{"id":44,"date":"2015-02-06T11:53:00","date_gmt":"2015-02-06T09:53:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/minakertoja\/vaikea-kohta\/"},"modified":"2018-02-28T09:42:57","modified_gmt":"2018-02-28T07:42:57","slug":"vaikea-kohta","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/vaikea-kohta\/","title":{"rendered":"Vaikea kohta"},"content":{"rendered":"
\nEn kovin usein lue kirjoja uudelleen – mutta joskus palaan johonkin teokseen kuin tuttuun kaupunkiin, jossa olen joskus viihtynyt. Katselen sen parhaita puolia, l\u00f6yd\u00e4n tosia lauseita, muistan \u00e4kki\u00e4 miksi jokin kirja oli t\u00e4rke\u00e4.<\/div>\n
\n
\nMarguerite Durasin<\/a> kirjat palautuivat taannoin mieleeni, kun luin kirjailija Helmi Kekkosen<\/b> kiehtovaa Sivulauseita<\/a>-blogia. Sen \u00e4\u00e4rell\u00e4 muistin, ett\u00e4 omistan Durasilta yhden teoksen, jonka nimi on Kirjoitan<\/a>. <\/i>Kaivoin tuon kermanvalkoisen julkaisun kirjahyllyni sekamelskasta ja aloin lueskella rivej\u00e4, jotka ranskalaiskirjailijan kerrotaan sanelleen rakastajalleen 78-vuotiaana.<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nKyseess\u00e4 on kahteen osaan jakautuva kaunokirjallinen essee, jossa Duras pohtii virtaavalla kielell\u00e4 kirjoittamisen ihmeellisyytt\u00e4, sen vimmaa ja vaikeuksia, ep\u00e4toivoa ja voimaa.<\/p>\n\n\n\n\n
<\/a><\/td>\n<\/tr>\n
Sitaatti kirjan takakannesta. Teoksen on suomentanut Annika Idstr\u00f6m.<\/td>\n<\/tr>\n<\/tbody>\n<\/table>\n

<\/p>\n

\n<\/div>\n

Sielt\u00e4 t\u00e4\u00e4lt\u00e4 kirjan sivuilta voin tunnistaa palasia itsest\u00e4ni:<\/p><\/div>\n

\n<\/div>\n
\n“Kirjailija on outo olento. H\u00e4n on ristiriita ja mielett\u00f6myys. Kirjoittaminen on my\u00f6s sit\u00e4, ettei puhu. Se on huutamista ilman \u00e4\u00e4nt\u00e4.”<\/i><\/div>\n
\n
\n<\/div>\n
\n“Kirjoittaminen on yht\u00e4 kuin tuntematon. Ennen kirjoittamista ei tied\u00e4, mit\u00e4 aikoo kirjoittaa. T\u00e4ysin kirkkaasti sit\u00e4 ei tied\u00e4.”<\/div>\n<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nJa on my\u00f6s kohtia, joista en oikein tunnista itse\u00e4ni – esimerkiksi siit\u00e4 toteamuksesta, ett\u00e4 Duras ei koskaan soittanut pianoa yksin ollessaan. Min\u00e4 soitan mielell\u00e4ni silloin. Ja laulan (joskus my\u00f6s itse tekemi\u00e4ni lauluja). Kerran, kun t\u00e4m\u00e4 tapahtui liian my\u00f6h\u00e4\u00e4n illalla, kuulin naapurin koputtavan kattoon.<\/p>\n

<\/p>\n

\n<\/a><\/div>\n

<\/p>\n

\n<\/div>\n<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nDuras kirjoittaa my\u00f6s kirjailijan yksin\u00e4isyydest\u00e4. Toisaalta h\u00e4n tunnistaa sen vaarat, toisaalta muistuttaa sen t\u00e4rkeydest\u00e4. T\u00e4m\u00e4 kohta sai minut hieman huolestumaan:<\/div>\n
\n<\/div>\n
\n“Kirjailijan on pakko erota l\u00e4heisist\u00e4\u00e4n. H\u00e4n tarvitsee yksin\u00e4isyytt\u00e4, kirjailijan, kirjoituksen yksin\u00e4isyytt\u00e4.”<\/i><\/div>\n
\n
\nMutta kuinka suuri annos yksin\u00e4isyytt\u00e4 on v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6n, jotta syntyisi hyv\u00e4 kirja? Koen, ett\u00e4 kirjoittaessani tarvitsen my\u00f6s h\u00e4lin\u00e4\u00e4. Kohtaamisia. Ihmisi\u00e4. Iloa ja itkua. Naurua ja noloja tilanteita. Kadunkulmia ja kahvikuppeja, oikeita ja v\u00e4\u00e4ri\u00e4 sanoja, hassuja sutkauksia, halauksia, h\u00e4keltynytta hiljaisuutta, kauneutta ja rumuutta. Inspiroidun paljon enemm\u00e4n tapahtumista kuin tyhji\u00f6st\u00e4.<\/p>\n\n\n\n\n
<\/a><\/td>\n<\/tr>\n
Lighting Desing Collective Helsinki: Anonymoys. Lux Helsinki<\/td>\n<\/tr>\n<\/tbody>\n<\/table>\n<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nEn ole koskaan viihtynyt yksin. Jo lapsena tein l\u00e4ksyt olohuoneessa tai keitti\u00f6ss\u00e4, jotta voisin olla muiden perheenj\u00e4senten l\u00e4hell\u00e4. Opiskeluaikanani saatoin tavata p\u00e4iv\u00e4ss\u00e4 niin monta yst\u00e4v\u00e4\u00e4, ett\u00e4 iltaan menness\u00e4 \u00e4\u00e4neni oli k\u00e4he\u00e4.<\/p>\n

En\u00e4\u00e4 en ole samanlainen kuin silloin, mutta en viel\u00e4k\u00e4\u00e4n liiemmin nauti yksin olemisesta, ainakaan, jos sit\u00e4 kest\u00e4\u00e4 liian kauan. Kirjoitan mielell\u00e4ni paikoissa, joissa on muita ihmisi\u00e4 ja joissa kuitenkin voin keskitty\u00e4. Usein huomaan matkustavani metrolla Rytmiin naputtamaan teksti\u00e4, jotta voisin n\u00e4hd\u00e4 jonkun juovan teet\u00e4.<\/p>\n

“Yksin ei olla koskaan”<\/i>, Duraskin kirjoittaa. “Ei koskaan fyysisesti yksin. Aina ollaan jossain.<\/i>“<\/div>\n

\n<\/div>\n
\nMutta h\u00e4n kirjoittaa my\u00f6s, ett\u00e4 kirjailijat ovat yksin\u00e4isi\u00e4 olentoja “kaupungeissa, kyliss\u00e4, kaikkialla”. Jokaisen kirjoittajan yksin\u00e4isyys lienee erilaista: jotkut voivat olla erakkoja, toiset hyvinkin sosiaalisia, kolmannet silt\u00e4 v\u00e4lilt\u00e4. Yksin\u00e4isyys voi ilmet\u00e4 vaikkapa ulkopuolisuuden tunteena, tarkkailijan asemana; olona siit\u00e4, ett\u00e4 on el\u00e4nyt l\u00e4pi jotakin sellaista, josta ei osaa tai halua puhua.<\/p>\n\n\n\n\n
<\/a><\/td>\n<\/tr>\n
Marguerite Duras (1914-1996)<\/td>\n<\/tr>\n<\/tbody>\n<\/table>\n

\nEhk\u00e4 parasta olisi, jos hulinan ja hiljaisuuden v\u00e4lille l\u00f6ytyisi jonkinlainen tasapaino.<\/p>\n

L\u00f6ysin Durasin teoksesta paljon viisaita lauseita, joita olen miettinyt viimeistelless\u00e4ni seuraavaa kirjaani<\/a>. Yhdess\u00e4 novellissa oli er\u00e4\u00e4nlainen sitke\u00e4 solmukohta, johon aina takerruin ja jota en ensin onnistunut avaamaan. Siksi oli ilahduttavaa lukea n\u00e4m\u00e4 Durasin lauseet:<\/div>\n

\n
<\/i><\/div>\n

“Jokaisessa kirjassa on vaikea kohta, jota kirjailija ei voi kiert\u00e4\u00e4. Ja h\u00e4nen on teht\u00e4v\u00e4 p\u00e4\u00e4t\u00f6s antaa tuon virheen olla, jotta j\u00e4ljelle j\u00e4isi aito ja valehtelematon kirja.”<\/i>
\n
<\/i>T\u00e4st\u00e4 kehotuksesta huolimatta en malttanut olla tekem\u00e4tt\u00e4 kyseiseen novelliin joitakin korjauksia, sen j\u00e4lkeen kun olin oivaltanut sen ytimen. Teksti meni parempaan suuntaan sek\u00e4 minun ett\u00e4 kustannustoimittajani mielest\u00e4.<\/p>\n

Mutta ehk\u00e4 kirjaan on j\u00e4\u00e4nyt jokin toinen tarpeellinen virhe, jota en ole edes huomannut. Toivotaan niin.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

En kovin usein lue kirjoja uudelleen – mutta joskus palaan johonkin teokseen…<\/p>\n","protected":false},"author":70,"featured_media":230,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[71,234,393,395,501,739,914],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":4,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/51\/2015\/06\/duras-yellow.jpg","blog_id":51},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/51\/2015\/06\/duras-yellow.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/44"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/users\/70"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/comments?post=44"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/44\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3616,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/44\/revisions\/3616"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/media\/230"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/media?parent=44"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/categories?post=44"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/tags?post=44"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}