Behind the scenes, jakso 4.

Hyvästi vanha Agila

Neljäs jakso starttasi täysin poikkeuksellisesta tilanteesta, siitä, että me olimme vihdoin, siis viiden häviön jälkeen onnistuneet voittamaan jotakin! Meille täysin poikkeuksellinen tilanne.

Seuraava aamu starttasi kuitenkin kaikin puolin kammottavissa merkeissä. Heräsin yöllä ja näin jo tutuksi tulleeseen tapaan Markon hahmon istuskelemassa rannan hämärässä. Liityin istuskeluseuraan, koska olin jo täysin valmis seuraavaan päivään. Kävi ilmi, että hetkeä aikaisemmin Marko oli palannut lääkärin luota, koska käärme oli purrut häntä meidän omassa laavussamme. Hän oli siis hetkeä aiemmin kelannut mielessään läpi oman elämänsä, ja todellisuus oli hetkeksi astunut peliin mukaan, tavalla jota kukaan ei kuvitellut.

Siinä kohtaa kelasin mielessäni kaikki ne oletukset, joita joskus ennen pelin alkua oli ollut. Se ajatus, että saarella joku vahtisi meidän unta ja turvallisuutta sinä aikana kun nukumme, se karisi viimeistään sillä hetkellä. Paniikin valtaan olisi ollut helppo joutua, mutta olin päättänyt, että peli on peliä, ja blokkaan tämän kammottavan tilanteen nyt pääni ulkopuolelle, enkä anna sen haitata, koska muuten menee pakka sekaisin itsellänikin. Kammoan käärmeitä jo oikeassa elämässäkin, niin tämä tilanne oli pakko sulkea ulkopuolelle ajatuksista.

Seuraava toteutettava asia heimossa oli selvä, laavun siirtäminen rantaan. Nyt meillä olisi oma beach house josta näkisi meren, ja joka olisi kaukana ”keittiöstämme”. Sitten mentiinkin jo palkintotehtävään.

Olimme tehneet heimossa omat veikkaukset ensimmäisestä lähtijästä Buwajan puolella, useimmat veikkasivat Wallua. Sauli oli kuitenkin joukosta poissa, ja mietimme kovasti, minkälaisia liittoumia mahtaa olla toisella saarella. Mutta eipä tarvinnut miettiä pitkään, koska käänteitä oli luvassa jälleen.

 

Heimot sekotettaisiin, ja olimme jotkut jo hieman aavistelleetkin tätä. Vilma ja Kim saisivat valita uudet heimon jäsenet. Kuultuani tämän, naurahdin ja sanoinkin jollekin ääneen, että minä pysyn siis Agilassa, Vilma ei koskaan tulisi valitsemaan minua heimoonsa. Peliliikkeenä se olisi voinut olla mielenkiintoinen, hänhän olisi voinut äänestää mut silloin myös nopeasti ulos, mutta se kuvio jäi nyt toteutumatta.

Nämä henkisesti rankat joukkueiden valinnat ovat tuttuja hetkiä lapsuudesta, ja olin aika varma siitä, että olisin viimeinen omasta heimostani, ja olinkin. Olisi ollut todella suuri yllätys, jos kohtaloni olisi ollut jokin toinen. Mutta viimeinen heimostaan oli myös Veronica, joka jäi ikävästi koko porukan viimeiseksi. Mulle nämä tilanteet olivat tuttuja, koska olen ollut läpi elämäni ulkopuolinen lähes kaikessa. Olin ehkä enemmän varautunutkin tähän, mutta tiesin todella hyvin tuon tunteen.

Veronica romahti tilanteessa täysin, mikä yllätti minut aivan täysin. Tähän astinen tuntemukseni Veronicasta oli lentokentältä, ja siellä hän oli iloinen, puhelias ja hauska, ja antoi ainakin minulle erittäin vahvan ja mielenkiintoisen vaikutelman. Taustalla saattoi kuitenkin olla jotain, mistä en tiedä, mutta asia jäi vaivaamaan, niin pelillisesti kuin muutenkin. En ollut ainoa, joka asiaa pohti, ja moni muukin mainitsi sen ääneen. Yllättäen kuitenkin jaksossa näytettiin jälleen vain ja ainoastaan minun vastaukseni kysymykseen aiheesta.

Veronica pääsi kuin pääsikin lopulta meidän heimoomme, ja mielestäni se oli erittäin hyvä asia. Ajattelin, että hänet voisi koittaa saada liittoomme vanhojen Agilalaisten kanssa. Kuitenkin epäröin hiukan, koska ajatukseni Veronicasta olivat nyt sekavat, ja veikkasin hänen pelaavan enemmän ystävyyssuhdepeliä, kuin kovaa selviytyjäpeliä. Fakta mitä piti miettiä, oli se, että näillä kolmella nyt meidän heimoon saapuneella naisella oli varmasti jokin oma kuvionsa, ja sitä pitäisi saada selvitettyä, sekä mahdollisesti sekoitettua.

 

Mutta ensin lähdettiin ensimmäiseen tehtävään. Olimme saaneet jo viime jaksossa heimoomme epävirallisen johtohahmon, joka tiesi aina omasta mielestään parhaiten mitä tehdä. Kimillä oli suunnitelma hallussa. Tehtävä oli jälleen tolkuttoman raskas, ja ihmiset kaatuilivat köyden varressa uupumuksen rajamailla hiekassa ihan miten sattuu. Olimme kuitenkin toisen heimon edellä, kunnes tuli lopun laskutehtävä. Lotta hihkaisi jo kertaalleen valmista, vaikkei taidettu vielä olla siellä päinkään. En tiedä ketkä kaikki numeroarvoitusta ratkoivat, mutta kellään ei tainnut olla taktiikkaa eikä näkemystä ratkaisusta, kun toinen heimo jo tuttuun tapaan ratkaisi koko homman. Ei siis jätskibaaria meille, ei palkintoa, taaskaan. Mutta saimme edes tulukset, joten jatkossa tulen sammuminen ei olisi niin katastrofaalista.

Paluu saarelle, ja tutustumaan uusiin heimolaisiin. Tuuli, Lotta ja Veronica. Miten he pelaisivat, ja kenen kanssa? Keneen voisin luottaa jos keneenkään?

Heimojen sekoituttua ihan ensin väännettiin neljän liittoa, Kim, minä, Marko ja Olli. Entiset Agilalaiset + uusi Agilalainen, ja oma liittonsa olisivat varmaan nyt saapuneet naiset. En tiennyt, että Marko oli jo tehnyt oman liittonsa Kimin kanssa, enkä tiennyt, että Olli supisi Kimin kanssa minun äänestämisestäni. En myöskään tiennyt, että nämä uudet naiset olivat alunperin olleet ihan eri liitoissa keskenään. Sen tiesin silti jo, että Kim olisi villi kortti, joka sohi joka suuntaan, ja hänestä voisi olla kuitenkin turvallisempaa koittaa vain päästä nopeasti eroon. Eli, tämän meidän neljän liiton pitävyys ja todellisuus oli omalta kohdaltani epävarmaa.

Se, mitä olin nähnyt pelin aikana Lottaa, aistin, että en voinut luottaa hänen olevan minua kohtaan sama Lotta, kuin pelin ulkopuolella. Eli, häneen en voisi täällä nyt luottaa, mutta en kylläkään paljastaisi sitä hänelle. Lotta on ehkä porukan suurimman kilpailuvietin omaava henkilö, ja etenkin fyysisissä tehtävissä, koska hänellä ei tunnetusti ole mitään itsesuojeluvaistoa. Samaan aikaan Lotta toi saarelle mukanaan joogan ja tiesin että ulkomaailmasta hänen mukanaan tulisi mahdollisesti myös pari muuta piirrettä, joiden tiesin hankaloittavan saarella viihtymistäni. Lotan kanssa pitäisi siis olla kaikin puolin varovainen.

Veronica, vielä täysi mysteeri. En tiennyt mitään hänen vahvuuksistaan enkä heikkouksistaan, ja parhaiten muistissa oli vain äsken tapahtunut yllättävä romahdus. Mutta halusin ehdottomasti päästä hänestä enemmän perille.

Tuuli tuntui luotettavalta, mutta toisaalta, Tuuli näytteli hyvin mukavaa myös niille kenet halusi ulos. Tuuli olisi fyysisesti todella vahva ja leirissä tietynlainen äitihahmo. Uskoin että häneen voisi luottaa, mutta en vielä tiennyt yhtään kuinka hän pelaa. Marko kuitenkin kertoi luottavansa vahvasti Tuuliin myös pelissä, joten mietin luottaisinko minäkin.  Jäin miettimään olisiko se minun kannaltani hyvä vai huono asia, että näillä kahdella on niin hyvä keskinäinen luotto.

Jossakin kohtaa havaitsimme Lotan ja Veronican supisevan keskenään niin paljon kahdestaan, että oli selvää, että heillä oli jokin ihan oma yhteys. Saarella kaikki tiiviit yhteydet ovat huonoja, koska silloin ajatellaan näiden ihmisten jatkuvasti keskustelevan pelistä, vaikka kyse olisi jostakin ihan muusta. Tuuli oli kyllä hieman ulkopuolinen toisten naisten supinoista, joten olisiko siinä sitten kuitenkin uudesta ryhmästä helpoimmin irrotettava lenkki meidän rivistöömme?

Uudet naiset olivat alkuun hyvinkin tiiviisti yhdessä, ja koitin hieman päästä porukkaan mukaan haistellakseni eri liittoutumia ja fiiliksiä. Sovimme myös Markon kanssa, että hakeutuisin naisten seuraan ja koettaisin luoda mahdollista enemmistöä, tyttöjen liittoa, ainakin näennäisesti. Silti jakaisimme Markon kanssa tietoamme tapahtumista.

Samaan aikaan Kim aloitti oman kostoretkensä naisia kohtaan, koska hänen liittolaisensa Sauli oli äänestetty ulos toisessa heimossa. Nyt menisi peli niin sekavaksi, että olisi pitänyt ehdottomasti päästä kirjoittamaan kaikkia kuvioita ja suunnitelmia ylös, mutta eipä ollut kirjoitusvälineitä, koska olimme autiolla saarella. Tämä turhautti, usein, sillä ainoa mikä oli varmaa, oli että pelaisin Markon kanssa, mutta mikä muista liitoista olisi se joka oikeasti toteutuu, heaven knows.

Ensimmäinen koskemattomuuskisa uudella porukalla oli edessä. Vanhoja ja vanhempia Agilalaisia oli porukassa enemmistö, joten tietysti uudet heimolaiset halusivat päästä näyttämään tarpeellisuutensa. Etenkin Veronica uhkui sellaista voimaa, että ajatus hänestä selkiintyi. Päivä oli sateinen ja olimme aivan jäässä päästessämme tehtäväpaikalle. Kaikki oli jo leiristä lähtiessä kylmää ja märkää, ja vesialue jossa olimme, oli täynnä jääkylmiä virtauksia. Hytisimme kaikki kylmissämme kuunnellessamme tehtävänantoa.

Jonkun pitäisi jäädä pois, koska meitä oli enemmän. Katsoin kauhulla tehtävää ja näin lukemattomat mahdollisuudet omaan loukkaantumiseen, joten oli erittäin helppo päätös ilmoittautua sivustakatsojaksi. En pelännyt vielä kohtaloani, enemmän pelkäsin loukkaantumista pudotessa.

Voitto tuli, ja Veronica oli tehtävän kingi. Ehdottomasti vahva kilpailija, jota ei saisi jättää huomiotta. Me saimme jälleen nauttia illasta ilman heimoneuvoston kyräilystressiä. Teimme perinteiset veikkaukset siitä, kuka toiselta saarelta joutuisi kotiin. Uskoin että alkuperäiset Agilalaiset Virpi, Vilma ja Miska olivat löytäneet toisensa, ja muut äänestäisivät heitä ulos yhden kerrallaan. Mutta, lähtijä olikin Noora..

 

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *