Miksi some?

Miksi sinä olet somessa? No, syitä on varmasti yhtä paljon kuin siellä olijoita. Mutta ajattelin kertoa parilla sanalla siitä, miksi minä olen.

Elettiin aikaa jolloin Facebook saapui. Viimeiseen asti taistelin vastaan, koska mulla ei olisi aikaa koukuttua mihinkään uuteen hassutukseen. Näillä sanoilla se taisi aika lailla mennä. Pitkän aikaa katselin sivusta kun jotkut ystävät olivat siellä, ja pudistelin päätäni heidän koukuttumiselleen. En varmasti lähtisi tuohon itse, kaikki vapaa-aika menisi siellä.

Kunnes eräänä päivänä iski tajuntaani sanayhdistelmä ”ilmainen mainos”.

Siihen asti olin kironnut, että aina jos piti jotakin esitystä tai muuta mainostaa, kaikki mainostaminen vaikkapa paikallislehteen maksoi. Olin myös turhautunut ajattelutapaan, että saadakseni promottua tulevaa työtä, joutuisin turvautumaan toimittajiin joko tiedottamalla heille asiasta, tai menemällä tapahtumaan jossa on lehdistöä, vain jotta saisin sanani haastattelun kautta kuuluviin. Nämä kaksi viimeistä taistelevat paljon omaa toimintatyyliäni vastaan. Usein käy nykyään niin, että jos tiedän tapahtumassa olevan mediaa, koitan luikahtaa sisään heidän huomaamatta.

Mutta some. Oma sivu. Kuin oma nettisivu, mutta ilmainen. Paikka jossa voi promota itseään ihan niin paljon kuin lystää.

Somen kautta yhteys

Myöhemmin huomasin kuitenkin somessa toisenkin itselleni erittäin hyvän puolen. Minulla on tuttuja ympäri maailmaa, mutta aikanaan ei ole tullut keräiltyä kaikkien ihmisten yhteystietoja. Ei silloin ollut realistista ajatella, että hei soitellaanko vaikka viikoittain Suomen ja Intian välillä, tai että kyläillään vaikka pari kertaa vuodessa päittäin. Kadonneet kontaktit löytyivät somen kautta ja yhteydenpito mahdollistui vuosien jälkeen.

Some. Paras keksintö siihen, että voi olla edes pinnallisesti perillä toisella puolella maailmaa asuvien tuttujen kuulumisista, ja pystyä kommunikoimaan silloin kun sinulle itsellesi sopii.

Sitten tämä toinen yhteysasia. Hirveän usein törmää siihen, että joku olisi halunnut tilata keikalle, soittaa ja tehdä haastattelua tms, mutta ei ole löytänyt mistään minun yhteystietoja tai saanut mitenkään yhteyttä.

Some. Somen kautta saa usein yhteyden niin tuttuun kuin tuntemattomaankin ihmiseen. Useissa profiileissa näkyy myös jollei puhelinnumero, niin sähköpostiosoite tai mahdollisen managerin yhteystieto. Ja tietysti kyseisen somekanavan oma viestiboxi. Se menevätkö viestit lopulta käyttäjälle asti, on asia erikseen.

Itselläni ei ole manageria, koska olen aina halunnut pitää kaikki langat omissa käsissä. Monesta ohjelmatoimistosta minut toki tavoittaa, mutta silti mieluiten suoraan. Minulla on yleensä aina jokin julkinen työnumerokin käytössä. Mutta on totta, että some on helpottanut myös työasioissa ihmisten löytämistä ja yhteyden luomista.

Kaverit ja seuraajat

Some. Se helpottaa meidän esiintyjien kohdalla sellaista fanituskulttuuria. Aikanaan mulla oli vain oma henkilökohtainen Facebook-profiili, jonne en hyväksynyt kuin tiettyjä ihmisiä, jotka tunsin tai tiesin. Keikoilla sain toisinaan kuulla olevani ylimielinen, kun en hyväksynyt jotakin ystäväkseni somessa. Viimeistään siinä kohtaa tuli selväksi, että joillekin some on ainakin tosielämän veroinen, ehkä jopa sitä vakavampi ja tärkeämpikin asia. Oli tärkeää olla jonkun ystävä.

Perustin sitten faniprofiilin ja kohta toisenkin, koska ne täyttyivät niin nopeasti näistä virtuaalimaailman kavereista. Oikeitakin tuttuja oli joukossa, mutta periaatteessa sinne kelpasivat lähes kaikki. Sitten keikoilla kuulikin tervehdyksiä kuten ”heippa Facebook-kaveri”. Erikoista sekin.

