Kaukaa taas palaan joelle kerran
Kun joskus vuonna yksi tai kaksi hain kesätoimittajaksi Me naiset -lehteen, päätoimittaja Kerttu Saarela veti haastattelussa keuhkoihinsa punaista norttia, puhalsi savut ulos ja kysyi, tunnenko edes Helsinkiä.
En tietenkään tuntenut.
Juuri vietetty joulu lapsuuden maisemissa maalla herätti taas muistoja. Katsoin syntymäkotini rappusilta ohi virtaavalle Kokemäenjoelle ja muistin myöhäisen illan teinivuosilta. Palasin lähikaupungin kolikkotansseista viimeisellä bussilla. Se ajoi joen toista puolta, joten jäätyäni kyydistä taivalsin taskulampun valossa umpihankea pellon poikki rantaan. Vastarannalla äiti näytti valomerkkiä. Suunnistin sitä kohti jään yli kotiin.
Meidän kohdalta joki on 400 metriä leveä. En pelännyt joen ylittämistä edes pimeässä, sillä niihin aikoihin tunsin sen hyvin. Menin jäälle joka talvi heti, kun joki jäätyi. Opettelin siellä luistelemaan. Tunnistin jään äänet, enkä säikähtänyt niitä, sillä näin, miten lämpötilat vaikuttivat jäähän, miten se liikkui ja miten siihen syntyi halkeamia. Osasin loikkia rannan uhkuveden yli. Talvisin tapasin jäällä myös vastarannan lapset. Ihme juttu, mutta kesäisin emme koskaan soutaneet toistemme luo. Kohtasimme vain luistellen siihen asti, kunnes 18-vuotiaana saimme ajokortit ja ryhdyimme tapaamaan ”taajamassa”.
Synnyin maalaistaloon, joka oli näkökulmasta katsoen joko pitäjän ensimmäinen tai viimeinen talo joen rannalla. Kunnan katuvalot eivät vieläkään yllä meille asti. Kun talviyönä katsoo ulos, kaikkialla on pilkkopimeää. Jos kuu valaisee maisemaa, omenapuiden mustat varjot piirtyvät siniselle hangelle. Kaikki on liikkumatonta, ellei jänis loiki puutarhassa. Kesäöisin ikkunani oli aina auki. Lammaslaumasta erotettu, pihassa ruohoa syövä pässi ilmoitti itsestään möreällä äänellä aina aamuyöstä.
Noihin aikoihin päätin, että elämä ei ole vain täällä. Minulla oli kiihkeä halu kaupunkiin, ja muutin kotoa pois lakkiaisten jälkeisenä päivänä.
Viitisen vuotta sitten hankin vapaa-ajankodin synnyinpaikkakunnaltani. Talo on lapsuudenkotianikin lähempänä joen rantaa. Opettelen taas hiljalleen tuntemaan jään. Joka yö nyt jouluna kuuntelin sen ääntä sängystäni. Se oli maagista.
Arvaatte, mikä Riki Sorsan biiseistä on suosikkini.
Kiitos kauniista kirjoituksesta. T. Sen biisin sanoittaja ❤.