Eletään nyt eikä vasta eläkkeellä!

Sain perjantaina pysäyttävän uutisen: ystäväni oli yllättäen kuollut nukkuessaan. Tämä toi mieleen lukuisat muistot, joita olimme yhdessä kokeneet vuosikymmenten ajan.

Kuolema yhdisti meitä ja nyt myös erotti. Tutustuin ystävääni vuosikymmenet sitten, kun työskentelimme samassa yhtiössä. L:n silloinen englantilainen poikakaveri oli kuollut liikenneonnettomuudessa. L oli muuttamassa hänen luokseen Iso-Britanniaan, mutta kuolema muutti suunnitelmat. L oli murheen murtama – tietysti. Yritin lohduttaa häntä. Vähitellen tuttavuus muuttui ystävyydeksi. Yritin vetää hänet takaisin elämään.

Parin vuoden kuluttua L muutti Lontooseen työn vuoksi. Tämäkään ei erottanut meitä. Yhteydenpito jatkui. Olin hänen ja K:n häissä Folkstonessa ja olen toisen lapsen kummi.

Vuosien saatossa yhteydenpidot harvenivat, mutta eivät loppuneet. Viimeksi tapasimme viime kesänä ja viestittelimme reilu viikko sitten, kun L suunnitteli seuraavaa Suomen-matkaansa.

Tuo tieto kuolemasta nosti tunteet pintaan – ja toi mieleen viiden vuoden takaiset muistot, kun kuolema korjasi satoa lähipiirissäni reippaalla kädellä: kolmessa kuukaudessa oli neljät hautajaiset. Kaikkein vaikein oli mieheni kuolema.

Tuon mieheni kuoleman myötä suhtautuminen elämään muuttui. Päätin elää enemmän hetkessä enkä liikaa murehtia asioita, jotka eivät ehkä tapahdukaan.

Tämä päätös on pitänyt. Samaa suosittelen kaikille: eletään nyt eikä odoteta niitä tulevaisuuden eläkepäiviä. Vaikka mieleni on nyt murheellinen, sanon silti: Nautitaan! Elämä on parasta elossa.

Kaisa