Henry Rollinsista

Jos puhutaan intensiivisistä ja inspiroivista tyypeistä, Henry Rollins on lähellä tämän listan kärkeä. Tutustuin hiljattain YouTubessa Joe Roganin toissavuotiseen podcastiin, jossa Rollins oli vieraana. Koomikko Rogan pitää puhumisesta, mutta kulttuuripersoona Rollinsin edessä hänenkin oli tyydyttävä lähinnä kuuntelijan rooliin. Miesten rönsyilevä keskustelu käsitteli muun muassa musiikkia, kuntoilua ja politiikkaa, eli vähän kaikkea. Kaksi ja puoli tuntia kuluu harvoin yhtä nopeasti kuin moottoriturpa Rollinsin seurassa.

Muun muassa spoken word -esityksistään, musiikistaan ja kirjoistaan tunnettu Rollins on hullu työnarkomaani, joka ilmoitti Roganille ahkeroivansa seitsemän päivää viikossa ja jopa 16 tuntia päivässä. Hän ei pysty olemaan paikoillaan ja ahdistuu jo pelkästä ajatuksesta. Ärsyttävän energistä Rollinsia voidaan verrata Bruce Springsteeniin tai Nick Caveen, tuotteliaisiin pitkän linjan artisteihin, joiden työmoraalia voi sekä kauhistella että ihailla. Suomalaisista vastaavista tyypeistä mieleen tulevat ainakin kirjailijat Tapani Bagge ja J.P. Koskinen, joilta ilmestyy kultakin huonona vuotena kymmenisen teosta.

En ollut seurannut Rollinsin tekemisiä hetkeen, sillä jaksan häntä vain lyhyissä pätkissä, mutta hän vaikuttaa podcastin perusteella olevan vielä lähes 60-vuotiaana kovassa vedossa. Rollins nousi esiin Black Flag -punkyhtyeen laulajana 1980-luvulla, kunnes laajensi repertuaariaan esimerkiksi näyttelemiseen ja perusti oman kirjakustantamonsa. Black Flag -ajoilta periytyy Rollinsin maine naama punaisena jatkuvasti raivoavana miehenä, mutta todellisuudessa hän ei ole ainakaan enää erityisen pelottava tai edes kovin vihainen, vaan lähinnä innokas. Hänen uteliaisuutensa on edelleen lapsenomaista ja hän tietää eläneensä pitkään omassa pienessä kuplassaan.

Rollinsin intensiivisyys tekee hänestä potentiaalisen mielenterveyspotilaan, mutta onneksi hänen henkiset ja ruumiilliset voimansa vaikuttavat vielä riittävän. Hänen kaltaisensa hyvät sekoilijat eivät yleensä pärjää Yhdysvalloissa sen järjestelmän armottomuuden takia. Hän myönsikin Big Think -kanavan eräässä monologissaan pysyneensä pinnalla sekä sitkeydellä että onnella. Saatuaan puolivahingossa paikan Black Flagistä hänellä oli jo nuorena tarpeeksi järkeä käyttää osaamistaan myös energisen musiikin ulkopuolella. Hän sanoi kaikkeen kyllä ja keskittyi täysillä uraansa.

Los Angelesissa asuva Rollins ei arvattavasti juuri viihdy kotona, vaan kiertää maailmaa puhekeikkojensa ja muiden sitoumustensa tiimoilta. Hänet on nähty useasti myös Suomessa, viimeksi Kulttuuritalolla joulukuussa 2018. Hänen on helppo kuvitella jatkavan ahkeraa kiertämistään vanhaksi mieheksi vaikkapa Springsteenin tavoin ja kuolevan sydänkohtaukseen huhkiessaan kotisalillaan.

Rollins ei ole naimisissa. Hänellä ei ole vaimoa, lapsia tai kunnollisia ystäviä, vaan hän on liitossa projektiensa kanssa. Wikipedian Rollinsin töitä listaavan sivun, joka ei todennäköisesti ole edes täydellinen, selailu aiheuttaa runsaudessaan lähinnä päänsärkyä. Minuun vetoavat hänen spoken word -juttujensa lisäksi Black Flagin levyt, kuten huvittava Slip It In (1984), ja viihdyttävä kirja Get in the Van (1994), jossa Rollins muistelee vaiherikkaita kokemuksiaan ensimmäisessä bändissäänLäheskään kaikki hänen tekemisensä eivät ole mestarillisia, eikä hänen seuraansa todennäköisesti kestäisi yhtä iltaa pidempään, mutta hänen esimerkkinsä inspiroi tekemään enemmän.

Puuhamies Rollins on ollut mukana monessa, eikä ole myöskään piilotellut liberaaleja poliittisia mielipiteitään. Hän herjaa Roganin podcastissa Donald Trumpin sukua yhdessä show’n juontajan kanssa, joka tosin tuntuu suhtautuvaan asiaan humoristisesti. The Joe Rogan Experience -podcastiin kutsutaan toisinaan höyrypäisiä vieraita ja siellä esitetään joskus hölmöjä näkemyksiä. Rollins ei ole tällainen typerys, mutta Rogan saa toisinaan kritiikkiä liian vapaasta suhtautumisestaan amerikkalaisten mustasukkaisesti vaalimaan sananvapauteen. Slaten artikkelissa (2019) juontajan väitettiin veljeilevän liikaa oikeistolaisten ajattelijoiden kanssa.

Podcasteissa saa toki käsitellä lähes aihetta mitä tahansa, mutta on kiinnostava kysymys, pitäisikö valtavan suosion vaikuttaa lähetyksen sisältöön. Roganilla on paljon kuuntelijoita ja siksi tietty vastuu puheistaan. Hänen keskustelukumppaneistaan Rollinsin esimerkki on tervehenkinen, sillä hän yrittää saada ihmiset tarttumaan toimeen: matkustamaan, ottamaan selvää asioista ja yrittämään muuttaa maailmaa. Hänen uuvuttava intonsa tarttuu helposti. Useimmat hänen aikatauluaan noudattavat päätyisivät todennäköisesti nopeasti burnoutiin, mielisairaalaan tai hautaan. Mutta miksi emme pyrkisi lunastamaan potentiaaliamme ja ottaisi kaiken irti lyhyestä ajastamme maan päällä? Tätä yksinkertaista rollinsilaista viisautta yritän omassakin elämässäni noudattaa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *