Lola O.
Lola O.

Ihan tavallinen tiistai; kuvia, naurua, poppareita ja selviytymistä

Tästäkin päivästä on taas selviydytty ja kotona ollaan, kun kello on hieman yli 20.00.

4.45 oli tänään herätys. Ohjelmassa olisi lähtö erään lehden kuvauksiin Helsinkiin, haastattelut päälle. Pakkasin mukaan aamupalan ja lounaan, ja jopa pienen pussin pähkinöitäkin, oletuksena että ainakin jonkin näistä ehtisin päivän aikana syömään. Eikä unohdeta aamukahvia.

5.15 Lähtö. Piti olla. Piti palata vielä tuomaan pojan lätkämailat autosta kotiin, siltä varata, että jäänkin Helsinkiin yöksi, enkä ehdi ajoissa huomisen illan treenirupeamaan mukaan. Mahdollisuuksia päivän kuvioille oli siis vielä tässä kohtaa kaksi.

5.20 Lähtö. Koska aamuruuhka Helsinkiin päin mentäessä on aina melkoinen, ja kasiin ja ysiin tähtääviä aikoja kannattaa välttää, tämä oli starttiaika, vaikka paikalla piti olla vasta 8.00.  Ajoitin taas kerran lähtöni niin, että olisin ennemmin tunnin etuajassa perillä, kuin samaisen tunnin ajan ruuhkassa stressaten paikalle ehtimistä. Löytyipähän taas tunti lisäaikaa tehdä vaikka autossa töitä.

Aamun kuvausmaisemat

7.10 perillä. Matkan kovin lämpötila oli -29. Juu, kyllä, kaipaan taas lämpimään! No, ajatukset pois lämpötilasta, kone esiin ja töihin. Tämä on sitä tehokasta ajankäyttöä.

8.00 Aloitettiin meikkaajaystäväni Susannan johdolla päivän kuvaukseen valmistautuminen. Nopeeta ja tehokasta, meikäläinen muuttui taas nopeasti luonnollisesta afroihmeestä vähän glamourimmaksi kuvauskohteeksi. Nopea aamupala ennen kuvia, ja töpinäksi. Maisemat ulkona olivat käsittämättömän kauniit, ehdin nähdä niitä vilaukselta kahvia hakiessa.

Yhden luottomeikkaajani, Susanna Ravean tutussa käsittelyssä.

12.00 Kauaa ei nokka tuhissut siinäkään touhussa, ja lopulta klo 12.00 olikin jo kuvat ja jutut tehty ja lounastakin maisteltu. Aika startata päivän seuraavaan osoitteeseen, Selviytyjät-ohjelman pressitilaisuuteen. Tässä kohtaa ehti myös selvitä, että huomisesta tulisikin etäpäivä, eli yöpyminen Helsingissä peruuntui juuri.

Nykyajan polaroid, kuvaajan valojentestauskuvaa ikuistettuna kännykällä.

12.20 seuraavassa lokaatiossa, ja pikainen meikin muutos, missäpä muualla kuin autossa. Paikalla olisivat taas toki meikkarit, mutta kun ei tiedä keitä, niin ei uskalla ottaa riskiä. Oma fiksaus eri lookkiin ja sitten tuleen, suden suuhun, toimittajien riepoteltavaksi, ja mitä näitä nyt on.

13.00 Pressitilaisuudessa saimme siis me tämän tuotantokauden Selviytyjät, kaikki paitsi yksi, nähdä ensimmäisenä ja median kanssa tuon ensimmäisen jaksomme. Kolme kirjainta, OMG. Onneksi oli popparit ja leffaseura kohillaan! Vaan eipä ole minkään ohjelman katsominen jännittänyt suhteessa näin paljon kuin tämän. Ihan hullua.

14.30-17.30 menikin sitten pressitilaisuudessa haastatteluissa ja erinäisissä kuvauksissa. Suu vaahdossa on siis höpötetty aiheesta kuin aiheesta taas koko päivä, eikä loppua näy. Yllättäen saavuin viimeisenä tilaisuuteen ja myös pois lähdin viimeisenä. Ei ollut yhtään saarelaista enää talossa.

17.30 Tässä kohtaa piti alkaa miettiä varasuunnitelma sille varalle, että joku toimittaja haluaa tahallisesti otsikoida ja uutisoida erään Selviytyjiin liittyvän yksityiskohdan minusta väärin. Kyseessä oli kohta, jossa kerroin ennen kuvauksiin lähtöä kuunnelleeni automatkoilla youtubesta joitakin jenkkien Selviytyjät-jaksoja. Ja paino sanalla KUUNNELLEENI. Trust me, väärin uutisointi voi helposti toteutua, koska joku jo siitä haastattelun yhteydessä kysyi. Voi hyvää päivää. Ei ole tosiaan ajaessani tapana katsoa muuta kuin liikennettä, kädet ja silmät ovat ihan vapaat ajamiseen.

Kasa Selviytyjiä, Vilma Bergenheim, Virpi Kätkä, Tuuli Matinsalo ja minä.

17.45 Kotimatkalle, ja monta puhelua odotti. Yhtäkään viestiä ei koko päivän aikana ehtinyt lukemaan, saati sitten vastaamaan, joten niitähän oli molemmat luurit täynnä nyt 17.45. Matka kului puheluiden ja ääniviestien parissa. Liukasta oli, ja vauhti oli siksi aika hidas. En ole enää liikenteessä yhtä hurjapäinen kuin nuorena, nykyään ajelen paljon alinopeuttakin, sitä ei nuoruudessa tapahtunut juuri koskaan.

20.00 Lapset kyytiin äidin luota, ja kotiin. Sitten blogin ja vielä odottavien työasioiden kimppuun. Poika totesi kotiin tultaessa ”sulla on ollut aika pitkä työpäivä, yli kymmenen tuntia.”  No, niinhän se taas on. Useimmiten nämä mun päivät ovat tälläisia, kun tekee monia hommia. Yrittäjän elämää, ja vielä jatkuu.

Lisää Selviytyjistä kuulette sitten lähempänä, pianhan se jo alkaa, 3.2, iik!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.