Liisan seikkailut
Liisan seikkailut

Kuukausi: syyskuu 2017

Klovniksi pukeutunut pelottelee lapsia Itä-Helsingissä

Mikä saa aikuisen miehen tai ainakin aikuisen kokoisen miehenpuolen pukeutumaan klovninaamariin ja asuun ja pelottelemaan pieniä lapsia? Sunnuntaina tämä hyypiö iski lapsenlapseni, 6-vuotiaan pojan kimppuun, hyppäsi eteen ja iski nyrkillä naamaan, niin että poski punoitti…

  • 0

Uneton Minneapoliksessa

Reissuun lähdettiin torstaina Helsingistä, lennettiin ensin Reykjavikiin ja sieltä nopea vaihto Minneapoliksen-koneeseen. Paitsi, ettei se kohdallani ollut ihan yhtä nopea kuin kuvaaja Timolla. Minut tempaistiin jonosta erikoistarkastukseen, perusteellisempaan kuin ikinä. Kahden turvatarkastajan voimin tutkittiin käsipakaasina…

  • 0

Sukulainen, joka katosi Neuvostoliittoon ja muut vaietut salaisuudet

Syksyn tärkein kotimainen elokuva, Antti Tuurin kirjaan perustuva Ikitie on nyt elokuvateattereissa. Se kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan Jussi Ketolasta, Pohjanmaalta itärajalle muilutetun miehen kohtalosta. Kansa kutsui näitä retkiä muilutuksiksi kuuluisimpien ihmisrahtaajien Jussi ja Jaakko Muilun mukaan.  He olivat niitä…

  • 0

Peppi Pitkätossu on taas täällä!

Syksyn odotetuin ensi-ilta – itse asiassa uusintaensi-ilta – koitti eilen. Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 2015 esitetty Peppi Pitkätossu oli sellainen yleisömenestys, että teatteri otti sen onneksi uudelleen ohjelmistoonsa. -Vau, miten hieno, sanoi kuusivuotias tyttärenpoikani silmät suurina Noel…

  • 0

Mies väkivallan uhrina

Perhe-elämän kulissit murtuvat rytisten, kun fyysinen ja henkinen väkivalta ja pahuus tuhoavat valheellisen onnellisesti alkaneen parisuhteen. Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämön Huojuva talo on raastava kuvas helvetistä, johon puolison väkivaltaisuus voi johtaa. Antti Mikkolan ohjaamassa ja sovittamassa…

  • 0

Ilman kypärää Tallinnassa

Hulluus ei tule yksin. Elokuun viimeisen päivän leppeässä tuulessa viiletin helmat hulmuten pyörällä pitkin Tallinnan jalkakäytäviä, ajoratoja ja rantoja. Tunsin olevani villi ja vapaa, vaikkakin työmatkalla. Takana oli kiivas viikko, olipa juhlittu yhdet ikimuistettavat työkaverin läksiäiset,…

  • 0

Rahasta ja rakkaudesta, niiden puutteesta

On ehkä ennenaikaista julistaa joku alkaneen teatterisyksyn esityksistä tapaukseksi, koskettavimmaksi elämykseksi. Teen sen silti, vaikka monta ensi-iltaa on vielä edessä. Remontista vapautuneen Helsingin kaupunginteatterin pienen näyttämön avajaisnäytelmä Kultainen vasikka on kaksi ja puolituntinen elämys, jota…

  • 0