Viestitulva oli näissä sellainen, että oikeat työaiheiset kyselyt hukkuivat ”Mitä kuuluu?” ja ”Missä menet?” ja ”Ai olet tänään Oulussa, tuutko kahville?”-tyyppisten päivittäisten kyselyiden joukkoon.

Tällä on siis myös kääntöpuolensa. Samalla kun fanit saavat yhteyden ainakin yhdensuuntaisesti, tulee usein vastaan tilanne, jossa myös minun puolelta aletaan vaatia jotain toimintaa. Viestiboksit täyttyvät synttäri-, naistenpäivä, äitienpäivä- ja muista onnitteluista, kehuista, kommenteista ja vanhoista kuvalöydöistä. Nämä ovat aina ihania ja positiivisia, ja niistä pidän. Silti en millään ehdi kaikkea niitä lukea, saati sitten niihin vastata.

Monella on somessa tarve saada juttuseuraa, ja pettymys lienee suuri, kun ei sitä seuraamastaan julkisuuden henkilöstä sitten saa. Silloin mielipide ja jutun sävy muuttuu nopeasti ja kritiikkiä alkaa sataa. Kohta ollaankin taas ylimielisiä, kun ei ole aikaa jutella aktiivisesti fanien kanssa.

Jotkut tunnetut henkilöt ovat tehneet linjauksen, etteivät vastaa koskaan yhdenkään fanin viestiin, olipa se positiivinen tai ei. Ymmärrän senkin. Kuitenkin koen, että vuorovaikutus fanien kanssa on itselle tärkeää, etenkin kun tekee työtä ihmisten parissa. Se, mikä on todellisessa elämässä sitten ajallisesti mahdollista, onkin ihan juttu erikseen. Ymmärrän, että vastaukseni on jollekin tärkeä, mutta ymmärrän myös itse, jos tuttu tai vieras henkilö, jolla on vielä minua huomattavasti suurempi määrä seuraajia, ei ehdi minun viestiini vastaamaan. Näin on käynyt useasti. En loukkaannu siitä, ymmärrän asian hyvin.

Myöhemmin poistin nämä yleiset profiilit, ja keskityin omaan yksityiseen profiiliini sekä julkiseen fanisivuun. Näin toimin sekä Facebookin että Instagramin puolella nykyään. Sisältö

Mitä sitten haluan somessa kertoa ja jakaa ja miksi?

Yksityisissä profiileissani luonnollisesti hieman yksityisempiä asioita, kuten esim perheeni asioita, enemmän sitä jokapäiväistä elämää. Julkiselle puolelle en postaa kuvia lapsistani, en parisuhteesta, en kaikista ystävistäni, en kodista enkä muistakaan yksityisistä asioista. Omaan genreeni eivät myöskään kuulu uskonto, politiikka eikä seksi. Näitä kysytään melkein eniten, mutta niihin en ota missään muodossa kantaa.

Omissa julkisissa kanavissani haluan jakaa pieniä silottelemattomia murusia siitä millaista elämäni on, niin hyvässä kuin pahassa. On onnistumisia ja on epäonnistumisia. On hienoja kuvaajien luomia kuvia niin uran varrelta kuin nykyhetkestä, ja on myös paljon sitä minää, joka viettää elämäänsä autossa, kotona, töissä ja lasten menoissa. Epätäydellisyys on täydellisyyttä parempaa, ja sitä mun omasta sillisalaattimaisesta somestani kyllä löytyy. Ei siloteltua ja kiillotettua fantasiaa ja illuusiota.

Kaupallisuus

Nykypäivään kuuluvat myös somen kaupalliset yhteistyöt, mutta olen niissä monien mielestä raivostuttavankin valikoiva. Näin on ollut aina. Useimmin vastaukseni yhteistyökyselyihin on ollut ”kiitos, mutta tämä ei välttämättä ole ihan minua”. Vastaavasti otan myös toisinaan itse yhteyttä tahoihin, joiden kanssa haluaisin yhteistyötä tehdä. Viimeksi juuri äsken.

Kuten läpi elämäni, olen halunnut että jokainen mainostamani tuote tuntuu realistiselta, sellaiselta jota oikeasti myös itse käyttäisin. Moni on loukkaantunut kun yhteistyöehdotus tai tuote ei ole ”kelvannut”, mutta tiedän että mainostamaltani tuotteelta odotetaan juuri sitä aitoutta, sitä, että se on minusta aidosti hyvä tai omassa elämässäni käyttis. Mielestäni rajojen asetus tässä on ollut tärkeää.

En suostu siihen, että instagram-tilini olisi pelkkää kaupallista mainostamista, vaan haluan, että se on aitoa elämää jossa yhteistyökuviot ovat normaali osa kirjavaa arkea. Ne harvat ja valitut.

Oma ääni

Some-kanava on myös hieno siitä, että aina jos mediassa on juttuja, joissa on avattavia tai korjattavia kohtia, voi niitä oikoa heti suoraan omalla tilillään. Eräs pahimmista oli ennen Selviytyjät-ohjelman alkua, kun eräs radiokanava kertoi minun lopettaneen tupakoinnin valmistautumisena kisaan. Sain luonnollisesti pienehköt kilarit, koska en ole tupakoitsija ollut koskaan. Tämä riiteli niin isosti oman itseni kanssa, että oli pakko avata sanainen arkkuni.

Joskus jotkut tietyt toimittajat ovat myös kovasti pahoittaneet mielensä siitä, että meillä on reitti sanoa oma sanottavamme, jos se poikkeaa heidän näkemyksestään.

Media jakaa hanakasti tietyntyyppisiä julkkisten postauksia sivuilleen. Se on sekä hyvä, että huono. Hyvää on se, että joskus tärkeät asiat ja kannanotot saavat isomman näkyvyyden. Huono taas on se, että joskus vaikkapa nuorten naisten peppukuvat nousevat mediaan, kun taas vakavammat asiat eivät.

Toinen huono asia on se, että valtaväestölle ei tämä kuvio postausten jakamisesta ole oikein auennut. Kommenttikenttä paljastaa, että enemmistö uskoo kyseisen henkilön ilmoittaneen lehteen asioistaan, joista juttu sitten tehdään. Silloin useampi saa epäimartelevia lempinimiä, vaikka kyse on omasta postauksesta omalla sometilillä, ja media on tässä vain välikäsi.

Tapa toimia

Olen aidosti pahoillani siitä, ettei aikani riitä kaikkien viestien lukemiseen, ja vielä vähemmän vastaamiseen. Kun olen somessa, olen siellä pääasiassa tekemässä omia postauksiani, vastaamassa työkyselyihin, ja muihin. En juurikaan vietä aikaa katselemalla muiden sisältöä, muuta kuin täsmänä ja tarkoitusperäisesti.

Meillä jokaisella on eri syyt miksi jotakin sivua seuraamme tai emme seuraa. Se voi olla inspiraation saaminen, tuttu henkilö, tsemppaus, arvostus, miellyttävä sisältö, uteliaisuus, visuaalisuus, samaistuminen, ihailu, fanitus tai vaikkapa kateus, trollaus ja vahingonilo.

Jokaisella on syynsä, myös minulla. Olen itse hyvinkin impulsiivinen sen suhteen keitä seuraan ja miksi. Herkästi saatan myös lopettaa seuraamisen. Nämä eivät ole useinkaan henkilökohtaisia juttuja, kuten eivät aina nekään, kun poistaa jonkun vaikkapa facebook-kavereista. Se on oikeasti vain some. Kyllä minunkin seuraaminen lopetetaan usein, ja myös aloitetaan. Some on some, se elää, mutta se ei ole oikeata elämää.

Kysymykset ja vastaukset

Karsastin aiemmin vähän näitä ”Kysy mitä vaan”-päiviä. Kysytyt jutut kun olivat usein hyvin ulkonäkökeskeisiä ja myös tietyllä tapaa syytteleviä, enkä halunnut hakea niitä itse yhtään lisää. Olen kuitenkin huomannut ihmisten tarpeen kysellä erilaisia asioita, ja kaikille kyselyhetkille on selkeästi tilaus.

Usein postausten jäljiltä kysytään milloin yksityiskohtia jostakin mainostetusta tuotteesta, milloin lisätietoa omasta työnkuvasta tai jostakin tapahtumasta. Myös henkilökohtaisia neuvoja pyydetään usein liittyen niin mallikuvioihin, ihonhoitoon, hiustenhoitoon kuin muihinkin asioihin. Vastaan tällaisiin aina kun vain ehdin ja muistan.

Ajattelin panostaa tähän vuorovaikutukseen hieman keskitetymmin tänä vuonna. Veisi ehkä vähemmän aikaa, ja tulisi paremmin toteutettua. Jospa myös ihmiset keskittäisivät kyselynsä ja kysymyksensä yhteen ja samaan päivään, sekä samaan sosiaalisen median kanavaan, niin silloin minun olisi helpompi vastailla kaikille. Kokeillaan.

Muistakaa, some on vain some, elämä on muualla.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *