Downton Abbey -fanit, nyt se tulee!

Kauniita pukuja, tuttuja ja uusia hahmoja, vieraiden aiheuttamaa innostusta ja muuttuvan maailman ensiaallot. Niitä kaikkea tarjoaa Downton Abbey -elokuva, jonka Suomen ensi-ilta on 13.9.

Kävin katsomassa elokuvan lehdistönäytöksessä kolmisen viikkoa sitten. Me kaikki toimittajat jouduimme allekirjoittamaan salassapitoasiakirjan, ettemme kerro elokuvasta mitään ennen 10.9.

Supersuosittu televisiosarja Downton Abbeyn jatkoa elokuvana on odotettu. Ei ihme, että sen ennakkomyynti on ollut ennätysmäinen.

Eletään 1920-lukua. Kuningas Yrjö V ja kuningatar Mary tulevat vierailulle Crawleyn perheen luo. Perhe on asiasta tietysti innoissaan, mutta innostusta on myös palvelusväessä, joillakin jopa niin, että hyvä kun henki kulkee. Palvelusväkeä täydentämään kutsutaan eläköitynyt hovimestari Carson ja opettajana työskentelevä Molesley.

Kaikki tutut näyttelijät ovat elokuvassa, mutta mukana on myös uusia: mm. kuningaspari palvelijakaartineen. Jännitettä tuo leskikreivittär Violetin ja tämän serkun kuningattaren hovineidin suhde ja kuningasparin oman palveluskunnan ja kartanon henkilökunnan tehtäväjaot ja asemat.

Vaikka elokuva on täynnä kartanoromantiikkaa ja -elämää, tiettyä huolettomuutta, on siinä selvästi nähtävissä tulevat maailmanlaajuiset muutokset.

Katsokaa erityisen tarkkaan taidokkaita pukuja ja kampauksia. Ne ovat tajunnanräjäyttäviä ja hengästyttävän upeita.

Elokuva on viihdyttävä ja varmasti Downton Abbey -ystävien suosikki. Silti olin hieman pettynyt. Syynä oli ehkä ennalta-arvattavat juonenkäänteet. Roolisuoritukset olivat tuttua ja taattua laatua.

Joka tapauksessa: menkää katsomaan, jos seurasitte televisiosarjaa.

Kaisa

Kuvat Finnkino

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *