{"id":48,"date":"2014-12-21T14:58:00","date_gmt":"2014-12-21T12:58:00","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/minakertoja\/vuodenajat-kuin-tuttava\/"},"modified":"2018-02-28T09:42:58","modified_gmt":"2018-02-28T07:42:58","slug":"vuodenajat-kuin-tuttava","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/vuodenajat-kuin-tuttava\/","title":{"rendered":"Vuodenajat kuin tuttavat"},"content":{"rendered":"
\nT\u00e4n\u00e4\u00e4n tapahtui jotakin todella erikoista: kun katsoin ikkunasta ulos, satoi lunta.<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nHelsinki on siis vihdoin hoksannut, ett\u00e4 joulu on tulossa.<\/p>\n
\n<\/a><\/div>\n

<\/div>\n

\n<\/div>\n
\nOlen viime aikoina lukenut Mirkka Rekolan<\/b> runokokoelmaa Min\u00e4 rakastan sinua min\u00e4 sanon sen kaikille <\/i>(1972\/1998). Sen puhtaanvalkoiset kannet ja kuulaat s\u00e4keet tuovat aina mieleeni lumen, ja talven.<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nRunot ovat usein lyhyit\u00e4, tiiviiseen tilaan taiottuja ajatuksia. Kokoelmassa tarkkaillaan vuodenaikoja ja kaupunkia niiden keskell\u00e4, lumihiutaleita jotka sulavat narsissien ja keh\u00e4kukkien tielt\u00e4. V\u00e4lill\u00e4 vuodenaikoja kuvaillaan tuttaviksi, jotka istuvat kesken\u00e4\u00e4n samassa p\u00f6yd\u00e4ss\u00e4, v\u00e4lill\u00e4 ne k\u00e4\u00e4nt\u00e4v\u00e4t selk\u00e4ns\u00e4 ja ”supattelevat nelisin”:<\/div>\n
\n<\/div>\n
\n”<\/i>(–) <\/i><\/div>\n
\nVoi kaikki vuodenajat,<\/i><\/div>\n
\n                    odotanko min\u00e4 viel\u00e4<\/i><\/div>\n
\nett\u00e4 sielt\u00e4 olan yli t\u00e4nne<\/i><\/div>\n
\nlent\u00e4isi jokin kukka.”<\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\n<\/div>\n
\n<\/div>\n
\n<\/a><\/div>\n
\n<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nEnsimm\u00e4isen kerran luin Rekolaa yliopistossa kotimaisen kirjallisuuden lyriikkakurssilla. Muistan, ett\u00e4 opettaja piti paljon h\u00e4nen runoistaan, ja keskustelimme niist\u00e4 yhdess\u00e4. (Tai siis: muut keskustelivat, min\u00e4 kuuntelin. Selvisin koko seitsem\u00e4n vuoden yliopistoajasta viittaamatta kertaakaan).<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nTuolta kurssilta painuivat mieleeni s\u00e4keet kokoelmasta Tuulen viime vuosi<\/i> (1974): ”Kuva silmiss\u00e4; sill\u00e4 tavalla olette t\u00e4\u00e4ll\u00e4\/ Ket\u00e4 kukaan ei katso, katoaa.”<\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nLuultavasti tuon kurssin innoittamana ostin aikoinaan Rekolan Min\u00e4 rakastan sinua -kokoelman. Ja varmasti my\u00f6s otsikon vuoksi. Sill\u00e4 rakkaudesta on kyse, t\u00e4ss\u00e4kin kirjassa. Kokoelman suosikkirunoni on vain kolmen rivin mittainen, elliptinen ja avoin. Silti siin\u00e4 on niin paljon:<\/div>\n
\n<\/div>\n
\n”Rantakadulla<\/i><\/div>\n
\nkun vanha pariskunta kulki v\u00e4litsemme<\/i><\/div>\n
\nmin\u00e4 aioin sanoa sen sinulle.”<\/i>
\n
<\/i><\/div>\n
\n
<\/i><\/div>\n
\n<\/a><\/div>\n
\n
<\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n
\nSyksyll\u00e4 2011 Helsingin Sanomissa ilmestyi Mirkka Rekolan hieno 80-vuotishaastattelu<\/a>. Juttu julkaistiin uudelleen t\u00e4m\u00e4n vuoden helmikuussa Rekolan kuolinuutisen yhteydess\u00e4.<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nHaastattelussa runoilija toteaa, ett\u00e4 h\u00e4nen matkansa on ollut ”pitk\u00e4 ja kummallinen”. H\u00e4n alkoi l\u00f6yt\u00e4\u00e4 oman ajattelunsa juuri Min\u00e4 rakastan sinua -kokoelmaa kirjoittaessaan.<\/div>\n
\n<\/div>\n
\nAina kaikki eiv\u00e4t ymm\u00e4rt\u00e4neet h\u00e4nen runouttaan. Haastattelusta j\u00e4i mieleeni etenkin yksi lause, joka henkii toivoa. N\u00e4m\u00e4 sanat tuntuvat t\u00e4rkeilt\u00e4 varsinkin nyt, kun viimeistelen omaa kirjaani:<\/div>\n
\n<\/div>\n
\n”Luotin siihen, ett\u00e4 jos min\u00e4 osaan ilmaista, jossain on joku, joka osaa lukea.”<\/i><\/div>\n
\n<\/div>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

T\u00e4n\u00e4\u00e4n tapahtui jotakin todella erikoista: kun katsoin ikkunasta ulos, satoi lunta. Helsinki…<\/p>\n","protected":false},"author":70,"featured_media":261,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[311,485,526,531,699,787,857,895],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":2,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/51\/2015\/06\/talvikuva.jpg","blog_id":51},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/51\/2015\/06\/talvikuva.jpg","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/48"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/users\/70"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/comments?post=48"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/48\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3620,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/48\/revisions\/3620"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/media\/261"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/media?parent=48"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/categories?post=48"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/tags?post=48"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}