Liisan seikkailut
Liisan seikkailut

Ötököiden yö ja kanaemo tipuineen lentokentällä

Työmatka Keniaan on tehty, ja kaikesta koetusta ja nähdystä reportaasit ja haastattelut myöhemmin Avun printissä, kuvat taattua Timo Pyykköä.

Loppukevennyksenä koettuun ei nyt tarinaa pakolaisleiristä, pakolaisäideistä eikä äitiyspakkauksesta, jota Suomen World Vision vie pilottihankkeena Keniaan.

Viimeinen matkavuorokausi on vapaata lentoa, sananmukaisesti, sillä kestäähän kotimatka kolmine lentoineen ja eri kentillä roikkumiseen parisenkymmentä tuntia. Ja sittenkin niin nopeaa, ettei sielu ehdi mukaan, vaan viipyilee koetussa, kaikissa kohtaamieni ihmisten katseissa ja kohtaloissa.

Viimeinen yö vietetään Lodwarissa, pienessä hotellissa (Pohjois-Kenian suurimman, yli 50 000 asukkaan kaupungin nimi kuin Sormusten herrasta tai Tähtien sodasta!). Ilmastointi hurisee kahtakymmentä astetta huoneessani, generaattori ikkunan alla,  mutta ne eivät peitä kopsahtelun ja rapsahtelun ääniä. Huoneen nurkassa vilistää isoja, pitkähäntäisiä heinäsirkkoja ja siiroja muistuttavia kuoriaisia.

Ryhdyn metsästämään niitä ja saan työkaverilta kannustavan meseviestin: – Sinähän voit syödä ne sirkat!

Ennen sänkyyn menoa revin päällyslakanan patjan alta ja tarkistan tilanteen. Viisi kuoriaista ja yksi heinäsirkka kohtaa loppunsa. Inhottaa sammuttaa valot, mutta sammutan. Olen juuri nukahtamassa, kun patjalle räpsähtää jotain – valot päälle, ja heinäsirkka tuijottaa parin sentin päässä. Yö kuluukin sitten valoja sytytellessä ja sammutellessa, vaihtuvien painajaisunien maisemissa.

Valokuvaaja Timo herää omassa huoneessaan aamulla siihen, että heinäsirkka tuijottaa häntä tyynyllä.

-Moikkasitko, kysyn.

– Moikkasin, iskin kengällä, Timo vastaa.

Ötököiden yön jälkeen kiipeämme Lodwarin maamerkille, Kristusvuorelle, jonne pystytettiin vuonna 1960 Rio de Janeiron tyyliin Jeesuksen patsas. Ennen kahdeksaa lämpötila lähentelee siedettävää, se ei ole vielä lähemmäs neljäkymmentä. Nousun aikana rinteellä voi lukea sementtiin valettuja raamatunlauseita. Mutta sitten: jyrkän mutkan takaa paljastuu Jeesuksen hauta! Eikö se ollutkaan Jerusalemissa? Ihan skuupin arvoinen tieto!

Vuoren valloituksen jälkeen ajamme World Visionin jeepeillä pitkin pomppuista tietä halki maiseman, joka on tuttu luontodokumenteista. Erona se, ettei täällä ole kuin vuohia ja vuohipaimenia, joita ovat lapsenlapseni, seitsenvuotiaan Noelin ikäisen paimenpojat. Villieläimiä ei näy, koska vesi puuttuu, ja se puolestaan toisi alueelle saaliseläimiä kuten impaloita tai seeproja.

Vesi puuttuu, kunnes saavumme Turkanajärven rantaan. Järvi on kangastus autiomaan jälkeen ja aava kuin meri, vesi juuri nyt ruskeaa kuin muta Keniaa ja Afrikan sarvea koetelleiden toukokuisten sateiden jälkeen. Hiekkarantaa riittää silmänkantamattomiin, turisteja ei vielä missään. Kun valtion haaveilemat hotellihankkeet toteutuvat, tulevat turistit kuin heinäsirkat, ja sitten kaikki muuttuu niin kuin se on kaikkialla luonnonkauniissa paikoissa muuttunut. Tosin luonnonkauneutta täälläkin pilaa rantaan ajautunut muoviroska, pullot ja sandaalit.

Pikniklounaan jälkeen pikasuihku hotellissa ennen lähtöä pitkälle kotimatkalle. Annan tottuneesti luunapin sängyllä pällistevälle heinäsirkalle, hyvästelen pari kuoriasta ja sitten lyhyt ajomatka Lodwarin kentälle. Sen kiitorata on melkein yhtä lyhyt kuin Kreikan Skiathosin-saaren, joka on lentokonebongareiden vakipaikka.

Konetta odottaessamme kuuntelemme televisiosta, miten Kenian valtiovarainministeri lukee ääneen budjettiesitystä. Televisioruudusta näkyy käytetty puheaika – se on neljä ja puoli tuntia. Afrikkalaiset rakastavat puhumista!

Pienen terminaalin ovi on auki kentälle. Yhtäkkiä oviaukossa on kana perässään yksitoista tipua. Ne kuopsuttelevat savista maata ihan rauhassa, vaikka lentokenttävirkailija hätistelee niitä syrjemmäs.

Kävelemme koneeseen ja katson auringonlaskua. Valo on taivaallinen, mutta onhan kentän takana Kristusvuori.

Afrikkaa ei voi tehdä, se on ihan väärentämätön.

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kenialaiset nuoret äidit: ”Miehemme eivät pidä kondomin käytöstä”

Tuskailen hotellissa Lodwarin pienessä kaupungissa Pohjois-Keniassa huonoja nettiyhteyksiä. Se lienee ihmisen harmeista pienin, moni asia asettuu erilaisiin mittasuhteisiin näissä olosuhteissa. Kuvien puutteesta huolimatta pää on niin täynnä ajatuksia ja sielu kokemuksia, että jotain on kirjoitettava….

Toivoa on toivottomuudenkin keskellä – etiopialainen pakolainen pääsi synnyttämään terveysklinikalle

32-vuotias Kiru hymyilee rauhallisena. Mikään hänen olemuksessaan ei paljasta, että hän on synnyttänyt kello kuusi aamulla, vain viisi tuntia ennen kuin tapaamme hänet Pohjois-Keniassa sijaitsevan Kalobeyein pakolaisleirin terveysklinikalla. Kirun neljäs lapsi, tyttö syntyi terveenä maailmaan,…

Yksi lensi yli käenpesän – kun ihminen nujertaa ihmisen

Ohjaaja Juha Kukkosen ja Ryhmäteatterin viisas valinta Suomenlinnan kesäteatterin esitykseksi on Ken Keseyn hienosta romaanista ja yhtä hienosta Milos Formanin ohjaamasta elokuvasta tuttu Yksi lensi yli käenpesän. Tarina on järkyttävä satiiri mielisairaalan sisäisestä hierarkiasta, jossa…

Rakkaan ystävän lähtö

Vapaa, villi ja aivan pitelemätön, niin kuvasi tiistaina 17.4. klo 13.59 Meilahden sairaalassa lyhyen sairauden jälkeen menehtynyttä puolisoaan Heikki, Heka Parkkosta hänen puolisonsa Sari Parkkonen. Miksi kirjoitan tästä? Monesta syystä. Niistä tärkein on se, että…

Nyyhkytystä Tallinnan elokuvateatterissa

Virolaiset käyvät nyt läpi monin tavoin raskasta neuvostoaikaansa – miehitystä, kuten tilannetta voidaan nykyään avoimesti kutsua. Sitä kesti vuodesta 1944 vuoteen 1991, jolloin Viro saavutti uudelleen itsenäisyytensä. Moonika Siimetsin ohjaama Seltsimees laps, Toveri lapsi -elokuva…

Suojelupoliisi etsi saarestamme kuuntelulaitteita

Kaikenlaisia muistopäiviä vietetään, mutta mitään fanfaareja ei soitettu eilen muinaisen YYA-sopimuksen puolesta. 70 vuotta sitten, 6.4.1948 Suomi ja Neuvostoliitto solmivat YYA-sopimuksen eli ”sopimuksen ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta”. Sopimushan oli pakkoavioliitto. Nykypolvesta kolmikirjaiminen sopimus on…

Mörköoopperan riemastuttavat tähdet Sanna Majuri ja kumppanit

Enpä olisi arvannut, miten makeasti Marjatta Pokelan (1925-2002) vuonna 1980 päivänvalon nähnyt Mörköooppera päivittyy Helsingin kaupunginteatterissa. Pienen näyttämön esitystä suositellaan yli nelivuotiaille, mutta se maistui myös kymmenvuotiaalle Lilianille ja kymmenvuotiaan mummille, minulle, joka aikoinaan ei enää jaksanut…

Syyssonaattia katsoessani muistelen, miten äiti lähti yhdeksän vuotta sitten

Lunta satoi sinäkin maaliskuun yhdeksäntenä aamuna vuonna 2009, kun Peijaksen sairaalasta soitettiin. 83-vuotias äitini oli lähtenyt elämästään rauhallisesti, nukkuessaan. Äiti oli voimakkaasti mielessäni eilen, kun istuin Espoon kaupunginteatterin katsomossa rivillä yksi. Näyttämöllä, melkein kosketusetäisyydellä olivat…

Julia ja Romeo on ikiaikainen ja moderni tarina rakkaudesta ja vihasta

Ei Romeo ja Julia, vaan Julia ja Romeo Suomen Kansallisteatterissa.  Sellaiseen ratkaisuun ohjaaja Jussi Nikkilä ja näytelmään sovituksen tehnyt Anna Viitala päätyivät. Ja ratkaisu on erinomainen, parasta teatteria Helsingissä juuri nyt! Katri Renton hienosti lavastamalla ja…

Pirjo Kauppista muistellessa

Viime lauantaina, hiihtolenkillä, ajattelin ehdottaa Pirjo Kauppisen haastattelua Apuun. Muistin, että hänen traagisesta putoamisonnettomuudestaan on kulunut kaksikymmentä vuotta. Pirjo halvaantui alkuvuodesta 1998 pudottuaan kotiportaissa. Olin silloin Me Naiset -lehden toimittaja. Otin päätoimittaja Ulla-Maija Paavilaisen pyynnöstä…