Lola O.
Lola O.

Vahvuudet, heikkoudet ja pelistrategiat

Olipa kerran peli nimeltä Selviytyjät. Kyseessä on strategiapeli, johon kuuluvat vahvoina osa-alueina henkinen peli, fyysinen peli, valehtelu, liittoutumiset, heimoneuvostot, joukkuepeli, yksilöpeli, ihmissuhdepeli, sekä alkeellisissa saariolosuhteissa selviytyminen. Pakkaa sekottavat matkan aikana pelilliset käänteet, voitot ja tappiot…

Kierrätettyä Glamouria

Tiedättekö sen tunteen, kun on tilaisuus tulossa, ja ”ei ole mitään mitä laittaa päälle”? Kyllä, uskon että enemmistöllä on ollut näitä hetkiä, useampiakin. Nykymaailmassa ongelma ratkaistaan hyvin usein ostamalla jotain uutta sitä tilaisuutta varten. Kyllä,…

Behind the scenes, jakso 1.

Mitä oikeasti tapahtui ensimmäisessä jaksossa, ja miksi Eevi äänestettiin ulos? Tapahtumathan alkoivat hyvällä sykkeellä heimojaolla. Osalla oli selkeästi fiiliksiä niistä, keiden kanssa haluaisi pelata, ja niistä joiden kanssa ei. Mulla myös. Toivoin pääseväni samaan jengiin…

Olenko se joka pelaa, vai se, jolla pelataan?

Näin valmistauduin Selviytyjiin. Kun aikanaan tein mielessäni ensimmäisen päätöksen siihen suuntaan, että lähdössä ollaan, aloitin valmistautumisen heti. Tein heti laskelmat siitä, montako viikkoa mulla olisi aikaa. Suunnitelmaan kuului luopuminen kahvista ja teestä, kofeiinista, sokerista, viinistä…

Kuukauden blogi: Itsetunto

Onko sulla hyvä itsetunto? Oletko kenties itsevarma? Jos vastasit kysymyksiin kyllä, mistä se juontaa ja näkyykö se jokapäiväisessä elämässä? Hyvin monella on epävarmuuksia omasta osaamisestaan. On epäilyksiä ihmissuhteista, ahdistuksen kohteita ulkonäössä, ja pettymyksiä omaan elämäänsä…

Miten ihmeessä mä päädyin Selviytyjiin?

”Sinä Selviytyjissä? Ton uutisen on pakko olla vitsi.” Siinä vain yksi frendien kommenteista. Niin ajattelin toki itsekin vielä vuosi sitten. Elettiin aikaa, että vuoden 2018 kausi oli juuri alkanut tv:stä. Twitterissä kiersi keskustelu, keitä haluttaisiin nähdä,…

Hikeä, paineita ja tulosten kyttäilyä. Kuulostaako tutulta?

Jos multa kysytään ”mitä sä harrastat?”, turhaudun välittömästi. Tiedän, ettei tää pääty hyvin. Mietin aina välillä, onko ihmisten virallisesti harrastettava jotain? Onko asioita pakko tehdä säännöllisen toistuvasti, ehkä viikottain? Mikä riittää, jotta voi kutsua tekemistä…

Ihan tavallinen tiistai; kuvia, naurua, poppareita ja selviytymistä

Tästäkin päivästä on taas selviydytty ja kotona ollaan, kun kello on hieman yli 20.00. 4.45 oli tänään herätys. Ohjelmassa olisi lähtö erään lehden kuvauksiin Helsinkiin, haastattelut päälle. Pakkasin mukaan aamupalan ja lounaan, ja jopa pienen…

Ihana, ihmeellinen ikääntyminen

Kaupallinen yhteistyö: Optikko KatajistoSattuikin, että tällä viikolla on somessa näkynyt kuvahaaate teemalla ”miten olemme muuttuneet kymmenessä vuodessa?”. Toisille kaikki muutokseen ja ikääntymiseen liittyvä aiheuttaa valtaisan kriisin, ja monet heistä tekevät kaikkensa näyttääkseen samalta ikuisesti, ja välttääkseen…

Rautaa, mokia ja glamouria

Olipa taas yksi keskiviikko täynnä ohjelmaa. Päivä toimistolla tuotantoyhtiön hommissa, ja sen jälkeen siirtyminen odotetun Iron Skyn The Coming Race-leffan maailman ensi-iltaan.  Joku saattaa muistaa lukeneensa, etten juurikaan tällaisissa tilaisuuksissa ikinä käy. En, koska ne…