vuonna 1968 olin 13-vuotias….

Sari Siikander ja Mikko Ahti löysivät toisensa uudelleen ja yllättävät Lappeenrannassa

Näyttelijä Sari Siikander ja tanssija, koreografi Mikko Ahti olivat tähtipari vuonna 2007 Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Yhteinen kemia ja tekemisen intohimo löytyivät jo silloin, ja kun Sari Siikanderille tarjottiin mahdollisuutta ohjata Kaunis Veera Lappeenrannan kesäteatteriin,…