Paluu juhannuksen pakkolomalta

Maanantai!

Kauheen monelle maanantai on pakkopullaa, ja etenkin jos takana on viikonloppu, joka on sisältänyt juhlia tai jonkinlaista matkustamista. Mä en pysty samaistumaan tähän vaikka yrittäisin, koska tällaiset vakkari maanantai-aamun aloitukset on mulle vielä ikään nähden aika uutta.

Koska teen projektiluontoisia töitä ja keikkahommia, ei arki ole mulle arkipäiviä, eikä työajat ole mulle kahdeksasta neljään. Toki ne voivat olla sitäkin, mutta eivät ainoastaan. Tästä johtuen maanantaista ei ole kouluaikojen jälkeen tullut sellaista mörköä. Maanantai on vain päivä, jolloin viikonlopun hiljaisuuden jälkeen kaikki asiat taas menevät eteenpäin, ja jotakin yleensä tapahtuu, tai ainakaan saadaan alulle.

Mun vuodessa on muutama erikoinen hetki, jotka monelle ovat niitä hetkiä, jolloin otetaan ilo irti, kannat kattoon, ja huvitellaan joka tavalla niin paljon kuin sielu sietää. Ne ovat uusi vuosi, vappu ja juhannus. Näistä jokainen on mulle pakkojuhla, oon todella mielelläni ne töissä tai ulkomailla. En ole koskaan osannut oikein omasta tahdosta näitä juhlistaa, ja ajatus päivämäärän velvoittamasta juhlimisesta on mulle muutenkin vieras. Haluan juhlia silloin kun tekee mieli, ja jos on syytä juhlaan.

Toinen, mikä vaikkapa juhannuksessa häiritsee, on se, että se katkaisee kesäkuun, se on kuin ihmisten varaslähtö lomille. Koko Suomi seisoo taas heinäkuun, eikä ketään saa kiinni, joten asioita pitäisi saada aina tapahtumaan paljon juuri sen kesäkuun aikana, ennen kuin kaikki taas katoavat lomilleen. Kun juhannus tulee, lomaillaan pakosti taas monta päivää, ja useat kun eivät enää edes palaa siitä töihin, vaan jäävät jo lomille.

Tälläkin kertaa juhannus tuli ehkä huonoimpaan mahdolliseen rakoon. Nyt se tuli heti erään työreissuni perään, ja mulla oli todella suuria vaikeuksia asettua aloilleni ja olla, kun oli paljon muita työasioita, jotka olivat jääneet tuon reissun alta odottamaan. Vaikka seura olikin hyvää, paikka myös, silti ei olisi malttanut olla.

Miksi mä sitten en syty näistä juhlista? Onko syy siinä, että näinä kolmena ajankohtana oletetusti ”kaikki” juhlivat, ja väkeä on kuin pipoa? Vai onko se vain se pakollisuus? Vai voisiko se olla jopa ikä?

Mietin tätä, koska kyllä mä nuorena odotin vappua, ja kaikenlaisia mahdollisia kohtaamisia kun kaikki nuoriso oli liikenteessä. Mutta aikuisiällä en, ja on aina ollut jotenkin väkinäistä hakeutua johonkin seuraan, jottei olisi sitten vain itsekseen. Toisaalta, ei mulla ole lakkia eikä mitään, ei siihen liity mitään tunnelatausta, eli vapusta mulle ovat tärkeimpiä olleet lähinnä tippaleivät.

Sama on kyllä hiukan uuden vuoden kanssa. Sekin on jotakin hieman pakollista, mutta siinä sentään on tietty syy, kun vuosi vaihtuu. Nuorena sitä odotettiin vain ja ainoastaan erinäisten paukkujen ja rakettien takia, nyt siitä ottavat ehkä eniten huumaa lapset, ja itselle se on vain uusi vuosiluku, ei muuta.

Mutta juhannus. Se on ollut jotenkin kaikista pahin. Multa on monesti media soitellut hauskimpia, hurjimpia ja ties mitä juhannusmuistoja, juhannusperinteitä ja -taikoja ja ties mitä, mutta en ole halunnut enkä pystynyt oikein kertomaan mitään. Ensinnäkin ne ovat yksityisiä muistoja, ja toisekseen vaikkeivat olisikaan, ei ole mitään suurta ja ihmeellistä jaettavaa. En ole tehnyt taian taikaa, en edes tiedä niistä, enkä suoraan sanottuna välitä tippaakaan.

Enemmistö mun juhannuksista on ollut sellaisia, joissa olen väkisin ollut jossakin muiden määrittelemässä porukassa, en ole tuntenut yhtään kuuluvani joukkoon, enkä tosiaankaan ole edes halunnut juhlia samalla tapaa kuin muut. Ongelmitta ja hyvällä fiiliksellä on mennyt selkeä vähemmistö näistä kinkereistä, enemmän mulla on muistissa niitä huonon fiiliksen juhlia. Ja kyllä, olen ollut myös itse välillä syypää niihin ongelmiin. Mutta, pari ihan mieluisaakin mukana on, onneksi, ja useampi niistä sijoittuu viime vuosiin. Kaikki variaatiot on kokeiltu ja monesti, niin mökki, veneily kuin kaupunkijuhannuskin.

Lapset, auto ja vaikkapa seuraavana päivänä odottavat työt ovat olleet mulle aina täydellinen veruke, kun on pitänyt perustella miksi ei halua vetäistä huiviinsa erinäisiä tarjolla olevia drinkki- ja shottikokoelmia. Ennen lapsia mut koettiin pääasiassa aina vain hankalaksi, jos en halunnut juoda yhtä paljon kuin muut. Elämä on, mua saa vapaasti kutsua hankalaksi ja rajoittuneeksi, vaikka mulle se on vain oma tapa olla ja mennä, muut eivät saa määritellä miten milloinkin haluan juhlia tai olla juhlimatta. Kyllä mä juhlia osaan, mutta se onkin sitten harvoin ja valitussa seurassa ja tilanteessa.

Nykyään olen oppinut ottamaan juhannukset enemmän pelkän rentoutumisen kannalta, mutta nyt oli vaikea tehdä sitäkään loppuun asti. Niinpä ei siis ihme, että heräsin viime yönä pariinkin otteeseen katsomaan odottavana kelloa, että joko jo, joko olisi aika startata Helsinkiin toimistoa ja työviikkoa kohti. Yhdeksäksi oli tarkoitus mennä, mutta sen verran ajoissa taas olin kotosalla lähtökuopissa kuopimassa, että olin toimistolla jo reippaasti ennen kahdeksaa.

Kukin toipuu nyt juhannuksesta omalla tavallaan. Toiset stressasivat töihin paluusta, ja mä stressasin kun piti odottaa sitä. Lopulta nautin suuresti kun työt jatkuivat taas normaalisti ja maailma pyöri!

Kiitos, että tulit maanantai!

Kommentit (1)
  1. Kyllä juhannus kruunaa alkukesän,ja eu maissa kesä alkaa 24,6,nuorempana oli tärkeää juhlia,ei enään,nytkin vietin Hki San Juania,yksin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *