{"id":923,"date":"2015-07-17T18:49:44","date_gmt":"2015-07-17T15:49:44","guid":{"rendered":"http:\/\/blogit.image.fi\/minakertoja\/?p=923"},"modified":"2018-02-28T09:42:47","modified_gmt":"2018-02-28T07:42:47","slug":"berliinilaisesta-teatterista-loytyi-timantti","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/berliinilaisesta-teatterista-loytyi-timantti\/","title":{"rendered":"Berliinil\u00e4isest\u00e4 teatterista l\u00f6ytyi timantti"},"content":{"rendered":"

”Wherever you may wander, wherever you may roam, always keep a diamond in your mind.”<\/p>\n

-Tom Waits: Diamond In Your Mind<\/p><\/blockquote>\n

Lupasin viimeksi kertoa, miten selvisin j\u00e4\u00e4ty\u00e4ni Berliiniin yksin.<\/p>\n

En p\u00e4\u00e4st\u00e4nyt itse\u00e4ni helpolla. Soitin alkajaisiksi Deutsches Theateriin ja tilasin itselleni teatteriliput. Saksaksi. Luit oikein, saksaksi. Se oli valtava onnistumisen el\u00e4mys.<\/p>\n

\"katutaidetta<\/a>
Sein\u00e4maalaus ”kotikadullani”.<\/figcaption><\/figure>\n

Iltap\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 matkustin metrolla Potsdamer Platzille, harhailin valtavan Sony Centerin edess\u00e4 ja katselin ymp\u00e4rilleni. Tuo kupolirakennus ravintoloineen ja elokuvateatterineen oli mainittu opaskirjassani Top 10 Berliini<\/em>. Joku viisikymppinen nainen l\u00e4hestyi minua h\u00e4mmentynyt ilme kasvoillaan. Hetken luulin, ett\u00e4 h\u00e4nell\u00e4 oli jokin ongelma.<\/p>\n

”I’m sorry, but your skirt is a little…”<\/p>\n

Selvisi, ett\u00e4 olin k\u00e4vellyt tyllihame korvissa varmaan puolentoista tunnin ajan. H\u00e4n kiersi taakseni ja korjasi helmojeni asentoa.<\/p>\n

”If girls don’t help each other…”, h\u00e4n sanoi amerikkalaisella aksentilla ja hymyili.<\/p>\n

Sitten h\u00e4n oli poissa, kuin hyv\u00e4 haltiatar.<\/p>\n

Illalla oli vuorossa teatteri,\u00a0Georg B\u00fcchnerin <\/strong>(1813-1837) Woyzeck.\u00a0<\/em>Valitettavasti en ehtinyt en\u00e4\u00e4 menn\u00e4 takaisin residenssiin vaihtamaan vaatteita – mutta en my\u00f6sk\u00e4\u00e4n voinut menn\u00e4 hienoon teatteriin paidassa, jossa luki ”I’m with the band”. Juoksin paniikissa Mall of Berlin -ostoskeskukseen, jossa oli l\u00e4hes 300 liikett\u00e4, ja onnistuin jotenkin l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n edullisen vaatekaupan. Ostin yksinkertaisen mustan paidan sek\u00e4 suuren smaraginvihre\u00e4n kaulakorun, joka oli kuin suoraan helleenien ajalta.<\/p>\n

\"Deutsches<\/a>
Deutsches Theater.<\/figcaption><\/figure>\n

L\u00e4mpi\u00f6ss\u00e4 tajusin, ett\u00e4 en muistanut Woyzeckin tarinasta mit\u00e4\u00e4n, eik\u00e4 k\u00e4nnyk\u00e4ss\u00e4ni ollut netti\u00e4. Soitin kotiin. Esitys alkaisi kahdeksan minuutin p\u00e4\u00e4st\u00e4, syd\u00e4meni hakkasi tihe\u00e4sti kuin rumpu.<\/p>\n

”Voiks\u00e4 \u00e4kki\u00e4 googlata, mist\u00e4 Woyzeck kertoo?”<\/p>\n

”Mik\u00e4?”<\/p>\n

Yritin tavata Woyzeckia monta kertaa, mutta siihen meni liian kauan aikaa. Lopetimme puhelun. Sain lopulta teksiviestill\u00e4 vastauksen, joka oli poimittu Wikipediasta<\/a>:<\/p>\n

”Woyzeck deals with the dehumanising effects of doctors and the military on a young man’s life. It is often seen as \u00a0’working class’ tragedy, though it can also be viewed as having another dimension, portraying the ’perennial tragedy of human jealousy’.”<\/em><\/p>\n

\"woyzeck<\/a>
Woyzeckin ohjelmalehtinen. Kannen piirros: Marcel van Eeden.<\/figcaption><\/figure>\n

Esityksen avasi sirkustireht\u00f6\u00f6rin n\u00e4k\u00f6inen mies, joka asteli lavalle pitk\u00e4t hiukset harteilla hapsottaen. Pian n\u00e4ytt\u00e4m\u00f6lle kopsutteli my\u00f6s valtava hevonen, jota kannattelivat naisen kapeat s\u00e4\u00e4ret. Hevonen hirnahteli yleis\u00f6\u00f6n, jotkut nauroivat.<\/p>\n

”Das ist Kunst!” mies hohotti. Sitten h\u00e4n alkoi laulaa.<\/p>\n

Mit\u00e4h\u00e4n t\u00e4st\u00e4 tulee, ajattelin.<\/p>\n

Mutta jo toisessa kohtauksessa Woyzeckin tarina p\u00e4\u00e4si k\u00e4yntiin. Se tuntui alusta asti tutulta, olin varmaankin lukenut sen opiskeluaikoina.\u00a0Jorinde Dr\u00f6sen<\/strong>\u00a0ohjaama n\u00e4ytelm\u00e4\u00a0kertoo k\u00f6yh\u00e4st\u00e4 saksalaisesta sotilaasta Franz Woyzeckista (Moritz Grove<\/strong>), joka yritt\u00e4\u00e4 hankkia lis\u00e4tuloja pienelle perheelleen muun muassa osallistumalla Tohtorin (Helmut Mooshammer<\/strong>) suorittamiin l\u00e4\u00e4ketieteellisiin kokeisiin. Herkk\u00e4 Woyzeck k\u00e4rsii henkisist\u00e4 ongelmista, kuulee \u00e4\u00e4ni\u00e4 ja n\u00e4kee n\u00e4kyj\u00e4. Kun h\u00e4nen suuri rakkautensa Marie (Maren Eggert<\/strong>) ihastuu toiseen mieheen, eloisaan rykmentinrumpaliin (Christoph Franken<\/strong>), Woyzeck romahtaa.<\/p>\n

”Jokainen ihminen on kuilu, py\u00f6rrytt\u00e4\u00e4 kun sinne katsoo”, Woyzeck sanoo. Ehk\u00e4 juuri tuohon lauseeseen kiteytyy esityksen voimakkain sanoma. Kukaan ei ole t\u00e4ydellinen, jokaisella on omat heikkoutensa, omat pime\u00e4t puolensa.<\/p>\n

Vasta teatterisalissa tajusin, ett\u00e4 olin tullut katsomaan musiikkin\u00e4ytelm\u00e4\u00e4. Lavan takaosassa oli b\u00e4ndi, ja kohtauksia rytmittiv\u00e4t Tom Waitsin<\/strong> kappaleet, jotka n\u00e4yttelij\u00e4t lauloivat englanniksi ja joiden lyriikat s\u00e4estiv\u00e4t juonenk\u00e4\u00e4nteit\u00e4. Parhaiten mieleeni j\u00e4iv\u00e4t laulut\u00a0Diamond In Your Mind<\/a> ja All the World Is Green<\/a>, joista j\u00e4lkimm\u00e4inen kuvasi koskettavasti syd\u00e4nsurua ja kaipuuta menneisiin aikoihin.<\/p>\n

Luin ohjelmalehtisest\u00e4, ett\u00e4 Robert Wilsonin<\/strong>,\u00a0Tom Waitsin ja\u00a0Kathleen Brennanin<\/strong>\u00a0ty\u00f6st\u00e4m\u00e4 Woyzeck-<\/em>musikaali sai ensi-iltansa jo vuonna 2000 K\u00f6\u00f6penhaminassa. Kaksi vuotta my\u00f6hemmin Tom Waits julkaisi levyn Blood Money<\/em>, jossa oli mukana suurin osa musikaalin kappaleista. Ne tekiv\u00e4t minuun vaikutuksen herkkyydell\u00e4\u00e4n ja kauniilla melodioillaan.<\/p>\n

\"Woyzeck<\/a>
Woyzeckin ohjelmalehtinen. N\u00e4yttelij\u00f6iden kuva: Arno Declair<\/figcaption><\/figure>\n

Olen iloinen, ett\u00e4 ymm\u00e4rsin n\u00e4ytelm\u00e4st\u00e4 suurimman osan, vaikka olen viimeksi k\u00e4ynyt Saksassa nelj\u00e4toista vuotta sitten – ja germaanisen filologiankin opinnoista on vier\u00e4ht\u00e4nyt aikaa. My\u00f6hemmin sain kuulla, ett\u00e4 Deutsches Theater on ilmeisesti tunnettu n\u00e4yttelij\u00f6iden hyv\u00e4st\u00e4 artikulaatiosta. Ja ehk\u00e4 yst\u00e4v\u00e4llinen lipunmyyj\u00e4 oli tarkoituksella plaseerannut minut l\u00e4helle lavaa, jotta saisin puheesta paremmin selv\u00e4\u00e4.<\/p>\n

N\u00e4ytelm\u00e4n traaginen loppu liikutti minua – mutta yht\u00e4 paljon minua liikutti se, ett\u00e4 esityksen raaimassa, pelottavimmassa kohtauksessa vieress\u00e4ni istunut mies otti puolisoaan k\u00e4dest\u00e4.<\/p>\n

Esityksen j\u00e4lkeen istahdin hetkeksi teatteriravintolaan ja tilasin saksalaisen lempijuomani apfelschorlen. Lueskelin opaskirjaa ja p\u00e4\u00e4tin, ett\u00e4 seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 menisin katsomaan Salvador Dali<\/a> -n\u00e4yttelyn, jonka ohi olin jo kerran k\u00e4vellyt. Kun astuin ulos teatterista, satoi. Kadut olivat kiilt\u00e4vi\u00e4 ja mustia, repussani oli vaihtokeng\u00e4t ja rypistynyt metrokartta.<\/p>\n

Lopulta l\u00f6ysin ravintolan, josta kajasti kotoisaa valoa. Nuori hymyilev\u00e4 tarjoilija toi minulle l\u00e4mmint\u00e4 tomaattikeittoa ja leip\u00e4\u00e4 suoraan uunista. Tom Waitsin s\u00e4velet kaikuivat yh\u00e4 mieless\u00e4ni, kun suunnittelin tulevia p\u00e4ivi\u00e4.<\/p>\n

”The moon is yellow silver<\/i><\/p>\n

Oh the things that summer brings”<\/em><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

”Wherever you may wander, wherever you may roam, always keep a diamond…<\/p>\n","protected":false},"author":70,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"footnotes":""},"categories":[6,19,26],"tags":[54,108,141,142,207,498,648,801,839,904],"acf":[],"platta":{"numLikes":0,"numComments":2,"category":null,"themes":[],"commercial_partner":null,"thumbnail":"https:\/\/blogit-cdn.a-lehdet.fi\/uploads\/sites\/51\/2015\/07\/katutaidetta-kotikadullani-berliini-1-768x1024.jpg","blog_id":51},"jetpack_featured_media_url":"","_links":{"self":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/923"}],"collection":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/users\/70"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/comments?post=923"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/923\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":3563,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/posts\/923\/revisions\/3563"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/media?parent=923"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/categories?post=923"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/blogit.apu.fi\/minakertoja\/api\/wp\/v2\/tags?post=923"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}