Pää kylmänä vaikka edessä tanssii liehuva liekinvarsi

Parhaiden kirjojen arvo mitataan takautuvasti. Kun juuri luetun kirjan painaa kiinni, vain harvoin voi heti sanoa, mitä kirjasta todella tulee ajattelemaan.

Heidi Köngäksen Hertta on tästä hyvä esimerkki. Luin sen nopeasti. Mielenkiintoani tarinaa kohtaan lisäsi se, että vasta nyt olen todella kiinnostunut Suomen sodanaikaisesta historiasta. Syy on kesäkuussa tekemäni Laatokan kiertomatkan.

Historiaa tuntematta ja sitä ajattelematta Hertan voi lukaista ja ohittaa jopa vain rakkaustarinana. Siinä nainen ja mies kohtaavat, tuntevat vahvaa seksuaalista vetovoimaa ja saavat toisensa. Toinen rakastaa tulisemmin, toinen kyllästyy nopeammin, pettää ja rimpuilee.

Köngäksen Hertan kirjallisen arvon ymmärrän vasta nyt, kun Hertta Kuusisesta ja Yrjö Leinosta on tullut syystalven kuumat nimet kirjan ja tänä iltana alkavan tv-sarjan myötä. Varsinkin Hertta Kuusinen tuntuu herättävän suurta kiinnostusta. Hänestä on jo julkaistu muutama hurmioitunut lehtijuttu, joissa hänet korotetaan vapaan seksin papittareksi, juhlissa pöydällä tanssivaksi ihanteeksi, muoti-ikoniksi, politiikan voimahahmoksi ja ties miksi.

Uskon Hertta Kuusisen olleen poikkeuksellinen yksilö. Kylmäkalle Otto Wille Kuusisen tyttärenä hän saattoi olla jo perimältään poikkeuksellinen – vahva ja rautahermoinen. Hän koki kovia. Todistetusti hän selvisi kahdeksan vuoden vankeudesta, lapsensa julmasta kadottamisesta ja myös aateveljiensä sekä Suomessa että Neuvostoliitossa kokemista raaoista kohtaloista. Rakkauskaan ei häntä hellinyt. Ensimmäinen mies asetti aatteen Hertan edelle, toinen viinan ja muut naiset. Olavi Paavolaisen ja Hertan tarinaa en juuri tunne, mutta ymmärtääkseni Paavolaisella ei ylipäätään ollut tapana nostaa naisiaan jalustalle.

Siitä huolimatta en hurmioituisi Hertasta. Ihan niin kuin hänestä ei hurmioidu Heidi Köngäskään taiten kirjoitetussa, kiinnostavassa kirjassaan.

Hertta oli rakkaudessaan naiivi, poliittisesti hyväuskoinen ja valmis luopumaan itsenäisestä Suomesta.