{"id":4634,"date":"2020-04-19T20:11:01","date_gmt":"2020-04-19T17:11:01","guid":{"rendered":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/?p=4634"},"modified":"2020-04-19T23:14:29","modified_gmt":"2020-04-19T20:14:29","slug":"paluu-venetsialaisiin","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/paluu-venetsialaisiin\/","title":{"rendered":"Paluu Venetsialaisiin"},"content":{"rendered":"

T\u00e4m\u00e4 on tarina kolmesta sisaresta.<\/em><\/p>\n

Siit\u00e4, mik\u00e4 yhdisti ja mik\u00e4 erotti heid\u00e4t.<\/em><\/p>\n

Miten he nauroivat samoille asioille ja miten yksin\u00e4isi\u00e4 he salaa olivat.<\/em><\/p>\n

N\u00e4ill\u00e4 sanoilla alkaa viides kirjani, romaani nimelt\u00e4\u00a0Venetsialaiset<\/a><\/em>. Tuntuu kuin teos olisi ilmestynyt melko \u00e4skett\u00e4in, vaikka julkaisusta on jo vajaat kaksi vuotta.<\/p>\n

Ajan hurjasta kiitolaukasta tulee hakematta mieleen Charles Bukowskin runokokoelman nimi The Days Run Away Like Wild Horses Over the Hills<\/em>, jonka Seppo Lahtinen<\/strong> on kauniisti suomentanut: P\u00e4iv\u00e4t karkaavat kuin villit hevoset yli vuorten<\/em>.<\/p>\n

Niin ne tosiaan karkaavat.<\/p>\n

\"\"
Kirjailijan ja Venetsialaisten ensikohtaaminen Otavalla. KUVA: Aleksi P\u00f6yry<\/figcaption><\/figure>\n

Torstaina 9. elokuuta 2018 sain kustannustoimittajaltani viestin, jossa h\u00e4n kertoi romaanin l\u00e4mpim\u00e4iskappaleen saapuneen Otavalle. Tein Rytmist\u00e4 k\u00e4sin pari puhelinsoittoa ja py\u00f6r\u00e4ilin l\u00e4hestulkoon silt\u00e4 istumalta Uudenmaankadulle, hihattomassa paidassani ja kukikkaissa leggingsseiss\u00e4 (joita toisinaan k\u00e4ytin my\u00f6s joogatessa). Asustani saattoi helposti p\u00e4\u00e4tell\u00e4, ett\u00e4 en ollut valmistautunut kustantamok\u00e4yntiin sin\u00e4 p\u00e4iv\u00e4n\u00e4.<\/p>\n

Mutta tuo pieni yksityiskohta unohtui heti, kun sain kirjan k\u00e4siini.<\/p>\n

Jo samana iltana vein romaanini ulos j\u00e4\u00e4tel\u00f6lle. Mieheni kuvasi minusta ja kirjastani videon, jossa pitelen j\u00e4\u00e4tel\u00f6t\u00f6tter\u00f6\u00e4 kuin tv-toimittaja mikrofonia (video on yh\u00e4 n\u00e4ht\u00e4viss\u00e4\u00a0Instagram-tilini<\/a> kohokohdissa, osastossa “Minun kirjani”).<\/p>\n

\u00c4skett\u00e4in aloin selailla Venetsialaisia uudestaan, sill\u00e4 huomenna maanantaina teen el\u00e4m\u00e4ni ensimm\u00e4isen virtuaalisen kirjastovierailun\u00a0Lahden kaupunginkirjaston<\/a> Instagram-livess\u00e4 (klo 13-14). Venetsialaiset on ollut kirjaston huhtikuun lukupiirikirjana, ja keskustelen kirjastonhoitaja Maisku Myllym\u00e4en<\/strong> kanssa muun muassa romaanin syntymisest\u00e4, kirjan ty\u00f6st\u00e4misprosessista sek\u00e4 kirjoittamisesta ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n.<\/p>\n

\"\"
Venetsialaisten kannessa on Rauha M\u00e4kil\u00e4n maalaus Hardbody. Kannen on suunnitellut Piia Aho.<\/figcaption><\/figure>\n

Venetsialaisten kirjoitusprosessi oli aivan omanlaisensa kokemus. Jokainen kirja on oma yksil\u00f6ns\u00e4, omien lakiensa mukaisesti etenev\u00e4 kokonaisuutensa. Ik\u00e4\u00e4n kuin huomisen johdantona voin todeta, ett\u00e4 Venetsialaisia tehdess\u00e4ni kokeilin itselleni uutta kertojaratkaisua: kirjoittaa romaani kokonaan h\u00e4n-muodossa. Ensin olin naputellut k\u00e4sikirjoitusta noin 60 liuskaa min\u00e4kertojan n\u00e4k\u00f6kulmasta – mutta pian kyll\u00e4styin tuohon turvalliseen \u00e4\u00e4neen, jota olin jo monessa kirjassani k\u00e4ytt\u00e4nyt.<\/p>\n

Oli aika kokeilla jotakin muuta.<\/p>\n

\"\"
Venetsialaiset py\u00f6r\u00e4n jopparilla. (Pohjanmaalla puhutaan “tarakan” sijaan jopparista).<\/figcaption><\/figure>\n

Venetsialaisissa on kaikkitiet\u00e4v\u00e4 kertoja, joka pystyy kurkistamaan vuorollaan kunkin sisaren tajuntaan. V\u00e4lill\u00e4 ollaan Elinan p\u00e4\u00e4n sis\u00e4ll\u00e4, v\u00e4lill\u00e4 Paulan, ja v\u00e4lill\u00e4 k\u00e4yd\u00e4\u00e4n Iiriksen lapsuudessa. Hain romaania varten inspiraatiota muun muassa vanhoista klassikoista kuten E.M. Forsterin kirjoista Talo jalavan varjossa<\/em> ja Hotelli Firenzess\u00e4<\/em>.<\/p>\n

Mielest\u00e4ni h\u00e4n-muodossa kirjoittaminen on vaikeampaa kuin min\u00e4kertojan k\u00e4ytt\u00e4minen. Koen, ett\u00e4 min\u00e4-muodossa p\u00e4\u00e4sen helpommin kertojan p\u00e4\u00e4n sis\u00e4\u00e4n – min\u00e4 ik\u00e4\u00e4n kuin olen jo siell\u00e4<\/em>.<\/p>\n

H\u00e4n-kertojaa k\u00e4ytt\u00e4ess\u00e4 joutuu puolestaan l\u00e4p\u00e4isem\u00e4\u00e4n jonkin n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6m\u00e4n muurin, jota on vaikea sanallistaa. T\u00e4m\u00e4 on siis vain minun kokemukseni. Voi olla, ett\u00e4 joku toinen kirjailija kokee asian aivan eri tavalla.<\/p>\n

\"\"
Ajatuksia.<\/figcaption><\/figure>\n

Olin pel\u00e4nnyt, ett\u00e4 kustantamossa jotenkin h\u00e4mmennytt\u00e4isiin t\u00e4st\u00e4 uudesta kertojakokeilustani, joka oli minulle henkil\u00f6kohtaisesti hyvin mullistava aluevaltaus. Mutta yll\u00e4tyksekseni kukaan ei kommentoinut asiaa, ennen kuin otin sen itse puheeksi.<\/p>\n

“Onko muuten ok, ett\u00e4 m\u00e4 k\u00e4yt\u00e4n h\u00e4n-muotoa t\u00e4ss\u00e4 kirjassa?”<\/p>\n

Tarkkailin silm\u00e4 kovana kustannusvirkailijoitten ilmeit\u00e4.<\/p>\n

“On”, palaveriin osallistuneet sanoivat mutkattomasti. H\u00e4n-muoto toimi kaikkien mielest\u00e4 oikein hyvin.<\/p>\n

Siemaisin teet\u00e4 hymyillen. He tuskin pystyiv\u00e4t arvaamaan, miten suuri helpotus heid\u00e4n vastauksensa minulle oli.<\/p>\n

\"\"
Kirja ja min\u00e4. KUVA: Aleksi P\u00f6yry.<\/figcaption><\/figure>\n

Viime viikonloppuna k\u00e4velin puolisoni kanssa ohi Caf\u00e9 Caruselin, joka sijaitsee Eiran rannassa meren rannalla. Yht\u00e4kki\u00e4 muistin,\u00a0kuinka yhten\u00e4 kes\u00e4n\u00e4 – ehk\u00e4 kes\u00e4ll\u00e4 2016 – olin istunut tuon samaisen kahvilan terassilla ja kirjoittanut Venetsialaisia. Oli niin l\u00e4mmint\u00e4, ett\u00e4 saattoi istua ulkona, yll\u00e4ni oli kenties se tuttu raitainen T-paita, josta pidin paljon, ja p\u00e4\u00e4ss\u00e4ni keltaiset aurinkolasit, mieless\u00e4ni aavistuksia tulevista lauseista.<\/p>\n

\"\"
Terassilla.<\/figcaption><\/figure>\n

Ehk\u00e4 mukanani oli tietokoneen lis\u00e4ksi\u00a0Monika Fagerholmin<\/strong> romaani\u00a0Ihanat naiset rannalla<\/em>, joka inspiroi minua suuresti ja jota tuolloin luin l\u00e4pi toista tai kolmatta kertaa.<\/p>\n

Muistan tarkalleen jopa luvun, jota silloin kirjoitin Venetsialaisia varten: vuoteen 1999 sijoittuvan takauman, jossa juhlitaan romaanin is\u00e4n 50-vuotissyntym\u00e4p\u00e4iv\u00e4\u00e4. Luku p\u00e4\u00e4ttyy n\u00e4ihin sanoihin: “Is\u00e4 sytytt\u00e4\u00e4 sikarin ja odottaa Iirist\u00e4. H\u00e4n ei sano sit\u00e4 \u00e4\u00e4neen, mutta h\u00e4n odottaa.”<\/em><\/p>\n

Kirjoittaja, bloggaaja ja valokuvaaja Stella Harasekin <\/strong>taannoinen blogiteksti<\/a> p\u00e4\u00e4ttyy lauseisiin, joihin voin hyvin samaistua:\u00a0“Kaikki on siirtynyt hitaammalle vaihteelle. Me kaikki odotamme. Kuka mit\u00e4kin.”<\/p>\n

\"\"
Havaintoja.<\/figcaption><\/figure>\n

Min\u00e4 odotan, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4sen taas Caf\u00e9 Caruselin kes\u00e4terassille, istumaan ihmisten keskelle lyhythihaisessa paidassa ja kirjoittamaan kirjaa. Tai vain nauttimaan ja olemaan. Juomaan kermatoffeeteet\u00e4 hunajan kera. Lukemaan hyv\u00e4\u00e4 romaania, joka t\u00e4ytt\u00e4\u00e4 koko kehon luovalla energialla.<\/p>\n

Ja ehk\u00e4p\u00e4 odotan my\u00f6s, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4sen taas jonakin elokuun y\u00f6n\u00e4 juhlimaan venetsialaisia. Tapahtuukohan se t\u00e4n\u00e4 vuonna? Juhlimmeko yhdess\u00e4 sit\u00e4,\u00a0ett\u00e4 on ollut kes\u00e4, ett\u00e4 on ollut aurinkoa ja lakritsij\u00e4\u00e4tel\u00f6\u00e4 ja juhannusruusuja pensaissa?<\/p>\n

Juhlimmeko sit\u00e4, ett\u00e4 on ollut kirkkaita, valoisia p\u00e4ivi\u00e4 laiturilla\u00a0– kunnes illat taas pitenev\u00e4t?<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

T\u00e4m\u00e4 on tarina kolmesta sisaresta. Siit\u00e4, mik\u00e4 yhdisti ja mik\u00e4 erotti heid\u00e4t.…<\/p>\n","protected":false},"author":70,"featured_media":4642,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[1131,125,320,1129,591,1128,688,1130,779,885],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":0,"category":"kulttuuri","themes":["kirjallisuus","taide","kulttuurikolumni"],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/51\/2020\/04\/taina-ja-venetsialaiset.jpg","blog_id":51},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/51\/2020\/04\/taina-ja-venetsialaiset.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/4634"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/users\/70"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/comments?post=4634"}],"version-history":[{"count":25,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/4634\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":4662,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/4634\/revisions\/4662"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/media\/4642"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/media?parent=4634"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/categories?post=4634"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/tags?post=4634"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}