Lukijoiden toiveaihe, yksinäisyys

Sanaan yksinäisyys liittyy aina suru, enkä haluaisi kirjoittaa surullista blogia. Sekoitan tässä nyt yksinäisyyden tunteena, yksin olemisen ja itse kokemaani yksinäisyyttä.

Meistä moni on kokenut yksinäisyyden monia eri muotoja, ulkopuolelle jäämistä ja kavereiden puuttumista. Joillekin se voi olla läsnä koko läpi elämän, saattaa jopa määritellä elämää ja henkilöä. Itselläni on yksinäisyydestä erilaisia kokemuksia läpi elämän.

Omista kokemuksista on tietysti helpompi kirjoittaa kuin toisten, koska ne ovat läsnä minussa itsessäni. Vaikkei yksinäisyys olekaan itse aiheutettua, voin sanoa, että oma kokemani yksinäisyys on johtunut eri elämänvaiheissa eri syistä. Myöhemmällä iällä olen monesti päätynyt joissakin asioissa ja tilanteissa myös valitsemaan yksinäisyyden, ja silloin sen merkitys on heti positiivinen.

Lapsuuden ystäväni eivät tunnista lapsuudessa kokemaani yksinäisyyttä, mutta yksinäisyys onkin myös tunne, joka ei näy ulos. Joku saattaa näyttää ulospäin hyvinkin sosiaaliselta, iloiselta, halutulta seuralta, olla aina kiinnostuksen kohde ja ihmisten piirittämä. Se ei silti tarkoita, etteikö hän voisi olla yksinäinen, tai etteikö hän haluaisi olla yksin.

Joku toinen taas saattaa näyttää yksinäiseltä, mutta ei välttämättä ole sitä ollenkaan. Se että joku on yksin, ei automaattisesti tarkoita, että on yksinäinen, vaan se voi olla myös toivottu ja haluttu tila, tapa elää ja olla. Näitäkin ihmisiä on joukossamme paljon, mutta usein heidät unohdetaan kun keskustellaan yksinäisyydestä. Kaikki eivät nauti samoista asioista, eikä jokainen kaipaa yhtä paljon seuraa ja ihmisiä ympärilleen, kuin taas joku toinen.

Googlatessani sanaa yksinäisyys, enemmistö hakutuloksista huokui surua ja epätoivoa, seuranhakua ja lääkitystä, vasta kahdeksas hakutulos oli otsikoitu ”Sinkun vapaus/yksinäisyys”. Tämä oli ensimmäinen joka käsitteli sitä tosiasiaa, että joku voi ihan aidosti haluta olla yksin, itsekseen ja myös sinkkuna, eikä se johdu aina siitä, ettei löytäisi ketään. Harvoille tulee mieleen, että yksin oleminen voi olla myös toivottua ja valittua. Jokaisen ihmisen pitäisikin pystyä olemaan yksin ja oppia tuntemaan ja rakastamaan itseään. Pakkoa parisuhteisiin ei ole, vaikka yhteiskunnassa sellaista painostusta onkin havaittavissa. Jotkut haluavat elää elämänsä yksin ja itsekseen, ja ymmärrän sen oikein hyvin. Parisuhde ei ole ollut itselle koskaan pakkomielle, mutta hyvän sellaisen osuessa kohdalle, olen aina ottanut sen erittäin kiitollisena vastaan.

Tapaan ammattini puolesta paljon ihmisiä, jotka ovat yksin tai yksinäisiä. Saan paljon viestejä, joissa puhutaan yksinäisyydestä ja etsitään juttukaveria. Pieni vastaus minulta voi olla iso asia jollekin, mutta jatkuvaan yhteydenpitoon en kuitenkaan minäkään pysty. Hyvä kun se toimii edes omien ystävien kanssa. Nykyään on onneksi kuitenkin helpompi jutella ihmisille vaikkapa netissä, missä päin maailmaa tahansa, vaihtoehtoja seuran löytämiseen on tarjolla enemmän.

Lienee oman lapsuuteni peruja, mutta enimmän aikaa en kaipaa ympärilleni muita ihmisiä. En koe yksin ollessani olevani yksinäinen, vaan nautin siitä, ja kaipaan sitä. Lapsuudessa kaipasin ystäviä ympärilleni, kaipasin itselleni myös isää, ja kaipasin ihmisiä joihin voisin luottaa, ja jotka eivät pettäisi lupauksiaan. Kavereita olikin, mutta tilannetta varjosti aina oma erilaisuuteni ja jatkuva tietoisuus siitä. Sen puolelta tuli tahatonta huomiota, ja vaikka huomion keskipisteenä olisin halunnut toisinaan ollakin, en koskaan erilaisuuteni vuoksi. Olisin halunnut olla huomion keskipiste vaikka syystä, että olin hyvä ystävä, olin hyvä jossakin, mieluisaa seuraa tai kiinnostavia mielipiteitä omaava tyyppi. Usein kuitenkin korostui erilaisuus, mikäli huomiota sain. Näin minä sen koin, vaikkei varmaan kukaan muu nähnyt asiaa niin. Tänä päivänä huomion syy on lähes aina julkisuus.

Monet yksin olevat kaipaavat parisuhdetta, mutta eivät kaikki. Myös parisuhteissa moni on myöntänyt olleensa yksinäisempi, kuin ehkä yksin ollessaan. Näitä tarinoita löytyy jokaisen lähipiiristä, kenties omastakin historiasta, mutta asiasta puhutaan vasta, kun elämä on vienyt jo eteenpäin. Myös ystäväporukan keskellä voi aito olotila olla yksinäinen, vaikka näennäisesti kaikilla on mukavaa ja väkeä ympärillä on paljon. Toinen kaipaa tähän kohtaan jotain tiettyä ihmistä lähelleen, toinen haluaa päästä olemaan yksin.

Olen erittäin sosiaalisessa esiintyjän ammatissa ja työskentelen lähes päivittäin ihmisten parissa. Olen julkisuuden henkilö, edelleen joillakin asteikoilla erilainen ja huomiota herättävä henkilö, ja koen sekä ihailua ja ylistystä, että arvostelua, haukkumista ja suoranaista vihaa. Enemmistö työstäni on aika yksinäistä, kun ajan pitkin Suomea ja olen keikoilla. Se sopii hyvin minulle, enkä kaipaa ihmisiä ympärilleni matkoilleni, vaan nautin omasta ajastani. Mutta tiedän, että monilla kollegoillani tunne ei ole sama. He kaipaavat ystäviä mukaan keikoille ja muutenkin ympärilleen.

Kohtaan työssäni monia nuoria jotka haaveilevat kuuluisuudesta. Kysyn aina, miksi ihmeessä? Kuuluisuuden oletetaan tarkoittavan rahaa, upeaa elämää, ihailua ja positiivisuutta, upeita juhlia, merkkivaatteita, ja lukematon määrä niitä ihania ystäviä, kokonaisuudessaan aivan ihanaa elämää, ugh.

Julkisen ihmisen elämä saattaa olla hyvinkin yksinäistä, mikäli ei vaikka koe aivan suunnatonta yhteenkuuluvaisuutta muiden julkisuudenhenkilöiden kanssa. Onneksi asumme kuitenkin Suomessa, ja julkisuus täällä on todella pientä moneen muuhun paikkaan verrattuna.

Julkisuuden henkilö voi kuitenkin kokea tietynlaista yksinäisyyttä, eikä aina ole toivottu seuralainen. Tunnetun ihmisen kautta saattaa tulla ei-toivottua huomiota, ja silloin voi olla seurueelleen tietyllä tapaa rasite. Monesti myös itse saatan kokea seurueeni puolesta tilanteet häiritseviksi, ja poistun paikalta jotta muilla olisi miellyttävämpi olla. Toisaalta, toiset haluavat vastaavasti julkkiksen lähelle juurikin tämän huomion toivossa, mutta eivät kaikki. Vaikka suosiota ja viestejä tulisi ovista ja ikkunoista päivittäin, silti se on aina pintaa, ja liittyy tunnettuuteen, eikä ole sillä tavoin aitoa. Se ei myöskään muuta sitä, että olo voi tuntua kaiken sen keskellä yksinäiseltä, tai että haluaa olla sen kaiken keskellä ihan vain itsekseen.

Sopeudun eri olosuhteisiin helposti ja nopeasti, mutta harvemmin musta sellaista lauman jäsentä tulee tunnetasolla. Olen ikuisest hieman lonely rider, ja niin olen tottunut elämääni elämään. Jotkut ymmärtävät sen niin, etteivät muiden asiat kiinnostaisi, tai etteivät muut olisi seurani arvoisia, mutta ei. En vain koe aina kuuluvani joukkoon, ja tarvitsen paljon aikaa yksin.

Poikkeuksen omaan kuviooni tuovat luonnollisesti lapset ja parisuhde. Näiden ihmisten läsnäollessa en kaipaa sitä omaa tilaa ja yksinoloa yhtä paljon. Olen kuitenkin kaivannut sitä aina, paljon läpi aikuisikänikin, eivätkä kaikki ole sitä ymmärtäneet. Monesti se on väärinymmärretty ja otettu loukkauksena, on ajateltu ettei seura kelpaa.

En koe olevani millään tapaa yksinäinen, vaan minusta on muodostunut enemmänkin jonkinasteinen erakkoluonne, joka rakastaa ja nauttii lapsistaan ja läheisistään, mutta joka nauttii myös todella paljon yksinolosta, ja on riippuvainen vain itsestään.

Kommentit (1)
  1. Hämmentynyt
    12.7.2019, 09:22

    Taitaa yksinäisyys olla pitkälti asennekysmys! En jaksanut lukea kun osan piiitkästä kirjoituksesta, mutta olipa ihminen extrvertti tai introvertti niin hän on näköjään aina yksinäinen. miten yksinäinen sitten tarkoittaa? ilman sielunkumppania?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *