30.5.2014

Ote Valkoisesta baletista

—

Ote tietokirjasta Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista (Arktinen Banaani 2014).

—

Valkoinen baletti

Värikkään historian lisäksi viihdyttävä pelitapa tekee Real
Madridista tärkeän. Seuran näyttävää ja noin puolen vuosisadan aikana melko muuttumattomana säilynyttä tyyliä kutsutaan valkoiseksi baletiksi. Nimi tulee siitä, että Real Madrid
käyttää kotistadionillaan kokovalkoista peliasua, sekä siitä,
että pelaajien yhteispeli vaikuttaa parhaimmillaan tanssilta.
Ranskankielinen termi ballet blanc viittaa klassiseen balettimuotoon, jossa tanssijat käyttävät valkoista. Parhaatkaan jalkapalloilijat eivät aina pysty parhaimpaansa yhdessä, mutta
Real Madridin pelien seuraaminen on pääasiassa esteettisesti
miellyttävää ja tanssin kaltaista katsottavaa myös niille, jotka
eivät seurasta välitä.

Real Madrid tunnetaan hyökkäysvoittoisesta pelityylistään, jossa vastustaja murskataan. Pitkään voimassa pysyneellä ennätyskaudellaan 1989–1990 madridilaiset tekivät
Espanjan pääsarjassa 107 osumaa, eli vajaat kolme maalia ottelua kohden. Avauskokoonpanoon kuului tulivoimaa muun
muassa seuralegenda Emilio Butragueñon ja parhaan maalintekijän Pichichi-palkinnon voittaneen Hugo Sánchezin muodossa. Myös puolustus piti, sillä Real Madrid päästi
liigassa 38 maalia, eli keskimäärin yhden jokaisessa pelissä.
Ikuiseksi luultu ennätys rikottiin kaudella 2011–2012 Real
Madridin tehdessä 121 ja päästäessä 32 osumaa.

Verkon heiluttaminen on madridilaisilla verissä. Real
Madridin fanit osoittavat ärtymystä aina, kun valmentajat
yrittävät saada heidän suosikkinsa keskittymään puolustamiseen. Hyökkääminen on valkoisessa baletissa tärkeää.
Alfredo Di Stéfanon ajan Real Madridista kirjoittava David
Goldblatt toteaa: ”Ennen kaikkea Real Madridilla oli taistelutahtoa. Kuten Di Stéfano sanoi kotiyleisöstä, ”Se haluaa
nähdä joukkueen taistelevan Se haluaa sen voittavan mutta
se haluaa sen voittavan ensin ja pelaavan sitten.” Vuonna 1957
Madridiin saapuneen Di Stéfanon mainitsema pelifilosofia
on sittemmin jalostunut siten, että hyvään tottunut yleisö
haluaa ahkeroinnin lisäksi nähdä näyttäviä maaleja. Pelkkä
voittaminen ei enää riitä, vaan juhlimaan pitää päästä tyylillä.

Espanjalaiset ovat taidokasta ja tunteikasta väkeä, ja näiden kahden asian kohdatessa viheriöllä nähdään hyvää viihdettä. Monet mieltävät La Ligan viihdyttävimmäksi sarjaksi,
koska raha on muuttanut sitä toistaiseksi vähiten. Esimerkiksi Englannin Valioliigassa keskitytään bisnekseen. Isossa-Britanniassa pelataan hyvää isobudjettista sarjaa, jonka
pelaajilta löytyy tahtoa ja taitoa. Valioliigassa nähdään kauniita maaleja, mutta tunnetta siellä ei muutamia poikkeuksia
lukuun ottamatta esiinny. Espanjassa tilanne on päinvastainen. Tunnelma on useimmiten katossa kentällä ja katsomossa, eikä huvittavista välikohtauksista ole puutetta. Kaudella
2011–2012 Granadan ja Almerían ottelu keskeytettiin, kun
virheellisestä liputuksesta kimmastunut katsoja heitti linjatuomaria sateenvarjolla. Tietyt tapahtumat ovat todella
mahdollisia ”vain Espanjassa”.

Kommentoi »

Vastaa Peruuta vastaus