Ajankohtainen ja viihdyttävä Cabaret-musikaali

Kuopion kaupunginteatterin Cabaret-musikaali on taidolla toteutettu, viihdyttävä, vauhdikas ja jälleen ajankohtainen aikana, jolloin ääriliikkeet yrittävät nostaa päätään. Musikaalin tähtenä loistaa Mikko Rantaniva.

Mikko Rantaniva loistaa Cabaret-musikaalissa. Kuva Sami Tirkkonen.

Kun viime keväänä olin käymässä Kuopiossa, sain kuulla, että Kuopion kaupunginteatterin syksyn suursatsaus on Cabaret-musikaali. Vaikka olen nähnyt musikaalin elokuvaversion ja teatterissakin kerran, päätin heti, että tämä on hyvä syy matkustaa taas Kuopioon. Houkuttelin myös veljeni ja hänen vaimonsa lähtemään kanssani kulttuuririentoon – tai oikeastaan eipä siinä tarvinnut houkutella – pelkkä vihjaisu riitti. Saimme paikat ensi-iltaan, joka oli viime lauantaina.

Cabaret-musikaalissa amerikkalainen kirjailija Cliffort Bradshaw (Atte Antikainen) tulee 1930-luvulla Berliiniin hakemaan innoitusta toista kirjaansa varten. Uudenvuoden aattona hän menee paikalliselle Kit Kat -klubille, jossa hän tutustuu kabareelaulaja Sally Bowlesiin (Johanna Kuuva). Seuraavana päivänä Sally tulee Cliffortin asunnolle, koska Sallyn miesystävä on heittänyt tämän ulos. Siitä alkaa Sallyn ja Cliffortin rakkaustarina, jolla ei ole tulevaisuutta, koska Sally haikailee takaisin kabareelaulajaksi.

Sallyn ja Cliffortin rakkaustarinan lisäksi musikaalissa on toinen, selvästi koskettavampi rakkaustarina:  Cliffortin vuokraemännän Fräulein Schneinerin (Ritva Grönberg) ja vihanneskauppiaan Herr Schultzin (Kai Hyttinen). Kansallissosialistisen liikkeen nostaessa päätään ongelmaksi muodostuu Schultzin juutalaisuus.

Kai Hyttinen ja Ritva Grönberg. Kuva Sami Tirkkonen

Musikaalin juonta kuljettaa MC (Mikko Rantaniva).

Cabaret on taas hyvä muistutus ääriliikkeen vaikutuksesta. Katsoja hämmästelee, miten ihmiset eivät näe uhkaavaa vaaraa, vaikka se on ihan lähellä. Eikö ihminen halua nähdä, vaan laittaa pään pensaaseen? Tuntuu kuin ihmiskunta ei olisi tässäkään mielessä oppinut mitään.

Unkarilaisen Péter Forgácsin ohjaaman musikaalin alku lupasi paljon, kun Mikko Rantaniva valloittaa näyttämön ja katsojien sydämet Willkommen-laulullaan. Rantanivan MC on moni-ilmeinen, röyhkeä ja hyvä laulaja. Hänen tulkintansa on loistavaa tasoa.

Ritva Grönberg ja Kai Hyttinen esittävät uskottavasti riipaisevan rakkaustarinan. Tämä kolmikko loistaa niin, että muut roolit jäävät hieman taka-alalle. Jopa pääpari jää näiden varjoon, vaikka heidän näyttelemisensä on hyvää tasoa, ja Johanna Kuuvan laulu soljuu hyvin.

Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyviä laulajia ja tanssijoita Cabaretissa onkaan.

Kit Kat -klubin tanssijat, keskellä Sally Bowles (Johanna Kuuva). Kuva Sami Tirkkonen.

Vauhdikkaat tanssit (Cergely Csanád Kováts), näyttävät puvut (Taina Natunen), huikeat kampaukset ja meikit (Sanna Virkkula) ansaitsevat kiitokset.

Cabaret on laadukas musikaali, jonka vuoksi kannattaa matkata Kuopioon. Ensi-iltayleisö eläytyi musikaaliin. Koko katsomollinen antoi loppuaplodit seisaaltaan. Hieno esitys.

”Elämä on yhtä kabareeta.”

Kaisa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *