Lola O.
Lola O.

Behind The Scenes, jakso 6

Ollin äänestys jätti kaksijakoiset fiilikset. Yksi parhaista tyypeistä oli poissa, mutta samalla myös muistutukset koti-ikävästä ja muusta melankoliasta. Heimoneuvostokarkelot olivat myös meidän heimolla aina niin pitkä rupeama, että energiaa ei siis syistä ja toisista meidän porukallamme juuri ollut siinä kohtaa kun koitti seuraavan aamun palkintotehtävä.

Ruuan kanssa oli aina jännää muutenkin. Lättyjä ei aina ollut tarjolla, koska välillä joutui tekemään erityisiä valintoja ruuan suhteen. Toisinaan tulen ylläpito oli leirin kastelleesta sateesta johtuen niin vaikeaa, että riisin keitto oli mahdotonta. Silloin piti panostaa lättyihin jotka valmistuivat huomattavasti nopeammin. Uskokaa huviksenne, että vaikka sateensuojassa olisi kuinka ollut puita ja oksia, ei se aina riittänyt tuossa kosteudessa. 

Koska meidät pidettiin tuotannon taholta asiaankuuluvasti pimennossa tulevasta, toisinaan meille saatettiin ilmoittaa, että lähtö kisaan vartin tai puolen tunnin päästä. Tällöin ruuanlaittoon ei vain ollut tilanteessa enää aikaa. 

Meillä oli leirissä aina hämärä ja hyvin vaihteleva käsitys siitä, kuinka pitkäksi aikaa minkäkin jauhon tai riisin tulisi riittää. Sama oli öljyn kanssa. Toisinaan öljyä saattoi saada lisää, toisinaan ei. Mihinkään ei voinut luottaa, ja voitte ehkä kuvitella, että tuossa nälkätilassa kaikenlainen säännöstely on monelle haastavaa. Toisinaan osa porukasta päätti herkutella ja saada lisäkaloreita dippaamalla lettuja öljyyn, tai välillä riisi myös paistettiin öljyssä, mutta luonnollisesti silloin myös öljy haihtui varastoistamme nopeammin.  

Otin avuksi jauhojen ja riisin säännöstelyyn laastarin teippiosat. Niistä revin suikaleita viivoiksi, jotta kippoihin saataisiin edes jonkinlaista oletusmittaa päiviä kohden. Se oli tarpeellista, tai ainakin näki selvemmin, kuinka pian ollaan ilman ruokaa. 

Kun näimme tämän päivän palkintotehtävän palkinnon, siinä lähes vuorokauden nälkätilassa olimme taas valmiita tekemään lähes mitä vain. Proteiinista oli unelmoinut jokainen, jatkuvalla syötöllä.

Mutta. Itsellä ainakin olo oli niin hutera, että vedessä ja upottavassa hiekassa pallojen metsästys ei tosiaan olisi ollut mun heiniäni. Eikä se ollut välttämättä muidenkaan. Tiesin että ritsa puolestaan ei voi olla kovin voimaa vaativa, koska olin nähnyt kyseisiä ritsoja aika monesti eri kausilla. Olinkin hetken aikaa kauhuissani, kun ampujaksi yritettiin ehdottaa Markoa, vain oletettavasti tarvittavan voiman takia. Pääsin kuitenkin ampumaan, ja hyvinhän se sujuikin, tai ainakin omasta mielestä.

Turpaan tuli 10-0. Jossain kohtaa Kim huuteli kentältä ohjeita kuten ”liian lyhyt” , ”liian pitkä”,  ”kaikki pallot menevät kentän yli”. Lopulta siis kaikki tehdyt ja tekemättömät muutokset olivat aina huonoja ja vääriä, mikään ei ollut kyllin hyvä. Katselimme kaihoisasti, kun pähkinät, avokadot ja mausteet lähtivät toisen heimon mukaan. Ei vieläkään ruokapalkintoa. 

Lopputulos oli, että Kimi oli vahvasti sitä mieltä, että tappio oli isoksi osaksi ampujan eli minun vika. Vaikka sitten niin. Osaan kyllä myöntää virheeni ja ottaa syyt niskoilleni välillä myös silloin kuin jokin ei ole minun vikani, mutta nyt meni taas överiksi. Koin syytöksen todella oudoksi, koska kuitenkin toinen joukkue onnistui napsimaan myös niitä minun ampumia palloja, eli kyllä ne ihan samalle kentälle osuivat. 

Näiden peliin liittyvien argumenttien jälkeen sietokykyni kyseisen heimolaisen suhteen oli jälleen astetta enemmän tapissa. Jo ensimmäisistä kisoista asti oli selvää, että hänellä oli aina paras tieto taito kaikkeen tekemiseen, ja myös kyvyt. Mikään näistä ei tosin vieläkään puheista huolimatta ollut näkynyt. Myös hänen ”kannustuksensa” ja kisakäyttäytymisensä muita kohtaan, on sellaista, mitä en ihan ymmärrä. 

Kimin ulos äänestyksestä oli unelmoitu jo jonkin aikaa, ja nyt alkoi vähitellen täyttyä enemmän se muidenkin mitta. Syyt lisääntyivät joka päivä, ja seuraavaa äänestysmahdollisuutta oikein odotettiin. 

Seuraavaksi olisi vuorossa koskemattomuuskisa. Ihmiset olivat nyt hyvin epäluuloisia heimon asetelmista, koska yhdistyminen poltteli jokaisen mielessä. Nyt epäiltiin kaikkea, ja kaikkia, jopa tuotantoa. Mielikuvitus oli enemmän kuin vilkas.

Kisassa oli luvassa palapeli vedessä. Kaikki halusivat kisata. Kulissien takana oli aina enemmän kuin kova vääntö siitä, ketkä suostuivat milloinkin jäämään pois tehtävästä. Mutta nyt jos koskaan kukaan ei olisi mistään hinnasta jäänyt pois. Se aika, joka saatiin miettiä kuka jäisi pois, se käytettiin täysin taktiikan luomiseen ja suunnitelmaan pelistä. Ei siis puhettakaan, että kukaan olisi miettinyt kuka jää pois. Kun siis kysymys tuli, jonkun piti jäädä ulos sillä sekunnilla.  Rehellisesti tuntui, että meidän muu jengi ei edes ajatellut sellaista vaihtoehtoa kohdallaan olevan. En todellakaan olisi halunnut jäädä pois etenkään viime pelin jälkipuintien jälkeen, mutta kukaan muu ei avannut suutaan, niin minä olin ainoa joka antoi periksi. Ja ketutti kuin pientä oravaa. 

No, minä katselin kilpailua etäältä, niin etäältä, etten edes nähnyt ja kuullut juurikaan mitä tapahtui. Mutta ilmeisen hyvin homma toimi ja voitto tuli. Fiilis oli kaksijakoinen jälleen. Tavallaan olin onnellinen voitosta, koska kieltämättä aina jos on ollut pois tehtävästä, jonkun logiikka voikin yllättäen olla sen henkilön ulos äänestys. Toisaalta olin varma asemastani heimossa, ja kirosin vain mielessäni, että vielä Kim olisi keskuudessamme. Mutta, saimmepahan pidettyä yhden illan taas vapaata heimoneuvostosta, ja syötyä hyvin, mitä ikinä se meidän saarioloissamme sitten tarkoittikaan. Lisää riisiä ja lettuja. Ja ehkä pari epäonnista heinäsirkkaa lisää mulle..

Yhdistyminen kolkutteli kaikkien mielessä, ja laskettiin, että joko jo, olisiko se jo sitten seuraavaksi? Ehkä yksi pudotus kuitenkin vielä? Jokaisen pelin alussa ja lopussa odotettiin tietoa yllätyksellisestä yhdistymisestä.

Tytöt olivat edelleen yksimielisesti äänestämässä Kimiä ulos. Marko kertoi tehneensä aiemmin jo jonkinlaisen hieman virallisen diilin Kimin kanssa, ja pelasi omia asemiaan tietysti sen liiton kautta. Tässä vaiheessa uskon, että poltettuani käämini Kimiin lopullisesti, ja hän ehkä minuun, hänkin alkoi ymmärtää, etten minä olisi missään tapauksessa aidosti liitossa hänen kanssaan. Virallinen liittoni oli vain hieman hämyisenä ja epävirallisena ilmassa leijuva liitto Markon kanssa, ja Tuulin taivuttelu tähän mukaan oli hyvässä vauhdissa. Mutta, ne kaikki siirrot tapahtuisivat vasta kun me tytöt olisimme saaneet yhdessä ensin Kimin ulos.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.