Kirjailijan sohvaelämä pursuaa pukudraamaa, Pariisia, rakkautta ja anarkiaa

Loppuvuodesta 2020 minulla oli intensiivinen kausi uuden romaanini parissa. Tein käsikirjoitukseen vimmaisia viilauksia, jotta ehtisin näyttämään kustannustoimittajalle uuden version ennen joulua.

Samalla kommentoin kansiehdotuksia ja kyselin mielipidettä muutamilta läheisiltä ja ystäviltä. Romaanin esittelytekstiäkin tuijotin symbolisen suurennuslasin läpi, vaikkakin jo tekstin ensimmäinen versio oli erittäin hyvä. Silti jäin vielä miettimään mahdollisia synonyymeja jollekin yksittäiselle sanalle.

”Onkohan kukaan muu näin tarkka”, kysyin toimittajaltani kainalot hikisinä.

Onneksi en kuulemma ole ainoa.

Kirjoitusprosessin keskellä huomasin, että mitä syvemmälle uppouduin omaan romaaniini, sitä vähemmän jaksoin lukea muiden kirjoja. Tällaisia kausia minulle tulee silloin tällöin, etenkin niinä aikoina, kun käsikirjoitus on jo edennyt melko pitkälle ja vaatii erityistä tarkkuutta ja kärsivällisyyttä.

Jotta pystyisin jotenkin rentoutumaan, aloin ahmia tv-sarjoja ja Netflix-herkkuja ennen näkemättömään tahtiin. Viime viikkoina olenkin istunut yömyöhään sohvalla viltin alla ja tuijottanut mitä moninaisimpia juonikuvioita. Koen vahvasti, että myös sarjojen katsominen kehittää draaman tajua ja jännitteen luomisen taitoa.

Ajattelin listata tähän joitakin sarjasuosituksia, joista olen viime aikoina puhunut kaikille, jotka vähänkään jaksavat kuunnella. Jos pidät minusta, pidät varmaankin myös näistä sarjoista:

1. Rakasta mua (Älska mig)

Ruotsalainen draamakomedia Rakasta mua käsittelee Tukholmassa asuvaa perhettä, jonka jäsenistä kukin etsii rakkautta ja hellyyttä omalla tavallaan. Keskushenkilönä on ylilääkärinä työskentelevä Clara, joka huomaa jo lähestyvänsä neljääkymmenä mutta ei ole vielä löytänyt elämäänsä miestä – kunnes hän yhtenä yönä menee irtokarkkiostoksille.

Eri sukupolvia tarkastelevassa sarjassa käsitellään myös Claran parikymppisen pikkuveljen sekä heidän eläkkeellä olevan isänsä rakkauselämää. Jo ensimmäisessä jaksossa perhe joutuu kokemaan traagisen menetyksen – mutta surun keskellä elämä kuitenkin yllättää.

Sarjan on luonut, käsikirjoittanut ja ohjannut Claraa näyttelevä Josephine Bornebusch, joka tunnetaan muun muassa Solsidanin Mickanina.

Sarjan ensimmäinen kausi on nähtävillä Areenassa, ja kakkoskauden katsoin Viaplaysta.

2. Jouluksi kotiin (Hjem til jul)

Norjalainen Jouluksi kotiin kertoo lämminhenkiseen ja hauskaan tyyliin kolmikymppisestä Johannesta (Ida Elise Broch), joka on kyllästynyt jo pitkään jatkuneeseen sinkkuelämään ja perheensä ainaisiin poikystäväuteluihin. Yhtenä päivänä illallispöydässä Johanne päästää suustaan pienen valkoiseen valheen: hän sanoo löytäneensä poikaystävän. Tästä repliikistä alkaa seikkailu, jonka aikana Johannen on löydettävä rinnalleen uusi kumppani joulupöytään.

Sarjassa on joitakin kohtauksia, joiden aikana nauroin ääneen – esimerkiksi eräs kylpylän höyrysaunaan sijoittuva dialogi, joka jokaisen täytyy itse nähdä.

Per-Olav Sørensenin ohjaamasta sarjasta ilmestyi Netflixiin joulun alla kakkoskausi, jonka ahmaisin nopeammin kuin paketin vihreitä kuulia.

3. Rakkaus ja anarkia (Kärlek och anarki)

Ruotsalainen draamakomedia Rakkaus ja anarkia kiehtoo minua jo miljöönsä puolesta: sarja sijoittuu tukholmalaiseen kustantamoon, joka yrittää selviytyä taloudellisten paineiden ahdingossa. Päähenkilönä on ruuhkavuosiaan elävä määrätietoinen konsultti Sofie (Ida Engvoll), joka kohtaa työpaikallaan parikymppisen IT-tukihenkilön, Maxin (Björn Mosten). Heidän välilleen kehkeytyy hullunkurinen, kutkuttava leikki, joka muuttuu päivä päivältä villimpään – ja osittain myös kiihkeämpään – suuntaan.

Sarjassa käsitellään kepeähkön pääjuonikuvion lisäksi myös vakavia aiheita: mielenterveysongelmia, avioliiton vaikeuksia, vanhemmuutta, keski-ikäistyvän naisen identiteettiä ja oman paikan etsimistä maailmassa. Keskeisen roolin saa myös kapitalismin kritiikki, joka kohdistuu muun muassa kirjallisuuden viihteellistymiseen ja bisnesmaailman pinnallisiin arvoihin.

Tähän mennessä sarjasta on julkaistu Netflixissä ensimmäinen kausi.

4. Bridgerton

Jos pidät Jane Austenin romaaneista ja näiden filmatisoinneista ja dramatisoinneista, ihastut todennäköisesti myös Bridgertoniin. Sarja perustuu amerikkalaisen Julia Quinnin kirjoittamaan kahdeksanosaiseen romaanisarjaan ja zoomaa yläluokkaiseen kahdeksan hengen sisarusparveen, joista jokainen yrittää löytää rinnalleen puolison, kukin omalla tyylillään.

Sarjan ensimmäinen, joulupäivänä julkaistu kausi keskittyy sisarussarjan neljänneksi vanhimman, Daphne Bridgertonin, ja herttua Simon Bassettin rakkaustarinaan, kuten myös romanttisen romaanisarjan ensimmäinen osa.

Nuori ja viaton Daphne Bridgerton (Phoebe Dynevor) herättää lontoolaisten seurapiirien huomion kauneudellaan ja hienostuneisuudellaan; jopa Englannin kuningatar kutsuu nuorta naista ”virheettömäksi”. Daphnen tärkeimpänä päämääränä on päästä hyviin naimisiin – mutta kun matkaan yllättäen tuleekin mutkia, Daphne tekee komean ja itsevarman herttuan, Simon Bassettin, (Rege-Jean Page), kanssa sopimuksen, jolla on kauaskantoiset seuraukset.

Jännitteisen rakkauskuvion lisäksi minua viehättää sarjassa sen tapa käsitellä sanan ja kirjoittamisen valtaa. Anonyyminä pysyttelevä ”Lady Whistledown” kirjoittaa lehteen skandaalinkäryistä palstaa, jossa käsitellään seurapiirien kiinnostavimpia henkilöitä ja näiden yksityiselämän kuohuja. Tätä koukuttavaa palstaa lukee itse kuningatarkin, joka kuumeisesti miettii salaperäisen kirjoittajan henkilöllisyyttä. Mysteeri paljastuu yleisölle vasta ykköskauden viimeisessä jaksossa, joskin tarkkasilmäinen katsoja arvaa totuuden jo aiemmin.

Brigerton oli minulle täydellistä todellisuuspakoa arjesta ja työstressistä. Se on visuaalisesti varsin näyttävä loisteliaine pukuineen, juhlasaleineen ja romanttisine tanssikohtauksineen. Myös seksuaalisuus ja kehollisuus ovat sarjassa voimakkaasti läsnä. Intiimit kohtaukset ovat perusteltuja, sillä ne heijastelevat osaltaan pariskuntien suhteiden kehittymistä.

Kuudes jakso tosin sisältää Daphnen ja Simonin välisen ristiriitaisen seksikohtauksen, joka on herättänyt sarjan yleisössä keskustelua ja ymmärrettävästi myös voimakasta kritiikkiä. Mielestäni on hyvä, että seksuaalisuudesta ja sen kuvauksen tavoista sarjoissa ja elokuvissa keskustellaan, ja olen sitä mieltä, että rakastavaisten kohtaus olisi voitu toteuttaa eri tavalla – siten, että myös Simonin hahmo tulisi tilanteessa kuulluksi. En kuitenkaan ala kuvailla kohtausta sen tarkemmin, etten spoilaa koko tarinaa.

Hiljattain aloin kuunnella Bookbeatista myös Quinnin romaania Bridgerton – Salainen sopimus. Teos alkaa prologilla, joka käsittelee Simon Bassettin taustaa ja traagisia lapsuusvuosia.

Lienee sanomattakin selvää, että olen jo alkanut seurata näyttelijä Rege-Jean Pagea Instagramissa. Samoin olen ottanut seurattavikseni myös Phoebe Dynevorin ja koko Bridgerton-sarjan.

Bridgertonilla on tv-sarjamaailmasta entuudestaan tunnetut tekijät. Sarjan luoja ja johtava tuottaja Chris Van Dusen sekä tuottajat Shonda Rhimes ja Betsy Beers ovat aiemmin työskennelleet muun muassa Greyn anatomian parissa.

5. Emily in Paris

Kollegani suositteli minulle tätä Pariisiin sijoittuvaa sarjaa arvaten, että voisin pitää siitä. Hän oli oikeassa. Tuottajakonkari Darren Starin luoma Emily in Paris kertoo chicagolaisesta nuoresta naisesta Emilystä (Lily Collins), joka lähtee Pariisiin töihin osaamatta ranskaa juuri ollenkaan. Vaikka ulospäinsuuntautunut Emily pursuaa energiaa, ystävällisyyttä ja hyviä ideoita, pariisilaiset kohtelevat innokasta amerikkalaista aluksi töykeästi. Vähitellen Emily kuitenkin solahtaa kaupunkiin ja löytää ystäviä. Samassa kerrostalossa asuu myös komea ranskalaismies Gabriel (Lucas Bravo), jossa on ainoastaan yksi vika: hänellä on jo tyttöystävä.

Emily in Paris tarjoaa ihanaa, romanttista eskapismia, ja samalla se myös lievittää matkakuumetta ja korona-ajan ahdistusta. On mukavaa seurata, että ainakin jotkut voivat matkustaa Pariisiin, käydä kahviloissa ja tavata ihmisiä ilman, että täytyy pukea ylleen toppahousut.

6. Bonusperhe (Bonusfamiljen)

Ruotsalainen draamakomedia Bonusperhe kertoo Lisasta (Vera Vitali) ja Patrikista (Erik Johansson), joilla on erikoislaatuinen uusperhekuvio. Lisa odottaa jo Patrikin kanssa vauvaa vaikka on virallisesti vielä naimisissa ex-miehensä kanssa. Molemmilla on lapsia edellisistä liitoistaan: Lisalla kaksi, Patrikilla yksi. Humoristisessa, elämänmakuisessa sarjassa tarkastellaan myös Lisan ja Patrikin ex-puolisoiden elämää.

Vaikka rakkautta riittää, uusperheen pyörittäminen ei näytä olevan mitään helppoa hommaa, etenkin, kun sen jokaisella perheenjäsenellä on myös oma, vahva tahtonsa. Onneksi Lisa ja Patrik ovat löytäneet hyvän pariterapeutin – tai oikeastaan kaksi.

Bonusfamiljen käsittelee sitä, miten kaoottisen hengästyttävää uusperhearki voi olla ja miten antoisia hetkiä se voi toisaalta tarjota.

Tänä iltana ajattelin taas istahtaa sohvalle ja katsoa kyseistä sarjaa jakson tai pari. Mutta sitä ennen, jo omantunnon vuoksi, ajattelin lukea vähintään muutaman sivun Virginia Woolfia.