Lola O.
Lola O.

Suomi <3

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Minä ja ihanat Lotat

Itsenäisyyspäivä on ja pitäisikin olla merkityksellinen päivä kaikille suomalaisille. Kiitos niille, joiden ansiosta voimme jälleen juhlistaa yhtä syntymäpäivää. 

Otetaan blogin muodossa nostalgiset muistelot oman elämän varrelta tähän päivään.

Omalle kohdalle on osunut muutama Suomen edustaminen ulkomailla, ja se luonnollisesti on ollut enemmän kuin suuri kunnia.

Kilpatanssiurani aikana en koskaan päässyt maatamme edustamaan, ja se kyllä oli pienenlainen pettymys. Niin hienoja kuin olivat palkinnot, niin ehkä silti enemmän olisin halunnut saada itselleni Suomen maajoukkueen statuksen, eli edustuspaikan, Suomen lipulla varustetuista verskapuvuista puhumattakaan. Siinä vaan olisi ollut sitä jotain. 

Sitten tuli aika malli- ja missikisojen, ja sieltä se edustuspaikka sitten napsahti pariinkin kertaan. Joka kerta olen ollut yhtä ylpeä kantaessani Suomen edustusnauhaa tai lippua mukanani, muistoja jotka eivät kuole koskaan.

Näiden jälkeen olin hyvin tyytyväinen siihen, että olin pääässyt virallisesti kertomaan Suomesta ulkomaille. Toki, matkustin muutenkin paljon, ja maastamme tuli kerrottua näissäkin yhteyksissä aina paljon. Mutta, kyllähän se itsetuntoa hiveli, että on kelvannut edustamaan omaa kotimaataan useastikin. 

Tekemässä suomalaista tangoa tutuksi Englannissa

Seuraavaksi sain tilaisuuden lähteä viemään maailmalle sanaa suomalaisesta tangosta, tällainen työreissu osui kohdalle ja suuntana oli Englanti. Mukana oli tangoja tulkitsemassa tunnettuja tulkitsijoita, kuten Eino Grön. Myös Brasiliaan tuli tilaus kannustamaan suomalaisia maailmanympäripurjehtijoita, jotka Fazer Blue Magic-aluksensa kanssa pysähtyivät etapillaan Rioon. 

Olen aina ollut enemmän kuin kiitollinen ja otettu kunniasta viedä Suomea maailmalle. Se on myös tuonut mukanaan vastuuta ja joskus hieman paineitakin. On ollut myös aina mielekästä päästä näkemään kuinka itsenäisyyspäiväämme juhlistetaan maailmalla, niiden ihmisten toimesta, jotka nykyään poissa Suomesta asuvat. Kertaalleen olen ollut itsenäisyyspäivänä Los Angelesissa ja silloin pääsin kokemaan sen alueen suomalaisten juhlat.

Presidentin Linnaan pääsystä en itse osannut edes unelmoida. Toiset sen sijaan osasivat, ja jotkut antoivat jopa lausuntoja medialle ihmetellen miksei minulle kutsua tullut. Minä en sellaista ihmetellyt, ja siksi nuo lausunnot tuntuivatkin erittäin noloilta ja käsittämättömiltä. Tiesin jonkun tulkisevan kuitenkin virheellisesti, että minä olisin kaipaillut kutsua ja itse soitellut puuttuvan kutsun perään. 

Vuonna 1998 sain mahdollisuuden olla mukana yhdessä monista rasisminvastaisista kampanjoista, ja tässä päävetäjänä toimi Martti Ahtisaaren poika Marko. Kampanjan päättymisen jälkeen sain kutsun Mäntyniemeen, joka oli ehkä jännittävintä mitä Suomessa voi omalle kohdalla sattua. Siihen asti. Tapoihini kuuluu tunnetusti olla aina ajoissa, jopa liiankin, eikä koskaan myöhästyä mistään. Mutta eiköhän se ollut sitten juuri Presidenttiparin tapaaminen Mäntyniemessä, johon se oma myöhästyminen osui. Matkassa oli aivan liian monta mutkaa ja muuttujaa, sekä sarja epäonnistumisia. Se oli sellainen kaikkien mahdollisten ongelmatilanteiden combo ja itselle nolointa ehkä ikinä. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat aina myöhässä, ja oli se kroonista tai ei, se on piirre jota en etenkään työelämässä pysty ymmärtämään. Siitäkin syystä, tuo tilanne oli noloimmista noloin, ja mietin jo, olisinko ennemmin jättänyt kokonaan menemättä, sillä tällöin ainakaan myöhästymiseni ei olisi ollut niin silmiinpistävää.

No, myöhemmin samana vuonna tuli se odotettu kutsu Linnaan. Kyseessä olisi todennäköisesti once in a lifetime-juttu, eli kilpatanssikontaktien kautta suunnittelemaan ja tekemään pukua. Itse juhlissa jännitin sitä, kuinka moni astuu helmani päälle, sekä sitä, osaisinko vastata suoran lähetyksen haastattelussa oikein kysymykseen ”mitä itsenäisyys sinulle merkitsee?” 

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän itsenäisyyden merkitys korostuu ja toki sitä oppii matkan varrella arvostamaan aivan eri lailla. Nuorena tyttönä sitä vain eli tanssikuplassa ja haaveili maajoukkueverkkareista. Itsenäisyydessä on lukemattomia arvokkaita puolia, mutta niihin ei yksi blogi riitä. 

Ulkomailla reissaillessaan tällainen yksi asia konkretisoituu aina. Etenkin kun on tekemisissä vaikka omien sukujuurten toisen maan, eli Nigerian, taikka sitten vaikka kuubalaisten kanssa, ja kuunnellut heidän mahdollisuuksistaan ja ongelmistaan liikkumisen matkustamisen suhteen. Suomen passi on kyllä vertaansa vailla, sitä ei käy kieltäminen. Täältä pääsee mihin vaan ja sillä pääsee sisään mihin vaan. 

Suomi 100 vuosi saapui, ja oli kirjaa ja teosta jos jonkinlaista, johon pääsin yhtenä mainittuna henkilönä listoille. Onhan se aika siistiä, ja näistä jää jotakin muisteltavaa ihan konkretian muodossa. Satuimme myös kuvaamaan tuona vuonna Kaunis Elämä-ohjelmaa, jossa pääsimme Lenita Airiston elämän ja tarinoiden kautta näkemään ja kokemaan paljon lisää sodan ajan tapahtumista. 

Sain viime vuonna myös kutsun saapua Dallasiin tähdittämään sen alueen suomalaisten Suomi 100-gaalaa, ja se oli jälleen suuri kunnia. Hieno gaala, hieno tapahtuma, paljon hienoja muistoja ja mukavia uusia tuttavuuksia. Gaalan ajankohdan vuoksi, ehdin vielä samaisena vuonna itse Linnan Juhlien virallisille jatkoille esiintymään. 

Tämän vuoden itsenäisyyspäivä menee ansaittua vapaapäivää viettäessä, hieman laatuaikaa tärkeiden ihmisten parissa. Päivä aloitetaan luonnollisesti suomalaisella Eloveena-kaurapuurolla. 

Kommentoi »

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.