Aina voi mennä Tampereelle

Kylläpä taas huomattiin, että välillä tekee hyvää käydä kurkkaamassa elämänmenoa myös kehäkolmosen ulkopuolella. Me piipahdimme muutama viikko sitten Tampereella. Sinnehän pääsee kätevästi junalla puolessatoista tunnissa Helsingistä. Matka sujui rattoisasti ravintolavaunun yläkerrassa kuohuvaa juoden, sillä Iivo Niskanen oli juuri samaisena aamuna voittanut Olympia-kultaa miesten 50 km:n hiihdossa.

Kuulun neljän naisen matkaporukkaan, joka on reissannut yhdessä jo yli 20 vuotta. Nyt olimme ensimmäistä kertaa tilanteessa, ettei suunnitellulle Italian matkalle löytynytkään aikaa tänä keväänä. Jonnekin teki kuitenkin mieli lähteä, mutta mikään ei tuntunut kivalta. Ei houkutellut spa-vuorokausi helsinkiläisessä luksuhotellissa tai Porvoon suunnalla. Ei myöskään pikareissu Tallinnaan tai Tukholmaan. Heitin tuskastuneena ilmaan ehdotuksen, että mennään sitten vaikka Tampereelle. Seurasi syvä hiljaisuus, sitten joku kysyi miksi, mitä siellä voisi tehdä? Luettelin muutamia vaihtoehtoja, jotka sitten toteutimmekin.

Asuimme Lapland Hotel Tampereesta, josta olimme nähneet kauniita kuvia ja kuulleet pelkästään kehuja. Hotelliin on matkaa muutama sata metriä rautatieasemalta. Kadulla hotellia katsellesta heräsi epäilys, näytti ihan kulahtaneelta toimistotalolta. Aulaan astuessa tunnelma vaihtui, ihan kuin olisi astunut sisään lappilaiseen ravintolaan.

Aamiais- ja ravintola-aula on korkea ja kodikas.Iso tila oli aamiaisella aivan täynnä, eikä ihme. Aamiainen oli yksi parhaista, joita olen kotimaassa syönyt.

Ja totta, turhaan ei kehuja hotellille ole sadellut. Sisustus on tyylikäs, lappilaista rekvisiittaa on joka puolella. Ja elävää tulta lyhdyissä ja kynttilöissä. Hotellin tunnelma oli hyvä, samoin palvelu. Kysyttiinpä mitä tahansa, vastaus tuli ilolla ja innostuksella. Ainoa miinus on hotellihuoneen kylppärin lasinen liukuovi. Kun toinen asukas menee yöllä vessaan, koko huone lävähtää lasin vuoksi valoisaksi. Jonkinlainen pimennysverho olisi ollut tarpeen.

Päivällä oli vuorossa puolentoistatunnin naurutreeni Komediateatterissa Jukka Puotilan johdolla. Mies oli hyvässä vedossa, esiintyminen oli tarkkaa ja ammattimaista. Tampereen keskustassa kaikki on lähes kävelyetäisyydellä. Jatkoimme teatterilta matkaa Näsineulan suuntaan mäen päällä olevaan Milavida-museoon.

Upea rakennus, jonka historiasta on pysyvä näyttely tehtaanpatruuna Nottbeckin ja hänen perheensä elämävaiheista. Vaihtuva näyttely kertoo Suomen kuninkaasta ja hänelle tehdystä ja suunnitellusta esineistöstä. Ei kolahtanut yhtä paljon, kuin taannoinen Salvatore Ferragamon kenkänäyttely tai Valentinon-pukunäyttely. Museon ohjelmaa kannattaa kuitenkin seurata, kivoja juttuja heillä on.

Suklaapuodin herkkuja.

Museon alapuolella on vanhojen puutalojen muodostama Tallipiha, josta löytyy muun muassa designkauppa ja suklaapuoti. Tallipiha on aikoinaan rakennettu  tehtaanpatruuna Wilhelm von Nottbeckin hevosia ja niiden hoitajia varten.

Koska kaikki meistä eivät olleet käyneet Torni-hotellin yläkerroksessa olevassa baarissa, suuntasimme pienelle virkistykselle sinne. Maisemat ovat todella hulppeat ja drinkit ainakin tällä kerralla hyviä.

Illallista söimmekin hotellimme Kitchen&Bar Dabbal -ravintolassa, sillä niin kovin moni oli ravintolaa suositellut. Söimme keittiön erikoismenuun.

Lista vaihtuu kiitettävän nopeasti, joten samaa tuskin on tarjolla.

 

Valitettavasti en enää muista siitä muuta kuin, että se oli viedä kielen mennessään. Juureen itsetehtyä leipää maustetun voin kanssa, samettista keittoa, matalalämmössä valmistettua kalaa, lihaa. Kaikki maut olivat kohdillaan. Ruokaa oli tarpeeksi, ei liikaa. Pentikin astiat sopivat kuin nakutettu ruokiin ja niiden esillepanoon.

Sunnuntai-aamuna piipahdimme Tamperetalossa sijaitsevassa Muumimuseossa. Olimme kolkuttelemassa ovella heti avaamisen jälkeen. Onneksi, sillä tunnin päästä museo oli lähes täynnä puheliaita lapsiperheitä. Oli kiva nähdä alkuperäispiirroksia ja katsella kuinka hahmot ovat kehittyneet vuosien varrella. Ja muistella omia ja lasten kokemuksia muumeista. Kyllä meillä on upea kansallisaarre.

Ja paluumatkalla hurrasimmekin sitten Krista Pärmäkosken pronssimitalia Olympialaisista. Kannattiko reissu? Kannatti. Ystävien kanssa vietetty aika ei koskaan valu hukkaan, päinvastoin. Näimme sopivasti uutta, mutta aikaa jäi myös vaihtaa kuulumisia.

Ja saimme vihdoin myös päätettyä seuraavan matkamme ajan ja kohteen. Sardinia, syksyllä nähdään!

Sini

 

 

 

 

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *