Hyödyllisiä sijaistoimintoja romaanikirjailijalle

Elokuussa ilmestyvä romaanini Venetsialaiset on jo edennyt siihen pisteeseen, että olen saanut luettavakseni kirjan vedokset.

Kävin torstaina Otavalla ja koskettelin tuota puhtaanvalkoista pinkkaa kuin jotakin arvokasta pergamenttia 200-luvulta eKr.

Lähtiessäni törmäsin tuttuun Otavan kirjakaupan myyjään, joka ikuisti minut vedosteni kanssa:

Minä ja rakkaat paperini. KUVA: Sanna Kuronen

Viime päivinä olen tutkaillut vedoksia lyijykynän sekä näkymättömän suurennuslasin kera. Tässä toimessa olen tarvinnut runsaasti deodoranttia.

Tähän mennessä olen lukenut oman käsikirjoitukseni jo niin monta kertaa, että en enää ole sataprosenttisen varma, mikä korjaus kannattaa tehdä, mikä ei. Tietokoneessani on tällä hetkellä noin 46 Venetsialaiset-nimistä tiedostoa, joten oma romaanini ei enää tarjoa minulle lukijana kovinkaan suuria yllätyksiä.

Joinakin päivinä pystyn ahmaisemaan tekstiäni jopa 100 sivun verran, joinakin päivinä vain 30 liuskaa.

Joskus kehittelen mitä erilaisempia sijaistoimintoja, jotta pääsisin pitämään käsikirjoituksesta kätevästi taukoa. Tämä on varmasti monelle kirjailijalle tuttua.

Käsikirjoitusliuskat kaunistavat yhä kotiani.

Alla olen listannut joitakin hyväksi havaittuja aktiviteetteja, joita voin suositella kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille ihmisille, etenkin romaanitaiteen tekijöille.

1. Mene suihkuun ja pysy siellä. Pese hiuksesi tarkasti. Harjoittele puheen pitämistä kirjanjulkkareita varten samalla kun ajelet säärikarvasi.

2. Pukeudu. Leikittele. Kokeile erilaisia asuja, joita voisit käyttää esimerkiksi julkkareissa tai muissa kivoissa juhlissa. Valitse vaatteita, joissa sinun on mahdollista tuntea itsesi nuoreksi ja viehättäväksi. Suosittelen festarihattuja, haaremihousuja, tiukkoja mustia paitoja. Myös paljetein koristellut vaatteet toimivat.

(Elizabeth Gilbert suosittelee Big Magic -kirjassaan puhdistautumista ja pukeutumista siksi, että hän pitää tällaisia eleitä loistavina luovuuden herättelijöinä, viitaten Lawrence Sternen Tristram Shandy -romaaniin. Tästä kirjoitinkin yhdessä aiemmassa postauksessani.)

3. Kuuntele musiikkia ja tanssi villisti ympäri asuntoasi. Parhaiksi havaittuja kappaleita tähän tarkoitukseen ovat Lady Gagan Poker Face, Paradision Bailando, Gwen Stefanin What You Waiting For sekä Evelinan Tornado.

4. Ota itsestäsi selfieitä eri paikoissa kotoasi. Voit esimerkiksi istua rennosti tiskipöydälle, pitää kädessäsi jotakin romaania ja julkaista onnellisen kuvan Instagramissa. Sopii toivoa, että joku entinen heilasi – esim. se joka ei koskaan rakastunut sinuun – näkee kuvan ja ärsyyntyy.

5. Lue jotakin, äläkä vain pitele kirjaa kädessäsi valokuvissa. Avaa jokin sellainen kaunokirjallinen teos, joka auttaa sinut unohtamaan ne kaksi hankalaa lausetta omassa romaanissasi – ja joka muistuttaa taiteen merkityksestä universumissa. Myös Anna-Leena Härkönen kirjoittaa kolumnissaan Työn orjat (kokoelmassa Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia), että kirjallisuuden lukeminen antaa voimaa kirjoitusprosessin aikana.

6. Soita ystävällesi ja kerro kaikki. Mutta vältä puhumasta romaanistasi, sillä kyseinen keskustelu saattaa sinut jälleen huolestuneeseen tilaan.

7. Tee fysioterapeutin määräämää kuminauhatreeniä, jonka on tarkoitus parantaa istumatyön laukaisema niska-olkavarsioireyhtymäsi.

8. Kokkaa hyvää ruokaa, jos osaat. Kaikki eivät osaa. Syö jotakin, vaikka vain yksi juustonpala.

9. Itke, jos pystyt.

10. Surffaile sosiaalisessa mediassa ja tutkaile, mitä kaikkea kiinnostavat ja huolettomat ihmiset tekevät vapaa-ajallaan. Murehdi juhlia ja tapahtumia, joihin sinua ei ole (vahingossa!) kutsuttu. Vahinkoja sattuu.

11. Mene kävelylle ja hengitä syvään, ihastele kukkia jotka näyttävät niin pirteiltä ja iloisilta kesäauringossa.

12. Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet. Rakasta jopa kivistävää alaselkääsi, joka meni pilalle jo silloin kun olit 23-24-vuotias ja kirjoitit esikoiskirjaasi selkä kyyryssä, vasen polvi suussa.

13. Osta raikasta limsaa ja juo sitä.

14. Kirjoita blogipostaus.

 

Ja sitten: palaa takaisin sorvin ääreen.

Tai katso elokuva.

kulttuuri taide kirjallisuus
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *