Nobel-komitea potkaisi kirjaa niin että pöllähti!

Tekikö kirjallisuuden Nobel-palkinnon jakanut komitea palveluksen lukutaidolle? Taisipa tehdä.

Kun rock-lyriikan taitaja Bob Dylan sai maailman arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon, sitä ei annettu ainakaan esineelle, jossa on kannet ja paperista taiteltu sisus. Palkinto annettiin tarinoille, joita voi kertoa ja jakaa yhtä hyvin iltanuotiolla, internetissä kuin paperillekin painettuna.

Olen tosi iloinen komitean päätöksestä. Se on kärjistetyn selkeä kannanotto. Nobel-palkinnolla on tähän saakka toki muistettu joka vuosi kirjailijaa, joka taiteilijana on muistamisen ansainnutkin. Palkinto on varmasti palvellut myös lukemista: ainakin joku, joka ei olisi sitä muuten tehnyt, on tarttunut voittajan kirjoihin tuoreesta uteliaisuudesta. Silti palkinnolla on myös sitkeästi buustattu perinteistäkin perinteisempää kirjamarkkinointia, johon juuttuminen näyttää olevan koko kustannusbisneksen ja kohta lukutaidon hauta.

Jos katson maailmaa laput silmillä omiin kengänkärkiini asti, ymmärrän tietysti, että uusia kirjoja kannattaa julkaista kasapäin aina syksyisin ja keväisin ja pitää niistä kovasti meteliä. Niinhän on tehty jo niin pitkään kuin kukaan muistaa. Kengänkärkiä katsellessani olen myös iloinen, että joka vuosi jaetaan Nobelin palkinto kirjailijalle ja täällä Suomessa Finlandia kirjalle. Näin saadaan kirjamyyntiin piikki.

Jos kuitenkin otan laput silmiltäni ja katson suoraan eteeni, en tajua toimintaa. Maailma on hurjassa muutoksessa, ja tiedonvälityksen mekanismit muuttuvat kaiken aikaa. Kirja on edelleen huikean hyvä käyttöliittymä, joka ei niin vain katoa, mutta sen asema yksinvaltiaana on mennyt. Samassa muutosvirrassa kaatuvat muutkin rajat: rock-lyriikka on runoutta siinä kuin muukin runous, kun sillä kerrotaan tarinoita ja herätetään tunteita, jotka liikuttavat mieliä.

Nobel-komitea potkaisi kirjaa niin että sivut pöllähtivät. Se on sitä mieltä, että kirjallisuus elää muuallakin kuin paperilla.

Lukutaidolle se on palvelus, sillä vähintään nyt on tunnustettava, että vain kirja-esineitä markkinoimalla digiajan ihmistä ei voida vakuuttaa lukemisen merkityksellisyydestä.