Martin Amisin Moneysta
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Se on Martin Amisin ehkä selkeimmän ja parhaan romaanin, kapitalismille naljailevan Moneyn (1984), mantra. Tätä klassikkoa ei ole suomennettu, kiitos sen koukeroisen ja kääntäjälle varmasti haastavan englannin, mutta se on erinomainen ja edelleen ajankohtainen. Se tuntuu tänäänkin luettuna tuoreelta.
Moneyssa luotolla pystyy ostamaan kaikkea muuta paitsi oikeaa rakkautta. Päähahmo John Self on rääväsuinen, naisvihamielinen, nihilistinen ja muutenkin ikävä tyyppi, jolla on paljon vihamiehiä. Hän on tienannut mainoksilla ja on nyt tuottamassa elokuvaa. Hän on nuori rahamies ja alkoholisti, joka pärjää taloudellisesti, mutta on muuten hukassa. Kiero huumorintaju estää häntä kuitenkin olemasta täysin vastenmielinen.
Kirja sijoittuu Englantiin ja Amerikkaan, aikaan ennen matkapuhelimia ja kunnon tietokoneita. Luottokortin viilaaminen ja julkimoiden kanssa pyöriminen ovat prioriteetteja, eikä muulla ole paljoa väliä. Ihmiset käyttävät toisiaan hyväkseen ja kuluttavat, kunnes palavat loppuun. Keskinäistä kunnioitusta ei ole ja kysynnän ja tarjonnan laki pätee moneen seksi mukaan lukien.
Money on yllättävän hauska, vaikka ei hävyttömyytensä takia varmasti menisi kustantamon seulan läpi nykyään. Sen lukemiseen pitää keskittyä intensiivisesti. Amisin maneeri tyylin laittamisesta muun edelle tuo mieleen hänen esikuvansa Vladimir Nabokovin, jonka monet teokset ovat samalla lailla raskaita. Moneyn kertoja Self saattaa olla yksinkertainen barbaari, mutta hänen ajatuksensa laukkaavat välillä epäuskottavan älykkäästi. Hänen sanavarastonsa on yhtä laaja kuin Amisilla itsellään.
Hieno kieli tulee välillä tarinan ja toiminnan tielle. Juoni ei ehkä ole niin tärkeä, sillä kirja seuraa lähinnä Selfin jatkuvaa sekoilua, mutta toimnta pitää teosta koossa, eikä sitä pitäisi vesittää. Amis ei taaskaan mahda itselleen mitään, vaan on jumissa hienostelun ja sille keskisormen näyttämisen välissä. Moneyssa nämä hänen luonteensa vastakkaiset puolet pääsevät voimakkaasti esiin.
Kirja on energinen ja rullaa enimmäkseen hyvin. Self joutuu tragikoomisiin vaikeuksiin, mutta selviää niistä rahojensa takia kuin koira veräjästä. Hän on tosin romaanin puhuja ja sankari, joten hänen sanomisiinsa ei voi luottaa. Näkökulma on juuri oikea. Aivotonta ja syntistä hurjastelua täynnä olevan tarinan pitää olla Selfin kertoma. Hän on hahmona kaunokirjallisuuden parhaita elostelijoita.
Amisin halu provosoida näkyy siinäkin, että hän on laittanut teokseensa henkilöksi itsensä. Hän teki tämän tahallaan rikkoakseen isänsä, kuuluisan prosaisti Kingsley Amisin, käskyä. Fiktiivinen Amis vaikuttaa harmilliselta tyypiltä, mutta voisi olla olla ääliömäisempi, jos hänet oli kerran pakko ängetä mukaan.
Money on katsaus maailmaan, jossa lähinnä tilin saldolla on väliä. Taidetta mitataan sen hintalapun mukaan, eikä rakkautta tai muita lämpimiä tunteita enää juuri ole. Tarina on liioiteltu. Se ahdistaa ja naurattaa. Se on hölmö, mutta myös uskottava, eikä sen tekijä ole kirjoittanut muuta yhtä menevää proosaa. Lienee liikaa toivottu, että Money saataisiin vielä suomeksi. Kirja on sen vaatimista kielellisistä ponnisteluista huolimatta vähintään silmäilyn arvoinen.