{"id":23,"date":"2014-09-15T08:52:00","date_gmt":"2014-09-15T05:52:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/merkintoja\/juhani-ahvenjarvi-ilmakuva-osuu-joka\/"},"modified":"2018-02-28T09:41:56","modified_gmt":"2018-02-28T07:41:56","slug":"juhani-ahvenjarvi-ilmakuva-osuu-joka","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/juhani-ahvenjarvi-ilmakuva-osuu-joka\/","title":{"rendered":"Juhani Ahvenj\u00e4rvi: Ilmakuva osuu joka oksaan"},"content":{"rendered":"

<\/a><\/p>\n

Tuttua
\nja turvallista runoutta<\/b><\/p>\n

Juhani Ahvenj\u00e4rvi:<\/p>\n

Ilmakuva osuu joka oksaan<\/p>\n

Teos 2014, 51 s.<\/p>\n

Johdonmukaisuus on useimmille runoilijoille hyv\u00e4ksi. Juhani Ahvenj\u00e4rven (s.
\n1965) kuudennen runokokoelman erikoisen nimen ei kannata antaa h\u00e4m\u00e4t\u00e4. Ilmakuva osuu joka oksaan<\/i> on h\u00e4nen
\nedellisten teostensa, Yh\u00e4 kiihtyv\u00e4n tauon<\/i>
\nja Liituvarjon<\/i>, kaltainen. Uusi kirja
\nkoostuu sekin lyhyist\u00e4 ja tunnelmallisista runoista. Ja my\u00f6s t\u00e4ss\u00e4
\ntapahtumapaikkoina ovat mets\u00e4t ja kaupunkien laitamat, Ahvenj\u00e4rvelle rakkaat
\nalueet.<\/p>\n

Ilmakuva osuu joka oksaan<\/i> on lyhyt, h\u00e4din tuskin 50 sivun
\nmittainen. Se jakautuu pieniksi osastoiksi. Ensimm\u00e4inen, \u201dLopputalvi taajamassa\u201d,
\nkoostuu Ahvenj\u00e4rvelle tyypillisist\u00e4 tyylitellyist\u00e4 kuvista: \u201dLopputalvi
\ntaajamassa \/ koettelee valokuvaajaa: \/\/ linnut eiv\u00e4t tule edes liiterille asti,
\n\/ vaikka rappuset on hiekoitettu jyvill\u00e4. \/\/ Ainut vihre\u00e4, mit\u00e4 mets\u00e4ss\u00e4 tapaa,
\n\/ on piilokojun lepattava pressu. \/\/ Tykkylumi kattaa kaikki \/ puronvarren puut\u201d.
\n(s. 7)<\/p>\n

Kuval\u00e4ht\u00f6isyys on j\u00e4lleen Ahvenj\u00e4rvelle t\u00e4rke\u00e4\u00e4. S\u00e4keet
\novat useimpiin nyky\u00e4\u00e4n julkaistuihin runoihin verrattuna sovinnaisia ja
\nhelppoja, mutta se toimii niiden eduksi. Teksti on enimm\u00e4kseen rehellist\u00e4 ja hyv\u00e4tasoista.
\nVain v\u00e4lill\u00e4 tekij\u00e4 sortuu liialliseen romantisointiin ja aiheiden vesitt\u00e4miseen,
\nkuten t\u00e4ss\u00e4 kev\u00e4isess\u00e4 tunnelmapalassa: \u201dSohjossa on paikka paikoin \/
\nmahdotonta ajaa, uupunutta \/ polkupy\u00f6r\u00e4\u00e4 pit\u00e4\u00e4 taluttaa, \/ kahlata sen kanssa l\u00e4pi
\n\/ liplattavan mets\u00e4n\u201d. (s. 13)<\/p>\n

S\u00e4keenylitykset ja muut
\ntekniset seikat ovat Ahvenj\u00e4rvell\u00e4 hallussa. H\u00e4n on hyv\u00e4 runoilija, joka ei
\nkuitenkaan juurikaan yll\u00e4t\u00e4. Yksik\u00e4\u00e4n h\u00e4nen Teoksen julkaisemista kokoelmistaan
\nei riko rajoja. Ne ovat tuttua ja turvallista runoutta, joka mahdollistaa
\nhiljentymisen luonnonilmi\u00f6iden ja asutuskeskusten kauniiden yksityiskohtien \u00e4\u00e4rell\u00e4.Ilmakuva osuu joka oksaan<\/i> etenee hallitusti. Sen runot alkavat
\ntalvesta ja p\u00e4\u00e4ttyv\u00e4t kes\u00e4\u00e4n. N\u00e4k\u00f6kulmat vaihtelevat nukkekodin
\nrajoittavaisuudesta ilmasta k\u00e4sin teht\u00e4v\u00e4\u00e4n tarkkailuun. Luonnosta kirjoitetaan
\nherk\u00e4sti: \u201dKun vaahterat vihdoin versovat, \/ lehdet eiv\u00e4t aukeakaan heti, \/
\nvaan j\u00e4\u00e4v\u00e4t rullalle, \/\/ vinoiksi vihreiksi sikareiksi, joitten kosteista tulip\u00e4ist\u00e4
\n\/\/ kohoaa koleaan iltaan \/ hienoa usvaa\u201d. (s. 24)<\/p>\n

Ajan kuluminen on Ahvenj\u00e4rven
\nvakioaiheita. H\u00e4nen tuotantonsa muodostaa t\u00e4ss\u00e4 suhteessa yhten\u00e4isen
\nkokonaisuuden, yht\u00e4 aikaa hitaasti ja nopeasti kuluvan el\u00e4m\u00e4n kuvauksen. Arki
\nei ole en\u00e4\u00e4 absurdia ja synkk\u00e4\u00e4, kuten Ahvenj\u00e4rven ensimm\u00e4isiss\u00e4 kokoelmissa,
\nvaan t\u00e4ynn\u00e4 ikiaikaista kauneutta, kuten t\u00e4ss\u00e4 rakastelun kuvauksessa: \u201dHikinorot
\nvaluvat kuin \/ kev\u00e4tpurot hartioilta \/ verevi\u00e4 reisi\u00e4si pitkin\u201d. (s. 32)<\/p>\n

Ahvenj\u00e4rvi ylist\u00e4\u00e4 mets\u00e4\u00e4
\nja taajamaa. Loppup\u00e4\u00e4n \u201dNukkekodin televisiot\u201d -osio on Ilmakuva osuu joka oksaan <\/i>-kirjan heikointa antia. El\u00e4m\u00e4n
\nvertaaminen leikkiin ja ihmisten rinnastaminen nukkeihin onnistuu Ahvenj\u00e4rvelt\u00e4
\nheikosti. H\u00e4n ei onnistu kirjoittamaan sin\u00e4ns\u00e4 kiinnostavasta asiasta mit\u00e4\u00e4n
\nhyv\u00e4\u00e4. Nukkekotia k\u00e4sitelless\u00e4\u00e4n Ahvenj\u00e4rvi harhautuu liian kauas perusasioista
\nja ep\u00e4onnistuu yrityksess\u00e4\u00e4n yll\u00e4tt\u00e4\u00e4.<\/p>\n

Onneksi kokoelman p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4
\nsikerm\u00e4 \u201dKolme oranssia runoa\u201d on parempaa tasoa. Sen v\u00e4rikk\u00e4it\u00e4 s\u00e4keit\u00e4 olisi
\nlukenut mielell\u00e4\u00e4n lis\u00e4\u00e4kin. Ahvenj\u00e4rvi uusii kuvastoaan ja onnistuu l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n n\u00e4kyihin
\nraikkaita ja surrealistisia s\u00e4vyj\u00e4 saavia n\u00e4k\u00f6kulmia: \u201dOranssitakkinen mies on
\nleijunut \/ aamusta asti latvojen yll\u00e4 ja \/ k\u00e4ytt\u00e4nyt kime\u00e4\u00e4 sahaa. \/\/ Kuulo
\nkatoaa kev\u00e4tiltaisin, kaupungin \/ kaasujen seassa lehmusten vahaa. \/\/ Mahla on
\ntankannut koivujen rungot \/ polttaakseen pienill\u00e4 vihreill\u00e4 liekeill\u00e4 puut\u201d.
\n(s. 49)<\/p>\n

Ahvenj\u00e4rve\u00e4
\non joissakin kritiikeiss\u00e4 hieman turhan armottomasti moitittu kliseist\u00e4 ja
\nliiasta maanl\u00e4heisyydest\u00e4. On totta, ett\u00e4 h\u00e4nen runonsa sijoittuvat tukevasti
\nmaan pinnalle. T\u00e4m\u00e4 ei kuitenkaan tarkoita, etteik\u00f6 h\u00e4nt\u00e4 kannata lukea.
\nRunouden voima on sen monimuotoisuudessa. Ilmakuva
\nosuu joka oksaan<\/i> panostaa kauneuteen, siin\u00e4 paikoin onnistuen.
\nParhaimmillaan Ahvenj\u00e4rven teksti on upeaa: \u201dRotko kukoistaa: \/ aamukaste
\nkapuaa sen appelsiinipuihin\u201d. (s. 51)<\/p>\n

Julkaisematon arvostelu vuodelta 2014.<\/i><\/p>\n

Esa M\u00e4kij\u00e4rvi<\/b>
esa.makijarvi[at]gmail.com<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Tuttua ja turvallista runoutta Juhani Ahvenj\u00e4rvi: Ilmakuva osuu joka oksaan Teos 2014,…<\/p>\n","protected":false},"author":69,"featured_media":463,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[223,263,302],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":0,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/50\/2015\/05\/ilmakuva_osuu_joka_oksaan-ahvenjarvi_juhani-26957863-2722929074-frntl.jpg","blog_id":50},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/50\/2015\/05\/ilmakuva_osuu_joka_oksaan-ahvenjarvi_juhani-26957863-2722929074-frntl.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts\/23"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/users\/69"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/comments?post=23"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts\/23\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3183,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts\/23\/revisions\/3183"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/media\/463"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/media?parent=23"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/categories?post=23"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/tags?post=23"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}