Äänikirjoista

Nyt se sitten tapahtui: hurahdin äänikirjoihin. Koska olen perusluonteeltani hidas ja epäileväinen, niin vannoin pitkään pelkän fyysisen kirjan nimeen, mutta nautin nyt ongelmitta myös sähkö- ja äänikirjoista.

Vastustin äänikirjoja lähinnä siitä syystä, että en halua elämästäni tulevan pelkkää suorittamista. Monethan kuuntelevat niitä esimerkiksi tiskatessaan, lenkkeillessään tai istuessaan autossa aamuruuhkassa, toisin sanoen maksimoidakseen näistä arkisista toimista saamansa hyödyn. Sorrun itsekin helposti tällaiseen touhuun, joten äänikirjojen vältteleminen taisi olla kohdallani terveellistä.

Mikä muuttui? Oloni ei ole enää niin levoton, joten pystyn kuuntelemaan äänikirjoja ilman ahdistavaa ajatusta siitä, että olen taas suorittamassa jotakin itselleni määräämää tehtävää. Ihme ja kumma: pelkkä viihtyminen on mahdollista. Eikä vain mahdollista, vaan sille voi antaa luvan.

Kesälomani vierähti kahden hyvin erilaisen äänikirjan, Matthew McConaugheyn omaelämäkerta Greenlightsin (2020) ja Werner Herzogin esikoisromaani The Twilight Worldin (2022), parissa. Kuuntelin ne molemmat englanniksi tekijöiden itsensä lukemina. Pidin niistä, koska sekä McConaughey ja Herzog ovat erittäin karismaattisia. Heitä kuuntelisi oikeastaan höpöttämässä melkein mistä tahansa.

Greenlights ja The Twilight World ovat teknisesti epätasaisia tekstejä, mistä syystä ne toimivat mielestäni parhaiten nimenomaan äänikirjoina. Greenlights, joka julkaistiin tuoreeltaan suomeksi nimellä Vihreää valoa, on tosiaan koukuttava, kuten Kulttuuritoimituksen arvostelussa kiteytettiin. McConaugheyn oma ääni kuuluu siitä todella hyvin.

Teos on kirjastoluokiteltu muistelmiksi, filosofiaksi ja runoudeksi. McConaugheyn ehkä suurimmat vahvuudet, energisyys ja positiivisuus, pääsevät oikeuksiinsa Greenlights-äänikirjassa, jonka lukemiseen näyttelijä heittäytyy ja eläytyy hienosti. Hänen tarinansa rakentuu eräänlaiseksi elämäntaito-oppaaksi, mutta ei niin laskelmoiduksi, holhoavaksi ja masentavaksi kuin tämän lajityypin jutut yleensä.

Jo McConaugheyn vahva texasilainen aksentti saa hymyilemään. Sama pätee saksalaisen ja englantia mahtavasti ääntävän Herzogin The Twilight Worldiin, vaikka hänen romaaninsa ei positiivinen olekaan. Tositapahtumiin perustuva kirja alkaa herzogilaisen loogisesti ja hauskasti. Elokuvaohjaaja on Tokiossa ohjaamassa japanilaista oopperaa, kun hänet pyydetään tapaamaan Japanin keisaria. Herzog kieltäytyy ja ilmoittaa haluavansa tavata keisarin sijaan Hiroo Onodan, hullun sotilaan.

Vuonna 2014 kuollut Onoda oli keisarillisen Japanin armeijan tiedustelu-upseeri, joka vietti toisen maailmansodan päätyttyä 29 vuotta filippiiniläisellä saarella jatkamassa omaa yksityistä sotaansa. Häntä ei saatu hengiltä ja hän poistui viidakosta vasta antauduttuaan muodollisesti vuonna 1974. Herzog kertoo hänen vaiheistaan tavalla, joka muistuttaa hyvin paljon hänen viime vuosikymmeninä ohjaamiaan dokumentteja. Vain kuvitus puuttuu. Genrejä lennosta vaihtavasta The Twilight Worldistä huomaa helposti, ettei kirjamuoto ole Herzogin täysin hallitsema juttu, mutta teos on onneksi lyhyt.

Olen jatkanut äänikirjojen kuuntelemista historia-aiheista, kuten terrorismista. Äänikirjojen harrastaminen on hauskaa hommaa, vaikka tieto tarttuukin niistä huonommin kuin fyysisistä kirjoista. Odotan mielenkiinnolla Herzogin muistelmia, jotka julkaistaan saksaksi tässä kuussa. Toivon mukaan muun muassa kanojen typeryydestä ja viidakon helvetillisyydestä selittänyt Herzog lukee ne pian purkkiin myös englanniksi.