Kuukauden blogi: Itsetunto

Onko sulla hyvä itsetunto? Oletko kenties itsevarma? Jos vastasit kysymyksiin kyllä, mistä se juontaa ja näkyykö se jokapäiväisessä elämässä?

Hyvin monella on epävarmuuksia omasta osaamisestaan. On epäilyksiä ihmissuhteista, ahdistuksen kohteita ulkonäössä, ja pettymyksiä omaan elämäänsä noin muutoin. Se on kovin surullista, mutta varmasti tuttua lähes jokaiselle meistä jossain määrin.

Mikä sitten voi olla syynä siihen, että koemme oman elämämme huonona tai itsemme huonompana kuin joku toinen? Syitä on varmasti yhtä monta kuin on ihmisiäkin, mutta samoja piirteitä niistä usein löytyy.

Olen tavannut ihmisiä, joiden itsetunnon joku toinen ihminen on murskannut täysin. Se on pahinta mitä voi tehdä, kun henkisellä väkivallalla murskataan toinen ihminen kokemaan itsensä täydelliseksi epäonnistujaksi ja tuntemaan syyllisyyttä asioista täysin syyttä.

Olen myös itse ollut erikoisissa tilanteissa. Aikaa jolloin itsetuntoni oli aika nollissa. Eräs poikaystäväni piti itsellään näkyvästi esillä yhteisen naispuolisen ystävämme kuvia, ja toisinaan kehui minulle tämän kauneutta ja ihanuutta. Samainen henkilö myös pyysi lomamatkalla minua menemään erään hotellimme shown tanssijan viereen, jotta voi katsoa kumpi on paremman näköinen. Näillä sanoilla. Ei välttämättä sitä itsetuntoa hivelevintä toimintaa, tai ei ainakaan minun itsetuntoa. Omalta kohdaltani voin todeta, että myöskään selkään puukotukset ystävien toimesta, luottamuksen pettämiset parisuhteissa, ne eivät välttämättä sitä itsetuntoa ainakaan kohenna tapahtumahetkellä. Kaverit ovat monesti surutta vieneet ihastuksiani, jopa sen hetkisiä kumppaneitani, ja valehtelua on ollut suuntaan ja toiseen.

 

Mielestäni hyvä itsetunto on yhtä kuin olla sinut elämänsä asioiden kanssa. Olla sinut osaamisensa, nykyisyytensä, menneisyytensä, ja tulevaisuutensa, sekä sen kovasti korostetun ulkoisen olemuksensa kanssa. Olla myös sinut mahdollisten puutteidensa tai erilaisuuksiensa kanssa. Lähtökohtaisesti on vaihtoehtoina joko hyväksyä itsessä jokin ominaisuus ja elää sen kanssa, tai sitten pyrkiä muuttamaan joko tuo asia, tai oma asenne.

Itse olen kasvanut epävarmasta, erilaisesta erikoisuudesta itsevarmaksi vahvaksi naiseksi. Oma elämäni on ollut alusta asti epävarmaa. Olin eri värinen, R-vikainen, oli erikoiset hiukset, olin eri mallinen, oli silmälasit, eikä mulla ollut sitä isääkään. Siinä muutama. Lapsena kukaan ei halua erottua joukosta, vaan kaikki pyrkivät sopimaan joukkoon. Samaan aikaan meitä silti kategorisoidaan ja arvioidaan eri tavoin. Mitataan oppimisen, kasvamisen ja liikuntasuoritusten perusteella, ja ennen kaikkea vertaillaan muihin. Joihinkin se ei vaikuta koskaan, toisiin kovastikin.

Kouluaikana minä en totisesti sopinut joukkoon. Ihmettelyn aiheita oli aivan liikaa. Silloin oli mentävä trendien mukaan. Piti olla ne kalleimmat farkut, ja joukosta erottui kun ei ollut. Foogit ja otsatukat oli oltava, vaikka afro ei niihin juuri taipunutkaan. Hiukseni pysyivätkin pitkänä ollessaan koko peruskoulun kiinni, muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta. Oma isoin kriisini oli läpi lapsuuden hiukset. Ei silloin ollut nettiä, eikä somea, josta olisi voinut seurailla maailmalla afrojen kanssa taituroivia kanssaihmisiä, tai muutenkaan saanut tietoa tällaisista. Silloin oltiin lähikaupan kyljessä sijaitsevan parturin tiedon varassa, ja se oli vähän se.

Epävarmuutta aiheutti myös se isättömyys. Omaa syytä tilanteeseen tuli salaa pohdittua paljon, ja siinä koettiin aika vahvasti epäonnistumista.

Nykyään en koe enää syyllisyyttä asioista, joihin en ole syyllinen. En myöskään stressaa enää afroani, sen kamppailun voitin joitakin vuosia sitten. Mutta, kyllä, vasta kypsällä aikuisiällä. En myöskään anna missään tilanteessa kenenkään tuntemattoman mielipiteen päästä ihon alle, enkä ole riippuvainen muiden hyväksynnästä millään muotoa. Olen joidenkin mielestä nykyään jopa rasittavan sinut itseni kanssa, ja kyllähän se toisen hyvä olo varmasti ärsyttääkin, jos itse ei koe sillä hetkellä samoin. Kukaan ei ole täydellinen, sellainen käsite on harhaa. Mutta, tiedän miten elää omaa elämääni olemalla onnellinen, ja toivottavaa onkin, että jokainen kohdallaan oivaltaisi samat keinot. Aina ei ole todellakaan ollut näin. Joinain aikoina minua ei todellakaan olisi saanut lähtemään testaamaan henkistä kanttiani ohjelmaan kuten Selviytyjät.

Ensin pitää mielestäni oppia tuntemaan ja rakastamaan itseään. Kaikkien pitäisi viettää aikaa yksin ja omien ajatustensa kanssa, vaikka se monia pelottaakin. Pitäisi voida toteuttaa sellaisia asioita, joista itse nauttii ja tulee onnelliseksi. Sen jälkeen voi terveeltä pohjalta myös etsiä sitä kumppania, kun tarkoitus ei enää ole peittää yksinäisyyttä, täydentää omia epäkohtia, toteuttaa muiden odotuksia, tai kalastella kehuja ja kiillottaa statusta sen toisen henkilön kautta. Tuntemalla itsensä pystyy myös ymmärtämään ja arvostamaan muita, ja oppii käsittelemään ihmisiä heidän erilaisuuksiensa vaatimin tavoin.

 

Monelle hienot kulissit, kehut ja somekommentit hivelevät itsetuntoa. Se oman elämän upeus näytetään kiiltokuvina somessa, ja sen eteen nähdään käsittämättömän paljon vaivaa. Myös oma onnellisuus uhrataan illuusion tavoittelun tieltä. Silloin on olevinaan täydellistä, kun on taloa, autoa, lapsia, lomamatkoja, sisustustyynyjä, treenattuja rasvattomia vartaloita, designvaatteita ja merkkilaukkuja. Tämä combo tuntuu olevan hämmentävän monen unelma ja tuohon täydellisyyteen ihmeen moni pyrkii. Luodusta illuusiosta ei uskalleta myöskään sitten luopua vaikka itsestä tuntuisi pahalta, koska pelätään, mitä muut ajattelevat.

Jotenkin itsetunto liitetään keskusteluissa kovin usein ulkonäköön ja sen hyväksymiseen. Sehän lähtee ihan muista asioista. Työelämä, taloudellinen pärjääminen, omat tavoitteet, unelmien toteututus, äly, tieto, mikä kellekin sen vahvuuden tunteen nyt ensiksi tuo. Hyviä asioita löytyy kaikista kun vain osaa etsiä. Monelta kun on kysynyt erinäisissä koulutuksissa ”Missä olet mielestäsi todella hyvä? Mitkä ovat vahvuuksiasi?” Kauhean moni on aidosti sitä mieltä, ettei ole hyvä oikeastaan missään, ettei itsellä ole oikein mitään vahvuuksia. Sitten niitä pitääkin vähän kaivella ja nostaa ihmisille silmien eteen.

Itsentuntoaiheeseen on pakko liittää myös tämä suomalaisten perisynti, kateus. Jatkuva kritisointi ja vertailu vaikka työssään menestyviin urheilijoihin, yrittäjiin ja vaikkapa artisteihin, ja etenkin heidän tilipusseihinsa, se vaan ei voi johtaa hyvään oloon. Sen sijaan, että kadehtii ja haluaa lytätä toisen onnistumisia, koska se helpottaa omaa oloa, voi myös todeta että hetkinen, eipä tuo hänen menestyksensä itse asiassa olekaan minulta pois. Parhaimmillaan sitä voi koittaa sitten vaikka myötäelää jonkun muun matkassa, ja ottaa siitä sen murusen hyvää oloa myös omaan elämäänsä. Hyvien asioiden tekeminen tunnetusti kohottaa itsetuntoa, mikset aloittaisi vaikka ajattelemalla hyvää jostakin henkilöstä.

Mikä sitten auttaa hyvän itsetunnon kehittymiseen ja syntymiseen? Itsellä siihen on auttanut se, että on hyväksynyt tekemänsä virheet. On tiedostanut, että kaikella on jokin tarkoitus, oppinut epäonnistumisistaan ja koettanut pystyä näkemään niiden syyn ja tarkoituksen. On tärkeää hyväksyä itsensä, ja oppia näkemään omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Tiedostaa, että molempia on meissä jokaisessa, eivätkä ne ole paperilla vertailtavia pisteytettäviä asioita. Arvostus omaan itseensä ei saa kadota, vaikka kaikki unelmat eivät aina toteutuisikaan. Onnellisuus rakentuu pienistä asioista, itsetunto kehittyy pienistä askeleista itsensä ymmärtämistä ja hyväksymistä. Jos yksi unelma murskaantuu, kannattaa tähyillä näkyisikö horisontissa jotakin toista unelmoinnin kohdetta.

 

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *