Elämää remontin keskellä

Kuten aikaisemmassa postauksessani kerroin, asunnossani on pieni pintaremppa. Vaikka suunnitelmat olisivat hyvät ja huolella tehty, aina tulee jotain yllätystä. Nyt sen aiheutti rautakauppa.

Remontti alkoi ensimmäisen lomaviikkoni perjantaina eli 7.7. Olin siirrellyt tavaroita, tyhjentänyt piirongin ja vitriinin astioista yms., jotta tekijöillä olisi vähän helpompaa aloittaa työt. Tytär johti remppatöitä. Minä pakenin maalle.

remppa lähtökohta
Olohuoneen lähtökohta: puulevykatto, tummat ikkunapuut ja ns. entiset-valkoiset -seinät. Kaikki oli tarkoitus maalta valkoisiksi.

Asunnossa oli tarkoitus maalata olohuoneen, ruokailun, eteisen, tuulikaapin ja käytävän seinät ja katot valkoisiksi. Kaikkien huoneiden entiset ruskeat ikkunapuut saisivat valkoisen värin ja uudet lattia- sekä kattolistat (yllätys, yllätys – valkoiset nekin).

Tytär infosi välillä rempan edistymistä: homma sujui. Ainut ongelma oli, että osa rautakaupan toimittamista listoista oli vääriä eikä uusi ollut varastossa. Näin ollen ne piti tilata ja siihen menisi viikko!

remppa valkoiset
Vasemmalla uusi valkoinen ja oikealla entinen, ns. valkoinen. On siinä iso ero!

Kun palasin maanantaina maalta, remppa oli tosiaan ns. vaiheessa. Olohuone ja ruokailu olivat valmiina, mutta muiden huoneiden listoitus oli kesken ja myös jäi kesken viikoksi. Ainakin.

Maalattu asunto näyttää paljon valoisammalta ja suuremmalta kuin ennen. Kyllä värillä on suuri merkitys. Vai pitäisikö sanoa värittömyydellä?

Enpä kovin paljon pystynyt järjestelmään asuntoa, kun vähän ajan kuluttua olisi taas pitänyt siirrellä kamoja pois listoituksen tieltä. Onneksi olin seuraavana päivänä lähdössä serkkusessioon ja poissa kolme päivää. Se oli tosiaan onni, sillä asunto on kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Missään huoneessa ei ole verhoja. Elän siis kuin näyteikkunassa, jos laittaisin valot.

remppa uusi olohuone
Katto, ikkunapuut ja seinät ovat saaneet uuden, valkoisen värin. Ero lähtökohtaan verrattuna on todella suuri. Valoisuus lisääntyi huimasti. Huonekalut eivät vielä ole asettuneet paikoilleen.

Vanhojen verhotankojen poistaminen aiheutti sen, että myös verhot menevät vaihtoon. Lukuisten kauppojen jälkeen löysin mieleistä kangasta – valkoista, pellavamaista. Saan ne ensi viikolla.

Tässä yhteydessä olen myös tarkastellut kriittisesti esimerkiksi astioita. Mihin ihminen tarvitsee sellaisen määrän laseja? Ei muuta kuin konmarittamaan. Kuvasin poistettavat lasit ja laitoin nettikirppissivustolle myyntiin. Osan vanhoista verhoista vein Fidaan.

Näin se remppa leviää kuin elanto. Saas nähdä, pysähtyykö se tähän.

Kaisa

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *