Bliniviikot alkoivat

Perheellämme on ollut perinne käydä syömässä blinejä ravintola Lasipalatsissa. Olemme käyneet siellä jo yli 10 vuoden ajan, paitsi tietysti ravintolan remontin aikana, jolloin kävimme toisaalla. Miksi sitten olemme päätyneet Lasipalatsiin? Ensimmäisellä kerralla päädyimme sinne lehti-ilmoituksen perusteella. Koska pidimme blinikattauksesta, mitä lisukkeita blinien kanssa oli. Siitä alkaen olemme aina palanneet Lasipalatsiin kuin bumerangit tammi-helmikuussa. 

Silloin, kun ensimmäisen kerran kävimme Lasipalatsin bliniviikoilla, tarjolla ei ollut niin montaa ravintolaa, jossa olisi ollut bliniviikkoja. Nythän tilanne on toinen: bliniviikkoja vietetään todella monessa ravintolassa.

Koska blinit ovat niin täyttäviä (ja rasvaisia, vaikka emme kaadakaan niiden päälle ylimääräistä rasvaa, kuten jotkut tekevät), kahden blinin syöminen edellyttää jo nälkää ennen aloittamista. Lasipalatsissa nautimme aina ns. kuutosvaihtoehdosta, jossa on muikun mätiä, suolakurkku+hunajaa, skagenia, sienisalaattia, vaihtelevasti erilaisia mousseja ja raasteita.

Tänä vuonna, ensimmäisen kerran, sain Lasipalatsilta kutsun tulla maistelemaan uudistunutta blinikattausta. Tällä kertaa skagen oli korvattu savustetuilla muikuilla, koska asiakkaat olivat toivoneet skagenin korvaamista jollain muulla! Se oli minulle yllätys, koska itse en ollut kyllästynyt skagen-vaihtoehtoon. Onneksi muikun mäti on säilytetty sipuli- ja smetanalisukkeineen. Lisäksi lautasella on raikasta punajuuri-omenatartaria, graavilohitartaria, sienisalaattia, suolakurkku+hunaja+smetanaa ja marinoitua punasipulia.

30 euron hintaan saa blinejä syödä niin monta kuin haluaa. Kuulimme tilaisuudessa, että joku nuori mies oli aikoinaan syönyt 13 bliniä! Minusta jo kolmen blinin syönti on saavutus.

Uudistettu blinikattaus on herkullinen. Savustetut muikut sopivat bliniin yllättävän hyvin.

Lasipalatsi viettää bliniviikkoja nyt 20. kertaa, ja suosio on joka vuosi taattu.

Arvaapa, miten monta blinejä Lasipalatsi myy bliniviikkojen aikana (2.1.-28.3. eli alle 90 myyntipäivän aikana). Viime vuonna se oli yli 20.000 kpl! Ihan jäätävä määrä. Lasipalatsissa blinitaikinaa tehdäänkin 50 litran astiassa.

Pidätkö sinä blineistä? Entä teetkö itse blinit vai käytkö jossain ravintolassa nauttimassa talvesta herkusta?

Kaisa

hyvinvointi
Kommentit (1)
  1. Ylivoimainen nautinto. Blinit! - Ravintolakolmio
    15.1.2020, 10:53

    […] Ravintola Lasipalatsin bliniresepti on pysynyt samana jo 20 vuotta Blineillä herkutellaan nyt monissa Helsingin ravintoloissa – Lasipalatsin bliniresepti on pysynyt samana jo 20 vuotta. Bliniviikot alkoivat […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *