Cabaret turkulaisittain

Lauantai-iltapäivä on mitä parhain hetki käydä teatterissa – myös toisella paikkakunnalla. Jos toiselle paikkakunnalle ei ole kovin pitkä matka, reissun voi heittää päiväseltään ilman yöpymiskustannuksia. Viime lauantaina suuntana oli Turku ja Cabaret-musikaali.

Lähdimme liikkeelle suhteellisen aikaisin aamulla, sillä halusimme käydä syömässä ennen kuin musikaali alkaisi klo 14.

Lippujen lunastuksen jälkeen haahuilimme Aura-joen rannalla miettien, mitä haluaisimme syödä. Totesimme, että pitsa voisi olla ihan hyvä vaihtoehto, koska sen yleensä saa suhteellisen nopeasti. Jokivarresta löytyikin Pub Niska, ahvenanmaalaisen huippukokki Michael Björklundin omistama paikka, jossa tarjoillaan peltileipää eli pitsaa. Sinne siis! Se olikin hyvä valinta. Ruoka tuli nopeasti ja oli todella hyvää. Magda-peltileipä (tomaattikastiketta, ÅCA:n juustosekoitusta, mozzarellaa, kirsikkatomaattia, yrttiöljyä & basilikaa) täytti sopivasti, mutta en tullut ähkyyn, kuten usein pitsan syötyäni.

Cabaret, ikuiset juhlat Berliinissä

Olen nähnyt monta versiota Cabaret-musikaalista. Viimeisimmäksi Kuopiossa ennen Turun esitystä. Juoni on hyvinkin tuttu, samoin mukaansatempaava musiikki.

Turussa musikaalin ohjaaja ja koreografi Jakob Höglund oli rakentanut mielenkiintoisen ja hypnoottisen alun: lavallinen esiintyjiä kulkee edestakaisin ja rytmittää kulkuaan jaloilla ja käsillä. Kiva idea, mutta ehkä hieman liian pitkäksi venytetty.

Turun Cabaretissa pisimmän korren vetivät seremoniamestari Miiko Toiviainen ja orkesteri Jussi Vahvaselän johdolla.

Miiko Toiviaisen Seremoniamestari oli musikaalin tähti. Kuva Otto-Ville Väätäinen

Cabaretissa seremoniamestarin rooli on herkullisin, koska hän saa tyylitellä, olla julkea, ilmeikäs, lipevä, rohkea ja jopa rietas. Miiko Toiviaisen jokainen liike, pieninkin ele oli tarkkaan harkittu. Hän ottaa tilan haltuun ja loistaa näyttämöllä. Pääpari (Anna Victoria Eriksson ja Olli Rahkonen) jää siinä varjoon. Jostain syystä pääparin keskinäinen kemia ei oikein kantanut ainakaan riville 6 saakka.

Olli Rahkonen ja Anna Victoria Eriksson lauloivat ja näyttelivät hyvin, mutta jotain silti jäi puuttumaan, keskinäinen kemia. Kuva Otto-Ville Väätäinen

Orkesteri oli suorastaan huikea. Osa näyttelijä-tanssijoista soitti: pari viulua, pari saksofonia, yksi mandoliinia, toinen trumpettia. Orkesterin työskentelyä oli ilo seurata ja nauttia ammattilaisten soitosta. Kaikesta näki, että soittajat nauttivat työstään.

Musikaalin lavastus oli pelkistetty. Näyttävät tanssikohtaukset saivat arvoisensa huomion. Kuva Otto-Ville Väätäinen

Turun Cabaret oli nykyaikaistettu niin, että puvustus ei noudattanut tuttua kaavaa, vaan Heidi Wikar oli lähtenyt toisille poluille. Alussa näyttelijät ja tanssijat olivat sonnustautuneet frakkeihin. Kaikilla esiintyjillä oli läpi musikaalin punaiset lakeerikengät. Puna-mustassa värityksessä pysyminen oli kiva idea, mutta muuten en hurmaantunut puvustukseen.

Puvustuksessa pysyteltiin puna-musta -värityksessä. Kuva Otto-Ville Väätäinen

Sven Haraldssonin lavastus oli todella minimalistinen, äärimmilleen pelkistetty: vain muutama pyörillä oleva ovi, sänky ja tuoleja. Niillä yritettiin luoda eri kohtausten paikkafiilikset.

Turvallisuus

Suurin osa katsojista käytti kasvomaskia. Katsomossa oli huolehdittu turvaväleistä niin, että joka toinen tuoli oli vapaa. Näin ollen avioparitkin istuivat turvavälejä kunnioittaen. Lipuissa olleet paikkanumerot eivät pitäneet paikkansa, vaan käytössä oli ns. numeroimattomat paikat. Tämä tietysti saattaa aiheuttaa pientä jonotusta ennen katsomon ovien avaamista, jos osa katsojista toivoo pääsevänsä ”parhaille” paikoille.

Joka toinen tuoli oli merkitty, jotta turvavälit pysyivät.

Kaiken kaikkiaan Cabaret oli Turun-matkan arvoinen.

Kaisa

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *