Naiselo 45+
Naiselo 45+

Elämässäni alkoi uusi aika, kun lapsenlapsi syntyi

Olen onnesta sekaisin. Tyttäreni ja hänen kumppaninsa saivat pojan, ensimmäisen lapsenlapseni!

Minulle se on valtavan iso asia. Epäilin, että tyttäreni, joka on aina ollut työorientoitunut (kuten vanhempasikin) ei olisi edes kiinnostunut lapsen saamisesta. Sen vuoksi tämä vauvauutinen oli aikoinaan todellinen uutinen. Nuoret olivat kutsuneet meidät tulevat mummit Finnjäveliin syömään. Siellä he ensimmäiseksi ojensivat meille kirjekuoren, jonka he pyysivät avaamaan yhdessä. Kuoresta löytyi ultraäänikuva. Sen jälkeen ravintolassa ei jäänyt epäselväksi, mistä on kysymys. Kyllä siinä onnenkyyneleet nousivat silmiin.

Pikkuinen poika muutaman päivän ikäisenä.

Sekosin yhtä paljon kuin oman raskauteni aikaan. Aloin ostella pieniä vaatteita: potkupukuja, sukkia, bodeja, toppapuvun jne. Tyttäreni naureskeli minulle ja innolleni. Pojalla oli täydellinen garderobi jo ennen syntymäänsä.

Vauva syntyi kolmisen viikkoa sitten. Kun kävin katsomassa uutta tulokasta ensimmäisen kerran, tuntui, että sydän halkeaa onnesta. Ja taas silmät ”hikoilivat”. Pitkä, hoikka poika on kuin ilmetty isänsä, silmät kuin äidillään. Heti kotiutumisen jälkeen olimme suvun kanssa katsomassa pikkuista. Poika ei paljon vieraista välittänyt, vaan nukkui lähes koko vierailun ajan.

Viime sunnuntaina suvun nuorin poika oli ensimmäistä kertaa minun luona vierailulla. Suurimman osan ajasta hän nukkui takapihalla. Vain vierailun lopussa hän heräsi, jotta pääsin pitämään pikkuista sylissäni.

Onko mitään hellyttävämpää kuin pieni vauva? Ja kun tämä on vielä ensimmäinen lapsenlapsi, sydän pakahtuu onnesta ja ilosta.

Nyt sitten harjoittelen mummina olemista. Tuleeko minusta kiireinen uramummi? Vai olenko pullantuoksuinen, sukkia neulova mummi? Vai kenties kulttuurimummi, joka vie lapsenlasta teatteriin ja elokuviin sekä lukee hänelle? Uskon, että olen näiden sekoitus, paitsi sen sukkien neulomisen jätän muille.

Uuden sukupolven myötä elämään tulee uutta merkitystä, tarkoitusta ja syvyyttä.

Siinä hän on! Maailman ihanin poika.

Kaisa

PS. Vauvakuvat julkaistu vanhempien luvalla.

Kommentit (6)

  1. Tuula Brusila

    Onnea Kaisa!
    Ihana tuhiseva elämän jälkiruoka😍

    • kaisa

      Hei Tuula, kiitos onnitteluista. Kiva ilmaisu tuo ”elämän jälkiruoka”! Enpä ollut kuullutkaan tuota ennen.
      -Kaisa

  2. Business Woman

    Oi, ihanaa <3 Onnea Kaisa uudesta elämänvaiheesta ja perheenlisäyksestä!

    • kaisa

      Kiitos, Business Woman!
      -Kaisa

  3. Arja Juvani

    Onnea Kaisa – mummi!!!
    Sinulla alkaa upea elämänvaihe.
    Sanon kokemuksella, minulla jo kolme ihanaa tyttärenlasta.

    • kaisa

      Kiitos. Tämä on uusi, mielenkiintoinen elämänvaihe.
      -Kaisa

Kommentoi »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.