Suomen tyylikkäin nainen

FullSizeRender
Tästä se alkoi. Tellervo Kankaanranta rippikuvassaan. Ensimmäinen permanentti ja rintakoru tai kukka – tuskin aivan tavanomainen valinta.

 

Kuka on Suomen tyylikkäin nainen?

Absoluuttista vastausta ei ole, mutta ehdottomasti yksi tyylikkäimmistä on Tellervo Koivisto. Katsokaa hänestä otettuja tuoreimpia kuvia mm. Kotilieden ja Eevan haastatteluissa. Kuvissa on kuninkaallisen upea lady, joka 88-vuotiaana näyttää trendikkäältä.

Kun Mauno Koivisto valittiin presidentiksi 1982, olin tosi nuori. Tyyli-ikonini oli Monacon prinsessa Caroline. Tuskin kukaan enää edes muistaa häntä, mutta 70- ja 80-lukujen vaihteessa hän oli suomalaistenkin lehtien suosikki. Silloin ei ilmestynyt yhtään naistenlehden numeroa ilman juttua Carolinesta, joka seurusteli milloin kenenkin kanssa. Karl Lagerfeld puki Carolinen.

Koivistojen tytär Assi on syntynyt samana vuonna kuin Caroline. Hänestä tuli hetkessä Suomen prinsessa – ja kai minullekin uusi tyyli-ikoni. Hänen kauttaan sain ainakin luvan nauttia vaatteista.

Tellervo ja Assi Koivisto aloittivat Suomessa uuden ajan. He pukeutuivat. Molemmat olivat häkellyttävän komeita naisia, joiden yllä vaatteet näyttivät hyviltä. Heidän julkisia esiintymisiään odotettiin, sillä luvassa oli aina myös muotia. Kummallakin oli myös niin hyvä maku, ettei kenenkään tarvinnut hetkeäkään jännittää, miltä he näyttäisivät. Esiintyivätpä Tellervo ja Assi kuningatar Silvian tai kenen tahansa muun huippupukeutujan rinnalla, he kestivät vertailun. He osasivat kantaa vaatteensa.

Koivistot tekivät yhteistyötä aikansa kovimpien suomalaisten muodin ammattilaisten kanssa. Ainakin muotitoimittaja Kaika Pohtokarin tiedettiin olevan heidän lähipiiriään.

———

Nenässäni on pölyä. Keskeytin tämän postauksen kirjoittamisen ja menin kellariin penkomaan lehtiarkistoani. Löysin viisi kappaletta 80-luvun alussa ilmestynyttä, A-lehtien kustantamaa, Riitta Lindegrenin päätoimittamaa Prima-muotilehteä. Niiden joukossa ei pettymyksekseni ollut sitä, jossa Assi Koivisto oli suomalaisen muodin valokuvamallina. Olisin napannut siitä kuvia tähän oheen.

Vähän haikeana muistelen noita Koivistojen vuosia. Tellervon kerrottiin parsivan Maunon sukkia, mutta muuten ei haikailtu tavallisuuden perään. Presidentin tiedettiin tehneen luokkaretken hellahuoneesta valtakunnan huipulle. Pukeutuminen sai kertoa samasta muutoksesta.

Ihana katsoa tyylikästä Tellervoa nyt. Pukeutuminen on vanhanakin viesti omanarvontunnosta.  ”Samalla kertaa rohkea ja heikko”, kirjoittaa Unto Hämäläinen Hesarissa.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *