Tyylivirhe vai hyvää kierrättämistä?

Parin viime viikon aikana olen ollut neljässä eri juhlatilaisuudessa. Mukaan ovat mahtuneet ystävän lapsen rippijuhlat, kahdetkin eri kirjajulkkarit, sekä erään turkulaisen ravintolan syntymäpäivät.

Näistä neljästä kolme tilaisuutta oli Helsingissä, mutta se ei ole nyt jutun pointti. Hauskuus tässä asiassa piilee siinä, että näistä neljästä viimeisestä juhlatilaisuudesta mulla on ollut kolmessa päällä täysin sama vaate. Vain kengät ovat joka kerta vaihtuneet tilaisuuden luonteen mukaan.

Olen muistaakseni kertonut ennenkin, ettei muoti oli juurikaan ollut koskaan minun juttuni, en tiedä siitä kauheasti ja keskityn enemmän aina omaan tyyliini ja mieltymyksiini välittämättä ja yleensä myös tiedostamatta mikä milloinkin on kuuminta hottia.

Monen mielestä tämä tuntuu erittäin oudolta, etenkin, kun on tällaisessa erikoisessa vaikuttaja-asemassa, joillekin esimerkki, ja jonkun mielestä vielä toisinaan kuulemma oikein tyylikäskin. Yleinen virheluulo on, että seuraisin paljon muotia.

Onko siis tyylivirhe käyttää kolmena kertana lähes putkeen edustustilaisuudessa täysin samaa mekkoa? Tiedän kyllä mitä eri muotialan ja tyylistä kaiken tietävät ystäväni sanoisivat, ja näen jo heidän ilmeitään tätä kirjoittaessani.

Tiedän, että moni kokee tämän vaikeaksi toteuttaa. Kyllä minäkin muistan lapsuudesta sitä aikaa, jolloin piti esittää, että on hirveä määrä vaatteita, ja siksi piti olla eri vaatteet joka päivä. Se oli täyttä illuusion luomista, ja paineita siinä tuli vain luotua itselleen, mitään järkeähän siinä sinänsä ei ollut. Mutta, kaikki muistavat koulumaailman erikoiset asetelmat. Eivätkä ne näin aikuisiälläkään ihan hirveästi erilaisia ole.

Hyvän ystävän lapsen rippijuhliin puin tämän sinisen mekon. Sen jälkeen se näkyikin päällä muutaman kerran putkeen pienen ajan sisällä.

Olen aina unelmoinut siitä, että Suomessakin olisi kouluissa koulupuvut. Se vaikuttaisi positiivisesti, tuloerot eivät olisi niin näkyviä, ja lapsetkin kokisivat itsensä varmasti jonkin verran tasaveroisemmiksi. Ja olisihan se mieletön kulu pois perheiltä, tuo jatkuva vaatteiden hankinta ja pakollinen kilpavarustelu.

Itse koen, että kolmessa tilaisuudessa samassa asussa käynnin kuuluisi olla normaalia, mutta eihän se ole. Näistä kahdesta tilaisuudessa oli vielä paikalla mediaa ottamassa kuvia, ja kun laittaa kuvat riviin, onhan lopputulos katsojan silmin vähän hassu.

Miksi tolla on aina samat vaatteet? Eikö sillä ole mitään muuta laittaa päälle? Taas sama mekko!

Eletään illuusion aikaa, aikaa jolloin useilla on tarve luoda illuusioita materiansa määrästä, ja muistakin asioista. Kiitos some, tämä on tehty todella helpoksi. Moni asettaa itselleen ja toisilleen hirveästi paineita pukeutumisesta. Etenkin tosiaan somen myötä tuntuu, että moni kuvaa kaiken kansan nähtäväksi koko vaatekaappinsa. Samalla on tullut vaikeammaksi näyttäytyä samoissa vaatteissa. Olipa kyse sitten oikeasta maailmasta, tai somesta, samassa mekossa esiintyminen muutaman kerran peräkkäin ei tulisi monella mieleenkään.

Ravintola Bassin syntymäpäivät Turussa, kuvassa myös suunnittelija Kisu Korsi.

Miksi sitten itse tein niin? No, ihan vain koska kyseinen asu tuntui helpolta, toimi eri tilaisuuksissa ja sattui rehellisesti myös olemaan valmiina käden ulottuvilla.

Mulla on tämä hassu edustustyö. Kaikkea ja kaikkiin tilanteisiin ja tilaisuuksiin sopivia juttuja pitää kaapissa olla, eikä ne nyt aina voi olla ihan samojakaan. Itselläni on intohimo tuunailla asuja paljon, mutta tässä jutussa ei ole kyse edes siitä.

Mulla on suosikkivaatteita, joita käytän itsepäisesti vuosia ja vuosia, ja monia kertoja eri tilaisuuksissa, eri tavalla puettuna jne. Kuulun myöskin ryhmään jolla ei todellakaan tarvitse aina olla sitä uusinta uutta kun keikalle tai edustustilaisuuteen mennään.

Mä tykkään käyttää omia vaatteitani aina paljon, ja niin kauan kuin ne vain kestävät matkassa mukana. Ajattomuus on usein se mun juttu tästäkin syystä, ja voin hyvin mielin todeta, että mulla on edelleen matkassa vaatteita sieltä 90-luvultakin. Ja myös käytössä, sitä vain ei kukaan hoksaa kun ei tiedä, eikä niistä pidetä meteliä.

Pukeutumisenkaan ei aina tarvitse olla niin vaikeeta!

Television Lapset-kirjan julkistamistilaisuus. Kuvassa kirjan isä sekä äiti, Anton Vanha-Majamaa sekä Noora Vaarala, sekä julkistustilaisuudessa kanssani paneelikeskustelussa olleet Miska Haakana ja Maria Veitola.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *