{"id":79,"date":"2013-01-19T08:01:00","date_gmt":"2013-01-19T06:01:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/merkintoja\/saima-harmajasta\/"},"modified":"2018-02-28T09:43:06","modified_gmt":"2018-02-28T07:43:06","slug":"saima-harmajasta","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/saima-harmajasta\/","title":{"rendered":"Saima Harmajasta"},"content":{"rendered":"
\n<\/a><\/div>\n
\n<\/div>\n
\n(Puhe pidetty Tampereella Tulenkantajien kirjakaupassa 18.1.2013. Saima Harmajan syntym\u00e4st\u00e4 on t\u00e4n\u00e4 vuonna kulunut 100 vuotta.)<\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\n1<\/div>\n

\nOlen tutustunut suomalaisiin runoilijoihin nurinkurisessa j\u00e4rjestyksess\u00e4,
\nedeten uudemmasta vanhempaan. Aloittaessani runouteen tutustumisen minulle t\u00e4rkeit\u00e4
\nolivat nuoremmat ja vain muutaman kokoelman tuolloin julkaisseet lyyrikot,
\nkuten Markku Paasonen ja A.W. Yrj\u00e4n\u00e4, mutta sittemmin merkitt\u00e4v\u00e4mmiksi
\nvaikuttajiksi ovat nousseet kirjoittajat Pentti Saarikoskesta taaksep\u00e4in. T\u00e4ll\u00e4
\nk\u00e4\u00e4nteisella metodilla l\u00f6ysin lopulta my\u00f6s Saima Harmajan.<\/p>\n

Olen lukenut Harmajan runoja vuodesta 2011. T\u00e4st\u00e4 syyst\u00e4 minulle tuli yll\u00e4tyksen\u00e4,
\nett\u00e4 meill\u00e4 on samanniminen kokoelma, Kaukainen
\nmaa<\/i>. Sattumalta valittu yhteinen nimi sopii kuitenkin t\u00e4ss\u00e4 tapauksessa
\nkohdalleen hyvin, koska pyrin yhdist\u00e4m\u00e4\u00e4n kirjassani uutta ja vanhaa, tekem\u00e4\u00e4n
\nmolemmille kunniaa. Harmajan vuonna 1937 julkaisemassa Kaukaisessa maassa<\/i> ja vuoden 2011 alussa ilmestyneess\u00e4 omassa
\nkokoelmassani on v\u00e4h\u00e4n yhteist\u00e4. Molemmissa on silti samantyyppinen tunnelma.
\nLuen ensin t\u00e4m\u00e4n keskustelun aiheena olevan runoilijan tekstin \u201dMiksi pelk\u00e4isin?\u201d:<\/p>\n

Kev\u00e4t urpuja kultasi \u00e4sken,
\nnyt lehdet kuihdutti syys.
\nLiki maata on vaipuva j\u00e4lleen
\ntie kaiken, mi kukkia pyys.<\/p>\n

Kev\u00e4t\u00f6in syd\u00e4n liekehti tuskaa;
\nmit\u00e4 j\u00e4i, kun jo kylmeni maa?
\nSisin viisaus puiden ja ruohon
\nk\u00e4det kuihtuvat korjatkaa!<\/p>\n

Syli mulla on lehdill\u00e4 armas,
\nhymy kukkien kuolossakin
\nsyv\u00e4, tyyni ja kirkas kertoo:
\nmiks, syntyv\u00e4, pelk\u00e4isin?<\/i><\/p>\n

Seuraavaksi vastaavissa tunnelmissa liikkuva runo uudemmasta Kaukaisesta maasta<\/i>:
\n
<\/i>
\nAamun l\u00e4pi voi n\u00e4hd\u00e4 maailman.<\/i>
\nValo paistaa avoimeen taloon, ikkunoihin ja oveen.<\/i>
\nSe ei pelk\u00e4\u00e4.<\/i>\u2028P\u00e4iv\u00e4\u00e4 katsoessaan ihmettelee<\/i>
\nkuinka \u00e4\u00e4ni on mahdollinen mutta<\/i>
\ny\u00f6n hiljaisuuskaan ei tule helposti.<\/i>
\nPimeyden (aivan kuten valonkin) eteen on taisteltava.<\/i>
\nOn sukellettava syv\u00e4lle l\u00f6yt\u00e4\u00e4kseen.<\/i>
\nRuumiin on sukellettava mutta<\/i>
\nsielussa n\u00e4kee liikkeen, yht\u00e4jaksoisen siirtymisen valosta
\npimeyteen<\/i>\u2028 ja takaisin
\nonnen<\/i>
\nettei ole toisin.<\/i><\/p>\n

Molemmissa esimerkkiteksteiss\u00e4 on pohjimmiltaan kyse perusasiasta, kamppailusta
\nel\u00e4m\u00e4n ja kuoleman v\u00e4lill\u00e4. Vierastan Harmajan elinaikana yleisess\u00e4 k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4
\nollutta loppusoinnittelua, mutta pid\u00e4n t\u00e4rke\u00e4n\u00e4 h\u00e4nen runoihinsa lataamaa
\ntunnetta. Monet ovat sit\u00e4 mielt\u00e4, ett\u00e4 romanttinen kuvasto on runoudessa samaan
\ntapaan aikansa el\u00e4nytt\u00e4 kuin loppusointujen k\u00e4ytt\u00f6, mutta n\u00e4hd\u00e4kseni kumpaakin
\non mahdollista hy\u00f6dynt\u00e4\u00e4 tavalla, joka ei ole pelkk\u00e4\u00e4 kopiointia vaan p\u00e4invastoin
\nluovaa tulkintaa. Tulkitsemisen taidosta muistuttaminen on er\u00e4s syy sille miksi
\nHarmajan runoista on tullut minulle t\u00e4rkeit\u00e4.<\/p>\n

2<\/p>\n

Edell\u00e4 k\u00e4sittelem\u00e4ni omaper\u00e4isyys on ollut useimpien runoilijoiden tavoite ja
\nongelma. Luen otteen Saima Harmajan p\u00e4iv\u00e4kirjasta: \u201dKuinka voisin kirjoittaa
\nrunoja, joissa olisi erehtym\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti minun leimani, kun en edes itse tied\u00e4,
\nmik\u00e4 on omani. Kaikki, mit\u00e4 kirjoitan, tuntuu ik\u00e4\u00e4nkuin jostain luetulta \u2013
\nvalkea ruusupensas kuiskasi minulle eilen runon, mutta saman se on varmasti
\nkuiskannut jokaisella muullekin runoilijalle, joka hengitt\u00e4\u00e4 sen tuoksua.\u201d Uusi
\nteksti on aina enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n vanhan toistoa. Tilanne on erityisen
\nhaastava nykyp\u00e4iv\u00e4n\u00e4, kun kaikki keksimisen arvoinen n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 olevan jo keksitty,
\nja uusien merkitt\u00e4vien ideoiden saaminen on yh\u00e4 vaikeampaa.<\/p>\n

Ajatellaan 1900-luvun puoliv\u00e4lin j\u00e4lkeen tehty\u00e4 populaarimusiikkia. Se jos mik\u00e4
\non vanhan toistoa. Esimerkiksi Bob Dylanin tiedet\u00e4\u00e4n lainanneen sanoituksiinsa
\nja s\u00e4velmiins\u00e4 osia suoraan vanhoista lauluista, ja h\u00e4nt\u00e4 pidet\u00e4\u00e4n silti
\nyleisesti suurena runoilijana. Dylan ei kuitenkaan ole varas, koska h\u00e4n k\u00e4ytt\u00e4\u00e4
\njo olemassa olevaa materiaalia tuoreella tavalla. Harvat kehtaavat v\u00e4itt\u00e4\u00e4,
\nettei Dylan olisi omaper\u00e4inen.<\/p>\n

Toinen amerikkalainen veteraanimuusikko Bruce Springsteen laulaa entisen
\nuudeksi tekemisest\u00e4 vuoden 2012 laulussaan \u201dJack of All Trades\u201d: \u201dSo you use what you’ve got, and you learn to make do \/ You take the old,
\nyou make it new.\u201d Lainaus osoittaa, ett\u00e4 Harmajan p\u00e4iv\u00e4kirjamerkinn\u00e4ss\u00e4\u00e4n k\u00e4sittelem\u00e4
\nhuolenaihe on universaali. Yleisyys ei tee asiasta yhdentekev\u00e4\u00e4, vaan p\u00e4invastoin
\nlis\u00e4\u00e4 sen merkitt\u00e4vyytt\u00e4. Voimme helposti samaistua Harmajan ja muiden taiteilijoiden
\nkamppailuun ty\u00f6ns\u00e4 parissa.<\/p>\n

Luen seuraavaksi Harmajan Kaukainen maa<\/i>
\n-kokoelmaan sis\u00e4ltyv\u00e4n tekstin \u201cEnsimm\u00e4inen kev\u00e4tp\u00e4iv\u00e4\u201d:<\/p>\n

Ensimm\u00e4inen kev\u00e4tp\u00e4iv\u00e4 j\u00e4\u00e4
\nviel\u00e4 v\u00e4reilem\u00e4\u00e4n yll\u00e4 pihan.
\nPieni talvilintu livert\u00e4\u00e4
\nuusin \u00e4\u00e4nin, uupumatta ihan.<\/p>\n

Hopealta kuori oksien
\nhohtaa h\u00e4myn tihetess\u00e4 hiukan.
\nKeve\u00e4 on ilma hiljainen.
\nKaikki aarteet el\u00e4m\u00e4ni niukan.<\/p>\n

Kaikki armo, mink\u00e4 ik\u00e4n\u00e4\u00e4n
\nsyd\u00e4n omisti, lie l\u00e4sn\u00e4 t\u00e4ss\u00e4:
\nvalossa, mi k\u00e4tkee hymy\u00e4\u00e4n,
\ns\u00e4dehuntuisessa h\u00e4m\u00e4r\u00e4ss\u00e4.<\/i><\/p>\n

Harmaja kuoli vuonna 1937, eli samana vuonna kuin h\u00e4nen Kaukainen maa<\/i> -kirjaan sis\u00e4ltyneet viimeiset runonsa tulivat painosta.
\nMy\u00f6hemmin on julkaistu p\u00e4iv\u00e4kirjakatkelmia ja valikoimia, muun muassa vuonna 1988 ilmestynyt ja l\u00e4hteen\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ni Syd\u00e4meni soi<\/i>. Syd\u00e4meni soi<\/i>
\n-teoksen kansiliepeen mainospuhe, jonka mukaan runojen \u201cteemat liittyiv\u00e4t
\nHarmajan omaan kokemusmaailmaan: nuoren el\u00e4m\u00e4n vimmaan ja kuoleman mysteeriin,
\nhengellisyyteen, luontoon, rakastumiseen ja lopulta voimattomuuteen sairauden
\nedess\u00e4\u201d, pit\u00e4\u00e4 t\u00e4ysin paikkansa. Harmaja on meille nuorille runoilijoille hyv\u00e4
\nesikuva, koska h\u00e4n teki i\u00e4st\u00e4\u00e4n ja siihen erottamattomasti liittyv\u00e4st\u00e4 vimmasta
\nhuolimatta eritt\u00e4in tasapainoisen tuotannon.<\/p>\n

\u201cEnsimm\u00e4inen kev\u00e4tp\u00e4iv\u00e4\u201d -runo osoittaa, ett\u00e4 vaikka Harmaja k\u00e4rsi parantumattomasta
\ntuberkuloosista ja oli pahoin heikentynyt, h\u00e4n jaksoi kaikesta huolimatta
\nedelleen uskoa luomisty\u00f6n uudeksi tekev\u00e4\u00e4n voimaan. H\u00e4n ymm\u00e4rsi, ettei tulisi
\nen\u00e4\u00e4 todistamaan viimeisimm\u00e4ss\u00e4 esimerkkitekstiss\u00e4 kuvattuja tapahtumia, kev\u00e4tp\u00e4iv\u00e4\u00e4, valoa ja
\nlinnun uupumattomuutta, mutta luopuminen ei haitannut, koska runossa h\u00e4n
\nonnistui tekem\u00e4\u00e4n sovinnon itsens\u00e4 ja maailman kanssa.<\/p>\n

Vuonna 1934 Harmaja kirjoitti p\u00e4iv\u00e4kirjaansa: \u201cEn tied\u00e4, kuinka voisin olla
\nkyllin kiitollinen t\u00e4llaisesta kes\u00e4st\u00e4. Ylt\u2019ymp\u00e4ri maan loppumaton ihanuus ja
\nsyd\u00e4mess\u00e4 vain iloa ja rauhaa. Peltojen punertava kulta ei en\u00e4\u00e4 viill\u00e4 minua,
\npilvien joutsenlento ei saa kyyneleit\u00e4 silmiini. En varmaankaan n\u00e4e nyt yht\u00e4
\nsyv\u00e4lle luontoon kuin viime vuonna, mutta todellinen varjo el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni on tieto
\nsiit\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 loppuu.\u201d Sanoissa kiteytyy Harmajan syv\u00e4 kokemus, tieto l\u00e4hestyv\u00e4st\u00e4
\nkuolemasta ja kiitollisuus mahdollisuudesta kokea viel\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4. Toivon jokaisen
\nmeist\u00e4 pystyv\u00e4n el\u00e4m\u00e4\u00e4n yht\u00e4 antaumuksella jokaisena p\u00e4iv\u00e4n\u00e4.<\/p>\n

Esa M\u00e4kij\u00e4rvi<\/b>
\nesa.makijarvi[at]gmail.com<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

(Puhe pidetty Tampereella Tulenkantajien kirjakaupassa 18.1.2013. Saima Harmajan syntym\u00e4st\u00e4 on t\u00e4n\u00e4 vuonna…<\/p>\n","protected":false},"author":69,"featured_media":575,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[486,546,552],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":3,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/50\/2015\/05\/saimah.jpg","blog_id":50},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/50\/2015\/05\/saimah.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts\/79"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/users\/69"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/comments?post=79"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts\/79\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3239,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/posts\/79\/revisions\/3239"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/media\/575"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/media?parent=79"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/categories?post=79"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/merkintoja\/api\/wp\/v2\/tags?post=79"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}