Englantilaista teetä, yrittämistä ja presidenttipari Niinistön vierailua

Aurinko paistaa, taivaalla lipuu muutamia valkoisia poutapilviä sinistä taivasta vasten. Nenään kantautuu tuoreen leivonnaisen tuoksu, korviin iloinen puheensorina, josta erottaa levveetä savvoo, stadin slangia, ruotsia ja englantia. Tällaista meillä täällä Mikkelissä oli eilen.

Hetki on iltapäiväteeltä TeaHouse of Wehmaalta. Piipahdus teellä Wehmaan Kartanossa Juvalla on yksi kesärutiineistani. Jos liikut Juvan suunnalla, tee sinäkin samoin. Paikka on oikeasti kiva.

tea9

Vanhaan tallirakennukseen vuonna 2010 tehdyssä teehuoneessa tarjoillaan englantilaistyylisiä teekattauksia. Listalla on noin sata aidoilla hedelmillä, marjoilla ja mausteilla maustettua teelajia eri puolilta maailmaa. Teen haudutusta voi katsella haudutuspisteellä. Teen kanssa tarjottavat syömiset valmistetaan itse paikan päällä.

Joimme teet aurinkoisessa puutarhassa, vaikka ruusutapetein somistetut sisätilat houkuttelevat viihtymään. Uutta on pari hevos- ja koiratapetein sisustettua herrainkamaria. Lisäksi tallin yläkerrassa järjestetään ryhmille teemaistajaisia.

tea14

Aiemmin teehuoneen kyljessä oli Butiken på landet -vaatekauppa. Nyt sen tilalla on Deli&Deco -herkku ja -sisustuskauppa.

tea8

Myynnissä on lähialueen juustoja, ilmakuivattuja kinkkuja, makkaroita, luomumunia ja erittäin hyvää, itsetehtyä saaristolaisleipää. Ja tietenkin teetä, teekannuja, pöytäliinoja ja muuta sisustukseen liittyvää.

Mukaan ostin samana päivänä paistettua saaristolaisleipää, teetä ja lemon curdia.

tea6

Kartanolla oli innokas tohina, jonka syyksi paljastui presidentin maakuntakierros. Presidentti Niinistöä ja rouva Jenni Haukiota odoteltiin saapuvaksi hetkenä minä hyvänä. Heitä odotellessa juttelin kartanon vanhemman edustajan Nils Grotenfeltin kanssa tilasta ja nuorista yrittäjistä. Nuoret yrittäjät ja yrittäjyys maassamme olikin teemana Niinistön vierailulla tilalla.

Kartano on ollut Grotenfeldt-suvun hallussa jo 1700-luvulta. Päärakennus on edelleen perheen koti. Sukupolvenvaihdos tehtiin kolmisen vuotta sitten ja nyt perheen kolme lasta jatkavat kartanon monimuotoista toimintaa. Teehuonetta ja herkkukauppaa pyörittää yrittäjä Anna Grotenfelt-Paunonen.

Luomumaitotila Wehmaan Kartanosta vastaa maatalousyrittäjä Carin Grotenfelt. Tilan 150 vuotta vanhassa navetassa majailee 60 lypsylehmää, joiden hyvinvointi on tilan toiminnan johtotähtenä. Lehmät pääsevät ulos myös talvella ja käyvät itse robotilla lypsettävänä. Sitä pääsevät tilalla vierailevatkin katsomaan.

Wilhelm Grotenfelt on näyttelijä ja Saimaan Teatterin taiteellinen johtaja. Kiertueteatterina toimiva teatteri on perustettu 2014 ja kiertueet toteutetaan laivalla, joka kiertelee vesiteitse lähiseutuja pitkin Saimaata. Teatterin tarkoitus on elävöittää pienten paikkakuntien kulttuuritoimintaa ja laajentaa sitä yhdessä paikallis- ja harrastusteattereiden kanssa.

Teehetkestä kehkeytyikin todella positiivinen kokemus. On ihanaa nähdä ja kuulla, että maaseudulla jaksetaan yrittää. Meininki on juuri sitä, mitä tässä maassa kaivataan. Yritetään yhdessä, ollaan iloisia, että niin voidaan tehdään.

Mene ihmeessä käymään paikassa, jos liikut Mikkelissä. Käy samalla myös Tertin kartanossa, Kenkäverossa ja tietenkin Mikkelin Asuntomessuilla.

Sini

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *