Älä grillaa itseäsi – Aurinko on kiva kaveri, ikävä vihollinen

Tiedättehän sen neuvon, että vihollinen kannattaa pitää lähellä kaverina. Tätä viisautta on hyvä noudattaa myös auringon kanssa.

Olen seurannut auringonotosta ja auringolta suojautumisesta vellovaa keskustelua pienellä kauhulla. Jotenkin aika yksinkertaiseen asiaan on nyt sotkettu valtava tunnekuohu ainakin somessa.

Kukapa ei haluaisi nauttia auringon valosta ja lämmöstä? Sopivasti annosteltuna ne molemmat tekevät meille hyvää.

Jos syöpätutkija varoittaa auringon vaaroista, hän saa somessa syytöksiä klikkihakuisuudestaan. Jos toimittaja kirjoittaa asiallisen jutun, jonka faktat perustuvat kansainväliseen puolueettomien tutkimuslaitosten tutkimustietoon, häntä syytetään kosmetiikka- tai lääketeollisuuden agentiksi.

Vain kokemusasiantuntijoiden mitä ihmeellisimmät vinkit koetaan järkeviksi. Auringonpalvojat ilmiselvästi haluavat syödä ja säilyttää kakun samalla kertaa.

He mieltävät ruskeaksi paahtuneen ihon terveyden perikuvaksi, vaikka todellisuudessa sen pinnan alla jyllää DNA-vaurioita, ryppyjä, pigmenttimuutoksia ja ihon ennenaikaista ikääntymistä. Mutta auringonpalojia ne eivät vielä hetkeuta, sillä vauriot näkyvät ihossa vasta vuosikymmenten kuluttua. Ja silloinhan niille ei voi enää tehdä mitään.

Täydellista aurinkosuojaa ei ole

Jos olet suorassa auringonpaahteessa pitkään ilman ihon suojausta tai liian heikosti suojattuna, altistat itsesi ihosyöville, joista pahin on melanooma. Jos ennen ajateltiin, että vain palaminen on syövän riskitekijä, niin nyt tiedetään, että myös elinikäinen altistus on riski.

Vieläkin moni kertoo käyttävänsä niin sanottua total blockkia, joka suojaa täysin ihon auringolta. Valitettavasti sellaista aurinkovoidetta ei ole olemassakaan.

Joku kikkailee välttämällä keskipäivän aurinkoa ja on muulloin ilman aurinkosuojaa. Toinen taas istuu varjossa ilman aurinkosuojaa. Kumpikin altistuu auringolle, sillä myös varjossa saa hajasäteilyä, joka kasvattaa kokonaisaltistusta.

Kasvoilla tulee käytettyä suojaa, kun korvaa päivävoiteen kosteuttavalla korkeasuojakertoimellisella voiteella. Korvaan meikin sävyttävällä aurinkosuojalla, sillä sitä tulee käytettyä enemmän kerralla kuin meikkivoidetta. Näin suojakin on parempi.  Tämän kesän sävyttävät suosikkini ovat Korresilta ja Avènelta.

Auringolla on hyötynsä

Hyödyn eli D-vitamiinin tuotannon käynnistymisen saa napattua ilman ihon paahtamistakin. Asiantuntijat antavat hieman ristiriitaisia ohjeita, kuinka kauan auringossa olisi oltava ilman suojaa, jotta tuotanto käynnistyy. Ohjeet ovat epätarkkoja siksikin, että kyky tuottaa D-vitamiinia vaihtelee yksilölliseti. Yhtä yleisohjetta ei voida antaa.

Aurinko myös paksuntaa ihoa, joten siitä on hyötyä erilaisten ihosairauksien hoidossa. Ihottumiensa kanssa painiskelevat yleensä osaavatkin annostella aurinkoa sopivasti.

Käytä suojatuotteita 

Osta sellainen suojavoide, jota sinun on helppo käyttää. Valitse 30 tai 50 kerroin, niin saat hyvän suojan. Korkeimmat suojat löytyvät merkinnällä 50+.

Käytä voidetta putelin kyljessä olevan ohjeen mukaan. Silloin luvattu suojakerroin suurin piirtein pitää. Paljon ja usein on hyvä tapa käyttää.

Katso voidevinkit tästä.

Tämän sesongin suosikkejamme.

Onkin jännä seurata, saako rusketuskielteinen trendi nyt kannatusta. Tällä hetkellähän suositaan kuulasta, vaaleaa ihoa. Rusketus on jo niin vanhanaikaista ja tunkkaista.

Jos kaipaat lisätietoa aurinkosuojauksesta, lue Syöpäjärjestöjen sivuilta tai Terveyskirjaston juttu auringon haitoista ja ohjeet suojautumiseen.

Iloisia aurinkopäiviä välisateista huolimatta

Sini

PS Sain jo kommentteja, miksi et itse suojaudu auringolta, kun olet noin päivettynyt. Käytän aina suojakertoimia 30 tai 50 ja vältän keskipäivän paahdetta.  Mutta koska olen kesäaikaan maalla ulkona aamusta iltaan, ihoni päivettyy. Tuskin koskaan pääsen kesäaikaan nyt niin muodikkaaseen vaalean kuulaaseen ihoon, sillä vain sisätiloissa viihtyväksi mökkihöperöksi en aio ryhtyä..

Postausta saa mielellään jakaa, jos tykkäsit siitä.

hyvinvointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *